— Rouva Frasneko? Syyttäköön häntä, jos uskaltaa syyttää! Hän on vaiennut alustavassa tutkinnossa, hän vaikenee oikeudessa. »Minä lyön vetoa, että hän ei syytä rouva Frasnea», lopetti asianajaja, jolle herra Bastard ehkä varomattomasti on tullut maininneeksi Mauricen jalomielisen päätöksen, »ja tämä vaikeneminen, joka sisältää tunnustuksen, hänet tuomitsee.»
He olivat siirtyneet ruokasalista työhuoneeseen. Marguerite kuuli tästä kärkevästä ja kuitenkin puolueettomasta vastapuolen todistelun kuvauksesta isän suuttumuksen ja pahoittelun kuohun.
— Isä, lausui hän, onko kaikki hukassa? Toivotteko te vielä?
— Toivonpa tietenkin!
— Milloin se loppuu?
— Kello kaksi, neljänkymmenen minuutin kuluttua, alkaa maitre
Porterieux jatkaa esitystään.
— Eikö hän vielä ole meitä kylliksi vahingoittanut?
— Ei siltä näytä. Hänellä on vielä viimeinen todistelu esitettävänään.
— Mikä?
— Se uusi tunnustus, joka hänen mielestään sisältyy siihen, että minä olen korvannut nuo satatuhatta frangia. Ennen kello kolmea arvelen oman vuoroni tulevan. Kello neljältä tai puoli viideltä olen lopettanut.