Mauricen sisar nosti huntuansa:
— Neiti Roquevillard.
— Ah, hyvä… Seuratkaa minua.
Tämän nimen vaikutuksesta saattoi hän heidät aina todistajahuoneen ovelle saakka.
— Teidän on vain avattava ovi, neiti. Asianajajain lava on edessänne, vähän vasemmalla. Sitten tulette ulos tätä tietä. Tai löydätte ehkä jonkun vapaan paikan.
Ja viisas ja varova palvelusmies lisäsi poistuessaan:
— Älkää missään tapauksessa sanoko, että minä olen päästänyt.
Marguerite, joka oli etumaisena, tarttui ripaan. Hän kuuli puhuttavan. Ääni ei ollut hänen isänsä ääni. Tuon oven takana ratkaistiin tällä hetkellä Mauricen, Roquevillardien kohtalo. Hän oli tuomassa viimeistä varavoimaa Hubertin puolesta.