Näissä mietteissään katsoi hän parhaaksi olla mitään lausumatta. Piiri, jossa asiaa pohdittiin, hajosi, kun tanssin päätyttyä toisia vieraita tuli huoneeseen. Keskustelu jatkui siellä täällä pienemmissä ryhmissä, niinkuin sammutettava tuli, jonka liekit rätisevät hajotettuinakin. Prokuraattori Vallerois joutui yhteen herra Bastardin kanssa eräässä kolkassa.
— Teillähän on mainio tilaisuus puolustuspuheessanne, sanoi hän, peitota rouva Frasnen miestä purevalla pilalla.
— Ei ole vielä varmaa, että minä tulen puolustajaksi, vastasi asianajaja.
— Kuinka, ettekö te pidä puolustuspuhetta? Tämä ajattelematta livahtanut tunnustus täytyi selittää toisella.
— Tuo hölmö nuorukainen tahtoo välttää vakavaa puolustusta säästääkseen rakastajattarensa kunniaa.
Nämä sanat lausuttiin ylenkatseellisen pilkallisesti. Ja herra Bastard selitti tarkkaavalle prokuraattorille, että syytetty kielsi jyrkästi viittauksenkin rouva Frasnen syyllisyyteen.
— Jos ette te, kuka sitten puolustaa?
— En tiedä. Ehkä herra Hamel.
Esimiestä ei kohdeltu paljoa suuremmalla kunnioituksella kuin syyllistä rouvaa. Hänen vanhuutensa ja voimattomuutensa arviointia ilmaisi se ilkkuva sävy, millä hänen nimensä lausuttiin.
Hetken vaitiolon jälkeen päätteli herra Vallerois: