— Maurice, missä on Chambéry?
— Tuolla.
Maurice oli vastannut niin nopeasti ja viitannut niin varmalla kädenliikkeellä, että Edith aivan hämmästyi. Hän oli siis usein etsinyt taivaalta sitä suuntaa; hän ei ollut rakkaudessaan mitään unohtanut. Nuoren naisen silmiin kihosivat kyyneleet. Maurice ei kysynyt syytä, vaan koetti lohdutella hyväilyillä:
— Edith, minä rakastan sinua niin suuresti.
Edith nyrpisti huuliaan:
— Enemmän kuin kaikkea muuta?
— Enemmän.
— Aina kuolemaan saakka.
— Niin.
— Et enempää?