— Hyvä on, isä. Lyonista on tullut kirje Germainelta. Hänen sydämensä on meidän mukanamme.
— Sinä luet sen minulle syödessämme.
— Charles tulee tänne huomenna kello yhden junalla. Hän ei voi päästä aikaisemmin.
— Minä odotin häntä.
— Minä menen, isä.
Oven sulkeuduttua Margueriten jälkeen otti hän ripeästi pöydältä
Hubertin valokuvan ja katseli vanhemman poikansa muotoa.
»Anna anteeksi», sanoivat hänen ajatuksensa, »että ajattelen yksinomaan veljeäsi. Älä usko, että sinut unohdan. Näet, en ole vapaa. Huomenna muistelen ja itken sinua. Huomenna kuulun sinulle. Tänä iltana minä kuulun koko suvullemme.»
Hän asetti verkalleen kuvan jälleen eteensä. Ja alistaen surunsa hetken tehtävän alle hän ryhtyi työhön.