Hänen läsnäollessaan herra Hamel, jonka valkoiset hiukset, hienot piirteet ja hiukan kankea arvokkuus muodostivat kunnioitusta herättävän kokonaisuuden, ja herra Bastard, joka parta levällään rinnalla ja pää taakse taivutettuna joka paikassa pyrki ensimmäiselle sijalle, näyttivät tunnustavan päällikön, toinen vapaaehtoisesti, toinen vastoin tahtoansa. Heidän ylemmyysmerkkinsä joutuivat varjoon toisten vastaansanomattomien merkkien rinnalla.
— Ystäväni, sanoi vanhus käsi ojennettuna.
— Rakas virkaveli, lausui herra Bastard.
Ja he esittivät osanottoansa suruun, toinen sydämellisesti ja liikutettuna, toinen tyhjänpäiväisin sanoin.
— Niin, vastasi heidän isäntänsä, keskeyttäen. Minulla on jäljellä vain yksi poika. Hänet minä pelastan, tahdon pelastaa. Ja näin minä olen päättänyt.
Tämä viimeinen neuvottelu kolmen asianajajan kesken oli nimenomaan pidettävä puolustusmenettelyn lopullista päättämistä varten. Ja nyt eräs ilmoittaa päätöksen ennakolta, neuvottelematta.
— Ah! huudahti esimies, jonka näin suuri luottamus ja lujuus heti taivuttivat.
— Päättänyt? toisti epäilevän näköisenä herra Bastard surun, kunnioituksen ja oman tärkeytensä tunnon välillä hoippuen.
Tyynesti, nuortuneella äänellään ilmaisi herra Roquevillard samassa parilla sanalla ajatuksensa:
— Te avustatte minua molemmat. Minä pidän puolustuspuheen.