— Anteeksi, neiti, en ole teidän kättänne pyytänyt.
— Äitinne on tunnustellut maaperää, kuten niin sopivasti sanotaan.
— Äidit sommittelevat paljon suunnitelmia poikiansa varten… Niin maireinen kuin tämä olisikin, se ei minun aikeisiini soveltuisi.
— Oh! Sen parempi.
— Minä nähkääs en mene lainkaan naimisiin.
— Siinä teette väärin.
Tämä moite tuosta lapsekkaasta suusta oli omituinen ja miltei hassunkurinen. Jeanne lisäsi:
— Joka on saanut elämässään kohdata semmoisen nuoren tytön kuin
Marguerite Roquevillard on, se ei mene itse hävittämään sellaista onnea.
Siihen oli Jeanne tahtonut tulla. Nyt Raymond sen ymmärsi. Tyttö olisi nuoren miehen ilmeiden vaihtelusta voinut havaita kuinka oikeaan hän oli osunut, mutta siinä iässä eivät silmät vielä ole kylliksi tottuneet seuraamaan sisäisten liikuntojen väreilyä. Niinpä menikin hän suhdattomiin ryhtymällä julistamaan vasta koulupenkiltä päässeen tytön ihmishalveksumista.
— On aina huonoa, hyvä herra, hylätä morsiamensa. Mutta kun häntä kohtaa kova onni, niin se on suorastaan inhoittavaa.