— Eikö vielä?
Itse hän oli viipynyt vankilassa kauan. Ilta tuli. Mutta herra Roquevillard oli lähtenyt vain lyhyelle kävelylle. Hän odotti kello viiden aikana Hamelia ja Bastardia, joiden herrojen kanssa hänen oli määrä viimeistellä huomisen päivän puolustusta. Näissä oloissa oli hänen paluunsa viipyminen oudostuttavaa.
Samassa lisäsi palvelijatar:
— Mutta salissa on herra, joka on pyytänyt tavata neitiä.
— Minua?
— Niin, neiti.
— Kuka se on?
— Hän sanoi kyllä nimensä. Minä olen sen unohtanut. Eräs tohtori.
Palvelijatar oli vielä tottumaton ja kaupungin henkilöihin ja nimiin perehtymätön maalaistyttö.
— Ei pidä ottaa vastaan, Mélanie, sanoi Marguerite moittivalla äänellä.
Vielä semmoisena päivänä kuin tänään.