— Tyttöseni, nuorella miehellä tulee olla viihtyisää kotonaan. Etkö sinä voisi vähän täydentää tätä pöytää siinä suhteessa? Hankkia hiukan kukkasia esimerkiksi.
— Nyt ei ole se vuodenaika, isä. Minulla on vain päivänkukkia.
— Ota niitä. Yksi tai pari, ei paljoa, korkeaan maljakkoon. Ne palaavat Pariisista, nämä lakitieteen tohtorit, koru- ja kauneusherkkinä, ja niistä vaatimuksista minä en ymmärrä hölynpölyä. Mutta sinä, joka olet meidän talomme makuneuvos, osaat auttaa meitä kodin järjestämisessä sellaiseksi, että hän viihtyy.
Herra Roquevillard hymyili hiukan teennäistä hymyä ikäänkuin hyväksymistä pyytäen. Sitten hän astui tyttärensä luo ja laski kätensä tämän kauniille kastanjanruskeille hiuksille pelkäämättä niitä hämmentävänsä:
— Sinä jätät pian tämän kodin, Marguerite. Menetkö ilomielin naimisiin?
Vastauksen sijasta neito nojautui isänsä olkaa vasten ja sydän raskaana alkoi itkeä. Hän muistutti herra Roquevillardia, vaikkei kasvoissa ollutkaan yhdennäköisyyttä. Suora ja joustava vartalo, hiukan kyömy nenä, suora leuka antoivat hänelle kuten isällekin turvallisen luotettavuuden ilmeen, johon suuret ruskeat silmät, sangen avonaiset ja sangen puhtaat — äidin silmät — lisäsivät syvää suloa, kun taas hänen isänsä silmät, syvälläolevat ja pienet, välähtivät niin terävästi, että oli vaikea kestää niiden katsetta.
Tämä itkunpuuska huolestutti herra Roquevillardia:
— Miksi itket? Eikö tämä avio sovellu sinulle? Raymond Bercy on kunnon poika, hyvästä perheestä. Hän on suorittanut lääkärintutkintonsa ja on lopullisesti kiinnitetty meidän kaupunkiimme. Onko sinulla mitään muistuttamista häntä vastaan? Ei sinun vastahakoisesti pidä mennä naimisiin.
Tyttö voitti liikutuksensa ja virkkoi:
— Ei, ei minulla ole mitään moittimista… vaikka…