Suoristautuen ja kädet oikona toisti rouva Roquevillard pyyntönsä:
— Minä luen sinun katseestasi suurta uhkaa, joka on meidän yllämme. Älä säästä minua, kuten viime yönä. Puhu: minulla on rohkeutta.
— Sinä kiihdyt ilman syytä; ei ole mitään.
— Minä vannon, että minulla on rohkeutta. Etkö usko minua?
— Valentine, rauhoitu.
— Odota, sinä uskot minua kohta.
Ja pannen kätensä ristiin sairas vanha rouva rukoili ääneen voimaa Jumalalta. Verettömillä, kuihtuneilla, elottomilla kasvoilla kiiluivat silmät hehkuvina.
— Valentine, koetti mies rauhoittaa.
Mutta vaimo kääntyi häneen päin, kuin toiseksi ihmiseksi muuttuneena.
— Nyt, sanoi hän, nyt puhu. Minä voin kuulla kaikki. Onko hän kuollut?