— Kysymättä minun sydäntäni, välittämättä minun tuskastani.
— Mutta silloinhan teidän ei olisi pitänyt hyväksyä purkausta.
Tyttö oli aivan punainen, pois suunniltaan, ja vaivoin vain toinenkin sai pysytyksi tyynenä:
— Entä jos hänen veljensä on tuomittu?
— Ihana juttu!
— Mitä? Niinkö, neiti?
— Niin, toden totta! Jos minä rakastaisin, niin minusta olisi yhdentekevää, vaikka sulhaseni lähetettäisiin kuritushuoneeseen. Minä seuraisin häntä sinne, ymmärrättekö, herra. Ja jos päästäkseni häntä seuraamaan täytyisi tehdä rikos, minä tekisin sen. Pif paf, heti kohta.
— Te olette lapsi.
Mutta äkkiä muutti Raymond sävyä ja lausui käheällä äänellä:
— Luuletteko, etten minä häntä kaipaa?