Leski, joka poikansa puheen jälkeen ei enää ollut kuunnellut mitään, ei kaivannut kehoituksen uudistumista. Varman vaiston johtamana hän ei ruvennut selittämään periaatteita, joita hän noudatti osaamatta määritellä. Niinkuin monet naiset hän siirtyi teorioista henkilökysymyksiin, millä ainakin on se etu, ettei eksytä olennottomiin hapuiluihin ja filosofisiin ongelmoihin. Koko keskustelusta oli hänen mieleensä jäänyt vain yksi sana, mutta se oli hyvä. Tottumattomana vastaamaan yhtä useammalle hän kääntyi Léonin puoleen kokonaan syrjäyttäen muut läsnäolijat:
— Kukin puolestaan, niinkö sinä sanoit? Jos sinun setäsi, joka on täällä läsnä, olisi noudattanut sitä kaunista periaatetta, poikani, niin etpä tällä hetkellä istuisi johtamassa tehdasta, joka sinulle tuottaa sadan toisensa jälkeen…
— Äiti, sinähän pilkkaat minua, keskeytti nuori mies, jonka itserakkautta tämä alku loukkasi.
— En, en, kyllä sinä tiedät mitä tahdon sanoa. Minä olen sen sinulle kertonut ja, jos olet sen unohtanut, virkistän sinun muistiasi. Viisitoista vuotta sitten, kun isäsi oli sijoittanut kaikki säästönsä perustamaansa tehtaaseen, eikä tilauksia vielä tullut, tuli aika, jolloin hän ei kyennytkään suorittamaan sitoumuksiaan. Teollisuus oli paikkakunnalla uutta, kukaan ei siihen luottanut. Hän meni tapaamaan vanhempaa veljeänsä, sinun setääsi Françoisia ja ilmoitti hänelle vaaran. François lainasi hänelle heti ilman korkoja ne kaksikymmentätuhatta frangia, joita hän tarvitsi kipeästi, kun muuten vararikko uhkasi. Niin meidät pelastettiin, poikani. Näistä ahdingon ajoista on minuun jäänyt suuri köyhyyden pelko. Herra armahtakoon, se on sinusta tehnyt itsekkään ja epäluuloisen.
— Se on totta, minä en muistanut, tunnusti Léon allapäin.
Rouva Camille Roquevillard oli niin sydän täynnä asiaansa, ettei hän talttunut tästä myönnytyksestä, hän joka tavallisesti väittelyissä aina lopulta päätyi poikansa puolelle. Aina yksissä eläjät eivät tule toistensa kehitystä havainneeksi, ja kun joku vakava tapahtuma siihen pakottaa, hämmästyvät huomatessaan olevansakin erillään. Nykyään tämä erillisyyden havainto kahden sukupolven välillä on entistä tavallisempi perhesiteiden höltymisen ja ajatuskantojen nopean vaihtumisen vuoksi.
Rouva kääntyi kohteliaasti lankonsa puoleen:
— Minä olen teidän sukuanne vain kälynänne, François. Mutta minulla on sama nimi kuin teillä ja minä muistan sen. Minä tarjoan käytettäväksenne kaksikymmentätuhatta frangia, jos te vuorostanne tarvitsette. Minä en ymmärrä mitään kertomuksestanne, mutta te olette murheellinen. Ja minä tiedän, että se rouva Frasne on huono nainen.
— Täti, minä rakastan teitä, sanoi Marguerite.
Ja herra Roquevillard lisäsi: