Mistä ja mitenkä hankkisi Maurice nämä kahdeksantuhatta frangia? Niinkauan kuin hän ei ollut niitä maksanut, katsoi hän olevansa mennyttä miestä, kunniaton, ja elämä oli hänelle rasitus. Maurice tunsi niin syvää nöyryytystä, ettei voinut olla lemmittyänsä loukkaamatta:
— Hyvä on. Minä olen sinulle velassa: minä maksan sen pois. Sitten saamme nähdä.
Väsyneenä, masentuneena, voitettuna Edith huokasi:
— Mikä keskustelunaihe rakastaville ja vielä meidän vuosipäivänämme!
Hän kätki kasvonsa. Vielä onnettomampana kuin hän tuli Maurice likemmäksi ja tarttui hänen ranteisiinsa:
— Kuule, Edith, en minä syytä sinua. Me elimme yhdessä ikäänkuin olisimme olleet naimisissa. Minä en ajatellut muuta kuin rakkauttamme. Se oli väärin. Minä olen vielä kovin nuori.
Edith jätti kätensä hänen valtaansa pelkäämättä näyttää itkettyneitä silmiään:
— Enkö minä ottaisi vastaan kaikkea sinulta kiitollisuudella?
— Sinulta kyllä, mutta häneltä? Hän on kostanut. Jos minä olen hävittänyt hänen kotilietensä, on hän murskannut minun onneni.
— Mitä minä hänestä välitän?