Nyrpeänä oli nuori mies vaiti. Nainen hymyili, kun huomasi häntä suututtaneensa, ja kysyi:
— Kuinka vanha isänne on?
— Kuusikymmentä vuotta luullakseni
— Kuusikymmentä vuotta. Hän ei saata minua sietää. Jos hän voisi, käskisi hän minun mennä tieheni.
— Te erehdytte, hän ottaa teidät aina ystävällisesti vastaan.
— Semmoisen kyllä tuntee. Hän inhoaa minua ja kuitenkin hän minua miellyttää. Minä rakastan luonteita.
Ennen mäen päälle tulemistaan kääntyy tie, ja uusi näköala aukenee oikealla olevan penkereen ja vasemmalla olevien pensaiden välissä, joiden väreissä nyt oli sekaisin kevään vehreyttä ja syksyn kultaa. Säännöllisine pengerrakenne-piirteineen ilmestyi heidän eteensä äkkiä Nivolet-vuori heijastaen vielä laskeneen auringon ruskoa. Laihat pensaikot sen kallioiden kupeilla saivat tässä valaistuksessa sinertävän, viinin pohjasakkaa muistuttavan vivahteen, kun taas Margerian vuorijono taempana oli kokonaan ruusunpunainen ja ihonvärivivahteineen ihastuttava.
— Katsokaas kulissien vaihdosta, lausui Maurice huomaamatta, että hänen kumppaninsa pani enemmän arvoa heidän yksinololleen kuin illan ihmeille.
Kun rouva pysähtyi, kääntyi Maurice kysymään:
— Mikä teidän on? Oletteko väsynyt?