Ja he löivät vetoa Derizen avioerosta kuten kilpa-ajoista. Malaunay yksin pani vetoa sen puolesta, että aviomies voittaisi.
Täten katsojain välttämätön kuoro nauruillaan säesti kolmen ihmisen murhenäytelmää, jonka lakimiehet ryhtyivät laatimaan virallisen asiakirjan muotoon, yhtä ammattimaisella kaavamaisuudella kuin välinpitämättömyydellä.
II
ENSIMÄISET TUOMARIT
Molay-Norrois'n perheellä oli hallussaan Quai de la Républiquen varrella, ensi kerroksessa, avara huoneusto, jonka ikkunoista kahdeksan oli Isèreen päin. Joen vesi, joka virtaa nopeaan ja korkeudeltaan alituisesti muuttuu, milloin ollen matala, milloin pyrkien yli äyräiden, on peräisin suuren Aiquille Roussen jäätiköiltä eikä ole läpikuultavaa, mutta näyttää raikkaalta ja kylmältä. Sillan toisella puolen alkaa ahdas joen oikeanpuolinen kaupunginosa, jonka selustana on Rachais-vuoren muuri ja jota vallitsevat Sainte-Marie d'En-Haut'n linnakkeet ja luostari. Vercarsin vuori vasemmalla ja Saint-Eynardin oikealla ovat jokseenkin avaran taivaanrannan päätepisteinä. Tuntee olevansa suljettu niiden kehään, mutta tilavuutta ja hyvää ilmaa on silti.
Tämä huoneusto kuului vanhaan taloon, jonka Lesdiguières oli pannut kuntoon rakastajatartaan, Marie Vignonia varten; tämä oli erään silkkikauppiaan vaimo: mies, joka ei tähän ylellisyyteen suostunut, sai surmansa, Ja vaimo, joka siihen suostui mielellään, tuli myöhemmin konnetaabelin puolisoksi ja asettui asumaan hänen palatsiinsa. Mutta kuten Grenoblessa käy, ei menneisyys ollut jättänyt jälkiä, vaan taloa saattoi luulla uudeksi, tämä historiallinen muisto, joka muinoin oli houkutellut Albert Derizeä, oli saattanut hänet löytämään Elisabet Molayn, joka silloin vielä oli melkein lapsi.
Asianajajalle antamansa lupauksen mukaan saapui Philippe Lagier iltapäivällä suorittamaan arkaluontoista asiaansa rva Derizen luokse, kun hän portaissa kohtasi hra Molay-Norrois'n, joka oli tulossa niitä alas.
— Mikä miellyttävä yllätys! Vihollisen vieraskäynti.
Kuudestakymmenestä ikävuodestaan huolimatta ei hra Molay-Norrois ollut mikään vanhus. Hänen harvat hiuksensa ja Henrik IV tyyliin leikattu partansa reunustivat valkoisella hänen vereviä ystävällisen näköisiä kasvojaan. Vaaleansinisistä silmistä pilkahti pieni alakuloisuus, jota hymy ja ilmeiden ja eleiden luontainen iloisuus yritti peittää. Hän oli puettu huolellisesti, harmaaseen pitkääntakkiin, harmaaseen sylinterihattuun, kiiltokenkiin, joita puoleksi peittivät harmaat säärystimet, ja sotilaallisesta tottumuksesta — hän oli ollut ratsuväen upseeri — hän piti vartalonsa suorana ja melkein jäykkänä. Hänen laihuutensa teki hienon vaikutuksen ja auttoi häntä säilyttämään nuorekkaan ulkonäön, jota hän naisvalloituksissa käytti hyväkseen.
— Minä en tule vihollisena, sanoi Philippe. Tahtoisin keskustella rva tyttärenne kanssa välttääksemme tätä onnetonta oikeusjuttua. Te voisitte siinä olla meille apuna.