— Te ette vielä ole saaneet silmiänne auki.
— Minä? huudahti Philippe hämmästyneenä ja loukkaantuneena. Hän kuvitteli olevansa vapaa kaikista harhaluuloista.
— Juuri te! Tuomari ei saa olla juttuun sekaantunut. Ja te sekoitatte oman itsenne alituisesti arvosteluihinne. Mutta rauhoittukaa, useimmat ihmiset avaavat silmänsä vain kerran elämässä.
— Vain kerran?
— Niin. Se tapahtuu heidän kuollessaan. Ja silloin kiiruhdetaan ne sulkemaan.
III.
KANTAJA
Tuntia myöhemmin Philippe Lagier pyysi päästä rva Derizen puheille. Oliko hän tapaava häntä yksinään vai rva Molay-Norrois'n seurassa? Hän tiesi, etteivät tähän kokemussyyt paljoa pystyneet, kun hän kerran oli piintynyt jyrkkään ja kaavamaiseen käsitykseensä, jota hänen miehensä ei kehdannut ruveta kumoamaan ja jonka häneen oli istuttanut jäykkä hra Salvage, yksi noita maaseudun tietäjiä, joille siveellisyyden valvonta kuuluu. Rva Molay-Norrois saattoi tehdä tyhjäksi suurimman osan hänen vaikutusvallastaan. Sensijaan hänen varsin tuttavallinen suhteensa nuoreen perheeseen, jonka hän usein oli ollut tilaisuudessa pyytämään luokseen Grenoblessa, ja jonka luo hänet ystävällisesti oli otettu asumaan hänen oleskellessaan Pariisissa, oikeuttivat hänet siihen tavattomaan toimenpiteeseen, jota hän juuri oli yrittämässä ja jota vain hän saattoi yrittää — ei suinkaan asianajajana, mikä olisi ollut sopimatonta, vaan ystävänä ennen jutun käyntiinpanoa. Hän aikoi vielä koettaa saada välien katkaisemisen vältetyksi, panna perustuksen sovinnolle. Molemmat asianosaiset olivat antaneet hänelle niin vähän selvitystä erimielisyyden syntymisen jälkeen. Hänen paras tiedonlähteensähän oli oikeuden puheenjohtajalle osoitettu anomus: se sisälsi täsmällisiä aikamääriä ja tosiseikkoja. Mutta ovatko tosiseikat ja aikamäärät koskaan selittäneet mitään tunteiden alalla? Kuinka paljon paremmin joku kasvojen ilme, joku uhmaa, vihaa tai tuskaa tulkitseva sana saattaa kuvastella näiden näytelmien sisäistä todellisuutta!
Ikkunasta katsellessaan, miten vuolas ja liejuinen Isère virtasi ohi, Philippe käytännön miehen tavoin, joka valmistuu kohtauksiin ja aavistaa esteet, tahtoi saada mielikuvan rva Derizen luonteensuunnasta. Ja hän huomasi, ettei hän tätä tuntenut. Persoonallisuus ilmenee siinä, että yksilö välittömästi vastaa olosuhteiden asettamiin kysymyksiin. Niistä voi aavistaa luonteen suoruuden tai vilpillisyyden, tyyneyden tai intomielen, ratkaisujen ylevämielisyyden tai oveluuden, paitsi kun ovat kysymyksessä sellaiset monimutkaiset luonteet, joita liialliset mietiskelyt ja epäröinnit ovat muovailleet ja jommoinen harvoin esiintyy nuorissa ihmisissä. Mutta useampivuotisesta seurustelusta huolimatta ei Albertin puoliso ollut hänelle antanut minkäänlaista tietoa itsestään, mikä ei johtunut erikoisesta pidättyväisyydestä, vaan siitä, että oli mahdoton tehdä mitään johtopäätöksiä näistä jokapäiväisistä, rakastettavista, kepeän pariisilaisen sulon sirostamista keskusteluista, jotka eivät milloinkaan olleet syviä eivätkä luontaisesti pulpahtelevia. Turhaan hän silmäänsä tavoitteli hänen rva Derizen henkisen olennon ääriviivoja — ne karttoivat hänen erittelyään, haihtuivat kuin savu tuuleen.
Rva Derize saapui hänen luokseen. Hän tuli yksinään, mutta heti hän turvautui rva Molay-Norrois'han.