— Minkä suhteen? kysyi rva Derize, vaikka oli ymmärtänyt.
— Että eroatte Albertista.
Hän näytti puusta pudonneelta.
— Oh tietysti, senjälkeen mitä on tapahtunut. Heti asianajaja ilmaisi aikeensa:
— Miestä ei saa arvostella yhden tapauksen, vaan koko elämän mukaan.
Rva Derize huomautti ettei hän puhunut anteeksiannosta, vaan oikeudesta ja hämmästyneenä hän toisti:
— Koko elämän?
— Se on selvä. Minä olen tuntenut hänet ennen teitä. Oletteko koskaan tiennyt, miten vanha rva Derize, teidän anoppinne, oli velkaantuneessa asemassa miehensä kuoleman jälkeen. Onko Albert koskaan kertonut teille niistä uhrauksista ja itsekieltäymyksistä, joihin tämä ihailtava nainen sai alistua, voidakseen antaa pojalleen kunnon kasvatuksen, ja tämän omasta työteliäästä nuoruudesta, joka oli hyödyllinen ja tuloksekas jo silloin, kun me muut vain haaskasimme aikaamme. Miksi ette ole mennyt neuvottelemaan rva Derizen kanssa?
Hän oli innostunut, enemmän kuin oikeuden edessä. Se todisti ettei nuori nainen ollut hänelle yhdentekevä. Ja jos hän ei ollut hänelle yhdentekevä, miksi hyväksi tämä kömpelö yritys? Tunteillamme on omituiset tapansa purkautua ilmoille. Luonnollisella äänellä lausutulla sanalla rva Derize palautti keskustelun sävyn tavalliseksi:
— Minulla on vanhempani. Sitäpaitsi en ole sekaantunut perheasioihin.