— Paljon.
— Eihän se ole mahdollista.
— Hän kertoi minulle juuri, että kaikki äkkiä rikastuneet — ja niitä on paljon — raha- ja virkamaailman nousukkaat, ovat hullaantuneita hänen tuotteisiinsa. He rakentavat uusia taloja, he itse nousevat maasta, mutta kauneus vaatii heidän mielestään raunioita.
— Olkoon. Mutta Amor. Minkävuoksi juuri Amor keskellä hävityksen kauhistusta? Ruusut hänelle riittäisivät.
— Kysäisin sitäkin.
— Ja mitä hän vastasi?
— »Hän viihtyy raunioilla», vakuutti hän minulle salaperäisellä hymyllä, tuolla Jocondan hymyllä, joka on kauppiaille niin ominaista.
— Hm, lystikästä, päätteli Edith. Kaupunkilaispukuisilla marmoriryhmillään tekevät italialaiset hautuumaistaan muotisalonkeja ja valitsevat kuoleman muistomerkkejä puistojensa kaunisteiksi…
Verkalleen kiipesivät he Monte Sacrea, joka kohoaa satakunnan metriä kaupunkia korkeammalle. Heidän saapuessaan sen laelle oli jo ilta, joka antoi lisää salaperäistä tenhoa suurelle kuusi-, lehtikuusi-, kastanja- ja mäntymetsälle, jonka keskessä asustivat, mikä missäkin koluisella kamaralla seisten nuo kaksikymmentä Assisin pyhän Franciscuksen kappelia. Nämä pienet, kuudennen- ja kahdeksannentoista vuosisadan välisenä aikana rakennetut kappelit ovat erityylisiä, pyöreitä ja nelinurkkaisia, pylväiköllä varustettuja ja ilman sitä, goottilaisia ja roomalaisia, mutta enimmäkseen bysanttilaisia. Luonnollista kokoa oleva poltetusta savesta tehty korkokuva alttarin kohdalla esitti jokaisessa näistä jotakin kohtausta pyhimyksen elämästä. Se oli jonkinlainen liikkumaton Oberammergau. Pyhättöjen sisustaminen on suoritettu harrasuskoisella taiteella. Niinpä kattomaalauksessa, jossa hän rukoilevien poikien välityksellä saa pyhimyksen merkit, antavat kultasateet aavistaa Jumalan läsnäoloa.
Ortaan saapumisestaan saakka olivat Edith ja Maurice tuskin antaneet mennä päivääkään käymättä Monte Sacrella. Belvédèren hotellista on sinne vain muutama askel. Kappelien joukosta olivat he nimikokseen valinneet viidennentoista, jonka tarina kertoo Michel-Angelon piirustamaksi. Se on lieriön muotoinen, kupolikattoinen ja sen ympäryskäytävää kannattavat hoikat graniittipatsaat. Se muistutti heille Lémencin kukkulan kappelia, minkä luona he tekivät lähtöpäätöksensä. Täälläkin oli pylväikön alustana koroke, jonne johti muutama porras, ja holvien keveiden kaarien eri kehyksistä monipuolinen näköala: mistä näki vihreän rinteen toisia kappeleita, mistä jonkun kaivonarkun, minne siinti oksien lomasta kaistale taivasta tai vilkkui kolkka järveä taikka näkyi P. Juliuksen saari, — kellotapuli keulassaan tämä oli kuin suuri, tässä pikkujärvessä karille tarttunut sotalaiva.