— En, Marguerite. Häntäkö etsitte?
— Niin.
— Saanko tulla auttamaan?
— Ei, kiitos. Näkemiin tänä iltana. Raymond katseli ripein askelin poistuvaa morsiantansa:
»Hän on tyly», mietti nuori mies. »Minun kanssani hän on aina niin kylmäkiskoinen…»
Hän seurasi kuitenkin silmillään niin kauan kuin suinkin näki.
Kirkon edustalla kohtasi turhaa kulkuansa jatkava Marguerite pienen ystävättärensä, Jeanne Sassenayn, joka kulki opettajattarensa kanssa. Se oli kuusi-, seitsentoistavuotias tyttönen, ikäänsäkin lapsemmalta näyttävä, vaaleat hiuspalmikot selässä ja kasvoilta herttainen ja vilkas. Hän riensi neiti Roquevillardin luo, jota hän kovasti ihaili:
— Neiti Marguerite, teilläpä on kova kiire.
— Päivää, Jeanne.
— Te olette kuin veljenne, joka myöskin tulee kadulla vastaan tervehtimättä. Ja minä olen jo kuitenkin siinä iässä, että minua tervehditään.