— Ehdottomasti.
Herra Roquevillardilla oli tässä viimeisessäkin yrityksessä sama ylhäisyyden ja tyyneyden ilme, joka heti alussa oli vieraita hämmästyttänyt. Huolestuneempana kuin hän tämän kieltäymisen seurauksista koetti herra Hamel huolimatta luontaisesta vastenmielisyydestään herra Bastardia kohtaan vieläkin pidätellä:
— Minä pyydän sittenkin hartaasti, älkää riistäkö meiltä apuanne.
— Olen pahoillani, uskokaa se.
— Silloin, lausui syytetyn isä, tehden päätöksensä aivan rauhallisesti, pyydän teiltä asiakirjoja, nimenomaankin ensimmäistä pöytäkirjaa, todisteiden erittelyä ja poissaolijan vangitsemispäätöstä.
Tämä selviö katkeroitti lopullisesti asianajajan, joka ei saattanut suostua pyytelyihin, mutta varsin inhimillisessä epäjohdonmukaisuudessa ei myöskään osannut sulattaa sitä, että hänet syrjäytettiin. Hän hyvästeli molemmat virkaveljensä kasvoilla huonosti salattu tyytymättömyys. Työhuoneensa ulkopuolella, ulko-oven kynnyksellä täytyi hänen isäntänsä melkein väkisin tarttua hänen käteensä kiittääkseen häntä lämpimästi, että hän oli suostunut väistymään syrjään. Mutta tässäkään ystävyydenosoituksessa ei herra Bastard nähnyt muuta kuin mitä suurinta häväisyä. Ja hän riensi kaupungille repelemään yleisessä mielipiteessä Roquevillardien asiaa puhelemalla isän hairahduksesta ja pojan todennäköisestä tuomitsemisesta.
Herra Bastardin lähdettyä ei herra Hamel saattanut peittää huolestumistaan, epäilyksiänsä ja levottomuuttaan, jotka häntä painostivat ja joita ikä vielä lisäsi. Eikö ollut ajattelematonta ehdoin tahdoin työntää syrjään niin etevänä pidetty asianajaja ja eikö tämä ajattelemattomuus saattanut tulla sangen kalliiksi! Tai miksi sitten tämä toimenpide vasta viime hetkellä, jolloin se aiheutti tähänastisiin puolustusvalmisteluihin häiriötä ja sekaannusta? Hän esitti arvostelunsa kohteliaalla mutta varmalla tavalla, ja, kun ne nyt joka tapauksessa tulivat myöhään, heitti ne syrjään ja lisäsi surumielisellä äänellä:
— Ystäväni, te saavuitte äsken, kasvot sisäisen innostuksen kirkastamina. Minä ymmärsin teidät nähdessäni, että ette kuulisi ketään. Mistä te tulitte?
— La Vigiestä, vastasi herra Roquevillard, joka oli kunnioittavasti kuunnellut vanhuksen moitteet. Vainajat kutsuivat minua. He eivät tahdo tyhjänkerskuria esittämään heidän ansioitansa heidän jälkeläisensä hairahduksen vastapainoksi.
— Vainajat?