— Sitten muistutat sulhastasi, että hän tulisi tänä iltana meille.
— Hän tulee muutenkin.
Tyttö näytti nidettä, johon oli kirjoittanut. Herra Roquevillard tunsi perhekirjan. Niinkuin vanhastaan oli ollut tapana, pitivät Roquevillardit semmoista muistikirjaa, johon meidän esivanhempamme merkitsivät perintötilan hoitoa koskevien tietojen ohella yksityiselämän tärkeimmät tapahtumat, kuten avioliitot, kuolemantapaukset, syntymät, kunnianosoitukset, virat j.n.e. ja jotka ikäänkuin testamentin arvovalloin loihtien esiin menneisyyttä antavat luottamusta tulevaisuuteen sille, joka kunnioittaa isiänsä ja tahtoo olla heidän arvoisensa jälkeläinen.
— Minä täydennän sitä päivän tasalle, lisäsi nuori tyttö. Mauricen palaus ja Hubertin kunniamerkki olivat vielä merkitsemättä.
Herra Roquevillard lehteili jonkinmoista ylpeyttä tuntien paksua kirjaa, joka oli hänen sukunsa sitkeän tarmon todistaja.
— Kuka pitää tätä sinun jälkeesi, Marguerite.
— Minä tietenkin jatkan sitä, isä.
— Ei, vaimon tulee kuulua uuden kotinsa piiriin.
Tyttö punastui kuin pahanteosta kiinnisaatu koulupoika.
— Minä pelkään, että minusta tulee huono vaimo, sillä jään aina kiintyneeksi vanhaan kotiin. Kaikki, mitä siinä tapahtuu, kaikuu minussa aina sydäntä myöten.