— Niin, minun vainajani, ne jotka ovat luoneet meidän sukumme ja sitä ylläpitäneet. He takaavat huomenna meidän kunniamme. Ensimmäisestä minun nimisestäni alkaen vanhimpaan poikaani saakka, niin monta kuin heitä onkin uhrautunut yhteisen asian hyväksi, ja tekö katsoisitte, että näitä uhrauksia ei otettaisi huomioon?
Herra Hamel harkitsi ja nousi ylös:
— Minä uskon siirtyväisyyteen ja ymmärrän sen. Mutta ymmärtävätkö sitä lautamiehet?
— Täytyy ymmärtää, vastasi isäntä sellaisella vakaumuksella, että ukon epäily alkoi horjua.
— Teissä tapahtuu jotakin, sanoi hän, joka vaikuttaa niihin, joille te puhutte ja tunkee heidän lävitseen. Niin, paremmin kuin kukaan muu asianajaja tulette te puolustamaan poikaanne. Teillä on voima ja pätevyys. Minä katson kunniaksi saada huomenna istua teidän rinnallanne. Hyvästi, jätän teidät tekemään työtä.
Vanhus nakkasi nukkavierun päällysnuttunsa laihoille hartioilleen ja läksi tärkeänkiireisenä menemään.
Saatettuaan esimiehensä ovelle kutsui herra Roquevillard tytärtänsä.
Marguerite, joka oli viereisessä huoneessa odottanut, milloin saisi isän tavata, saapui heti.
— Tässä olen.
— Tule, tahtoisin puhua. Margueriten tultua kysyi hän: