— Kuule, sanoi hän, anna minun lähteä yksinäni.
Mutta Maurice ei saattanut sietää tuntemusta, että hänen sisimmän olentonsa salaisin vaistomaisin vastarinta oli arvattu.
— Ei, ei! Etkö siis rakasta minua enää.
— Rakastan kyllä.
Ja nainen hymyili sanomattoman hellää hymyä, jota nuorukainen ei nähnyt. Hänen silmiensä liekki sumentui. Nykyhetken naisena, todellisuutta ja persoonallista elämää vailla olevana, äkkiä kärsimättömäksi tulleena yhdeksänvuotisen äänettömän kärsivällisyyden jälkeen, oli hän päättänyt, maksoi mitä maksoi, käyttää hyväkseen miehensä satunnaista poissaoloa karatakseen avioliittonsa vankilasta. Hänen romanttinen lähtönsä oli pienimpiä yksityiskohtia myöten huolellisesti valmistettu. Maurice oli nykyisessä mielentilassaan kokonaan hänen vallassaan. Mutta mitenkä osoittaisi hän rakastajalleen enemmän rakkautta: kiinnittämälläkö hänet omaan välttämättömään ja vaaralliseen kohtaloonsa, vaiko jättämällä hänet tänne luonnolliseen ympäristöönsä? Ennen rakastumistaan ei hän ollut katsonut asemaansa sietämättömäksi. Maurice oli tietämättään herättänyt hänessä kapinanhengen. Saattaisiko hän enää erota hänestä? Tarjous, jonka hän vastikään teki Mauricelle, murti hänen omaa sydäntänsä, mutta kuitenkin hän toisti sen. Milloinkaan enää ei hän saisi tuntea tätä oman itsensä unohdusta, johon rakkaus joskus saapuu kuin kostealle ruohoaavikolle, jota polttava päivä alkaa kuivata.
— Vähitellen, hiljoillensa, toisti hän, sinä unohdat minut. Älä vastusta. Kuule minua. Sinä olet niin nuori. Koko elämä on sinun edessäsi. Anna minun mennä.
Mutta Mauricea kiihdytti tämä loukkaava kieltäytyväisyys. Kuka saattoi häntä pidättää? Eikö hänen järkensä — neljänkolmatta vuotiaan järki — ollut hänelle todistanut, että itse kullakin on oikeus onneen?
— Minä en tahdo elämää ilman sinua.
— Minä jään tänne, sanoi nainen vielä, jos pidät sen parempana. Opin kyllä paremmin valehtelemaan, saat nähdä. Rakastaessa on kaikki halpamaisuus luvallista rakkauden tähden.
Nyt oli tämä ehdotus liian myöhään tehty. Tällä kertaa nainen sen tiesi ja odotti hylkäystä. Sen saadessaan heittäytyi hän ystävänsä rintaa vasten ja tämä sanoi taas: