Ja hänen lähtönsä häntä innokkaasti kaitsevan äidin ja isän seurassa, joka oli ymmärtänyt välttämättömäksi antaa hänelle julkista tukeansa, oli oikea riemukulku, kuten sopii henkilöille, jotka päivän kuosi on korottanut kunniasijalle.
Tämä lähtö oli myös helpotus. Seurassa, jossa tuhlataan onnitteluja ja mielistelyjä, esiintyy aika ajoin tarve vapautua tästä kaikkia uuvuttavasta tunneliikutuksen tilasta. Mutta silti ei pyritä takaisin totuuden pohjalle. Seuramaailma elää liioitteluissa ja menee toisesta äärimäisyydestä toiseen; ensin tuhlattuaan niitä puolustukseen se nyt käyttää niitä iskeäkseen uhrejaan.
— Tiedetäänkö hänen nimensä, kysyi arkana rva Bonnard-Basson, jonka sementillä hankittu rikkaus polveutui eilispäivältä, ja joka oli päästetty seuraelämään varallisuutensa, hyväntahtoisuutensa ja nöyryytensä takia.
— Kenen nimi?
— Tarkoitan … rikostoverin.
Anna de Sézery; koko maailma sen tiesi, ainakin koko maailma tahtoi olla sen tietävinään, koska se jää alakynteen, joka vasta saa uutisen tietää.
Joku mainitsi hänen nimensä, ja kaikki hyväksyivät sen tietäväisen näköisinä. Kuinka oli häntä arvosteltava? Hänen aateluutensa aiheutti hetkisen epäilyä. Ennenkuin mitään puhuttiin, syntyi salaperäinen yhteisymmärrys, ja se määräsi mielipiteiden suunnan. Joku naisista muisti miten hän nuorena tyttönä ennen oli riippumaton ja ylpeä ja mielellään asettui ennakkoluulojen yläpuolelle. Hän ei ollut jättänyt miellyttävää muistoa jälkeensä. Sittenhän hän oli vararikkoutunut ja sortunut niin syvälle, että hänen täytyi ottaa vastaan opettajan, niin, opettajan, melkein palvelijan paikka eikä hän enää ollut puolustettavissa. Hän oli itse säädystään vaipunut. Hänet kuvailtiin juonittelijaksi. Ihmiset, jotka elämässä saavat taistella suuria vastuksia vastaan ja hakea paikkoja ja suosituksia, tulevat helposti juonittelusta epäillyiksi. Väitettiin että hän suunnattomasti mielitteli miehiä, tietysti vaan päästäkseen naimisiin. Hän muka näet oli kiukuissaan siitä, että hän oli jäänyt vanhaksipiiaksi; kolmenkymmenenneljän tai -viiden vuotiaana — seura oli jalomielinen — käy vaikeaksi saada mies. Tämä liioiteltu luku jonka joku tomppeli oli esittänyt loukkaamisen tarkoituksessa, osui tuntuvaan osaan läsnäolijoita. Mutta kukaan ei ottanut sitä itseensä.
— Kolmekymmentä yksi, oikaisi ilman muuta Philippe Lagier. Sehän on nuoruutta nykyaikana.
Hän sai muutamia pahansuopia silmäniskuja, ja kerrottiin juttu eräästä vanhasta, leinin vaivaamasta miljonainomistaja lordista, jota hän muka oli saattanut tämän matkoilla; mutta kertojatar sekoitti mielivaltaisesti paikat ja päivämäärät eikä maininnut lähteitään, joten häneen lankesi epäilyn varjo. Ja koko tämän suunpurkamisen ajan Philippellä oli silmäinsä edessä, vielä selvempänä kuin eilen, nuo kauniit surumieliset kasvot, murheelliset silmät, joista kultakipinät sädehtivät.
Häneltä tiedusteltiin neidin tulevaisuutta.