Rouva Sassenay tiedusteli asiaa lähimpänä seisovalta, joka oli herra
Latache:
— Mistä tiedosta puhutaan?
— Luutnantti Roquevillardin kuolemasta, rouva. Hän on kuollut Sudanissa keltakuumeeseen.
— Kylläpä ne ovat onnettomia! lausui rouva säälin liikuttamana.
— Se on totta, rouva.
Näin ankara isku palautti Roquevillardeille naisten myötätunnon ja vaimensi miesten pahansuopuuden, joka olisi tyynesti sietänyt heidän aineellisen ja moraalisen masennuksensa. Tahdottiin nolata heitä, mutta kohtalo kolhaili heitä lakkaamatta, säälimättä. Herra Frasnen ja hänen etevän temppunsa kannattajat vaikenivat ja prokuraattori lausui yleisen tunnelman julki yhdellä sanalla:
— Ihmisparat!
Tämän keskustelun jälkeen katosi Jeanne Sassenay. Turhaan etsi hänen äitinsä häntä kautta koko huoneiston. Eteisessä kohtasi hän Raymond Bercyn, joka oli kiireesti panemassa päällysnuttua ylleen.
— Joko te lähdette, herra?
— Jo, rouva, vastasi tämä ennenaikaista poistumistaan selittämättä.