— Olen varma, että isä tarvitsee tätä kirjettä. Minä en voi epäröidä.
Kuolleiden ja elävien välillä oli tässä perheessä salaperäinen yhdysside, joka yhdisti heitä kautta ajallisen ja iäisen.
— Minä saatan teitä, sanoi hänen ystävättärensä, hänkin jo täysin valmiina.
— Niin, tulkaa. Teidän kanssanne olen rohkeampi.
Ja molemmat nuoret neidot kiiruhtivat ulos, kulkivat pitkin linnan sivustaa, jonka poreinen seinämä lämmitteli talviauringon valossa, oikaisivat pitkin katuja, jotka lyhensivät matkaa ja olivat muutamien minuuttien kuluttua perillä.
— Ylioikeuden istuntosali, herra? tiedusti Marguerite nöyrästi ovenvartijalta.
— Tuolla, rouva, alimmassa kerroksessa. Mutta salissa on istunto. Sinne ei voi päästä nyt.
Jeanne Sassenay selitti kuitenkin vakuuttavasti:
— Meidän täytyy kuitenkin päästä. Meillä on kirje, asiakirja annettavana syytetyn asianajajalle. Tärkeä asiakirja.
— Mahdotonta, hyvät naiset. Asianajajat puhuvat. Se on liian myöhäistä.
Ketä te olette?