Tätä aloittelua seuraava varsinainen ateria oli runsas ja loppumaton: lihamuhennosta ja riisiä, murekkeella täytettyjä kurpitsoja, kalaa happaman maidon keralla, kanapaistia kastikkeineen, kylmää liharuokaa; monenlaisia väliruokia, niiden joukossa juustosta ja hunajasta valmistettu »kenefe», ja »kešek el Fukara», hyytelömäinen kermavalmiste, jossa uiskentelee pistasioita; vihdoin jälkiruokia, jauhoista ja sokerista valmistettuja kuivia leivoksia ja kaikenlaisia hedelmiä, Libanonin mainioita hedelmiä: Tripolin oransseja, Edenin päärynöitä ja persikoita, ja Hasrunin luumuja ja aprikooseja. Aterian jälkeen jatkuivat maljapuheet ylenpalttisten kuvien ja määrättömien kohteliaisuuksien täyttäminä varsin myöhään.
Vasta kun aterian päätyttyä oli jälleen siirrytty parvekkeelle, tähtivälkkeisen taivaankannen alle, minun onnistui viedä syrjemmälle Nessib-ed-Daher ja saada hänet suurin piirtein kertomaan Khalil Khurin elämänvaiheista.
— Meidän sukumme ovat samaa alkujuurta, selitti hän. Mutta minä en tunne häntä. Täällä ei häntä tunne kukaan. Hän poistui maasta jo kauan sitten. Hänen kerallaan lähtivät Hame-veljekset, joiden sisar, Muntaha, on vielä elossa. Viimeksimainittu asuu kyläkunnan ylimmässä osassa; hän on leski, hänellä on lapsia ja lastenlapsia. Hänen veljensä eivät ole palanneet. Väitetään, että siihen on hyvä syy: vanhempi veli, Butros, kuuluu aikoinaan surmanneen miehen, joka oli ryöstänyt hänen sisarensa…
— Jamilen?
— Niin. Kuinka tiedätte hänen nimensä? He pitivät parempana lähteä merten tuolle puolen. Siellä he kuuluvat menneen naimisiin jonkun ranskalaisen kaivostenomistajan tytärten kanssa. Khalil Khuri on menettänyt vaimonsa ja lapsensa. Oletteko huomannut, kuinka hyvin hän puhuu kieltänne? He elivät kaikin eräässä pienessä Ranskan siirtokunnassa. He ovat ansainneet paljon rahaa. Ainakin niin väitetään. Enempää en asiasta tiedä.
Tämä keskustelu muistui jälkeenpäin mieleeni ja osoitti osaltaan minulle, kuinka legenda vääristelee todellisuutta asettamalla aivan helposti vainajan toisen sijaan ja tehden tuomiosta murhan…
V
VUORELLA.
Sopimuksemme mukaan lähdimme seuraavana päivänä, Khalil Khuri ja minä, kohti Kornet-es-Saudan huippua. Saattueeseemme kuului nyt vain kolme, neljä palvelijaa ja opas, kaikki ratsain kuten mekin, aasi, joka kuljetti mattoja ja ruokavaroja sekä karitsa, jonka oli määrä joutua teurastettavaksi vuoren huipulla ateriaamme varten ja joka kulki uhritiensä omin jaloin.
Me kuljimme seetrien ohi, joiden juhlallinen kokouspaikka sijaitsee kaksi tuhatta metriä merenpintaa korkeammalla. Niiden luo ehdittyä on lähdettävä pitkin polkua, joka on vaivoin erotettavissa, uraa, joka johtaa maanvieremien halki ja näyttää toisinaan puhkovan kallioita. Ratsumme tekivät ihmeitä. Me jäimme satulaan, mutta toiset ratsut jätettiin tielle erään fellahin hoiviin, lukuunottamatta tyyntä ja leppoisaa aasia, joka kuljetteli taakkaansa nuoren kuolemaantuomitun rinnalla. Dahrel-Kadibin solaan ehdittyä saavutetaan kapea tasanne, joka huomaamatta kohoten johtaa vuoren laelle. Me kuljimme matkan loppuosan jalan, koska ratsumme upposivat hankeen. Huipulle ehdittyämme saimme korvauksen ponnistuksistamme. Katse kohtaa toisaalla sinisen meren vaihtelevine rantoineen, Batrunin ja Tripolin väliset punaiset rantakalliot ja onnellisen Akkarin lahden rusottavat hiekkarannat; toisaalla leviää Bekkan hedelmällinen tasanko hohdellen jo kypsyneiden vehnä- ja kauravainioittensa kullassa ja leviten mieluisasti Libanonin ja karun ja villin Antilibanonin välimaalla. Pohjoisessa häämöttävä sinipunerva Ansarijen vuorijono osoittaa niitä maita, joissa asuvien allaniittien uskonto ja tavat ovat yhä vielä salaperäisyyden verhoamat.