Mutta suottahan viivyn näissä matkamiehen vaikutelmissa. En ole kumminkaan niitä suotta tähän merkinnyt. Niiden tehtävänä on olla kehyksenä ja tutustuttaa lukijaa maroniittien maahan ja tapoihin, jotka kumppanini otaksui liian tunnetuiksi pitääkseen velvollisuutenaan niitä kuvailla. Tämä Khalil Khurin keralla viettämäni päivä on jättänyt mieleeni erinomaisen selvän muiston. Me palasimme vasta illan tullen pysähdyttyämme matkallamme kaksi kertaa pitkäksi ajaksi, ensimmäisen kerran Dahr-el-Kadibin solassa, missä nautimme aamiaisen — ja millaisen aamiaisen: isäntäni oli varustanut tavallisen suuruksen lisäksi kalkkunan ja pari kanaa tarhastansa, Kadiša-joen kaloja ja kaikkia tasangon hedelmätarhojen hedelmiä — toisen kerran seetristössä, palatessamme. Niin hän kertoi minulle Jamilen koko tarinan, milloin ratsun selässä, kun tie ei ollut aivan huono, joten voimme ratsastaa vieretysten, milloin mainitsemieni pysähdysten aikana. Minä kehoitin häntä kertomaan, ja pitkäaikaisen vaitiolon rikkominen tuntui hänestä itsestään helpotukselta. Jätän nyt sananvuoron hänelle, jotten sopimattoman asiaanpuuttumisen nojalla tärvele tätä herkkää ja murheellista kertomusta, jota hän toisinaan höysti sananlaskuilla arabialaisten kertojien tapaan. Mutta tavannenko hänen äänenpainonsa? Seitsemänkymmenen vuoden ikäisen vanhuksen kertoman tarinan luulisi kuulostavan vanhanaikuiselta ja järjettömältä. Mutta hän kertoi kerrottavansa jälleen henkiin heränneen nuoruuden kiihkein tunnoin. Hän löysi puolen vuosisadan kuluttua sydämestään entisen tunteen, sen ainoan tunteen, joka oli tuonut hänen sydämeensä hurmiota jättäen sen vaille onnea. Ja tämä ikävuosista saatu voitto oli omituisen liikuttava. Siten hän mitä ihmeellisimmällä tavalla osoitti kunnioitustaan Jamilen kielletylle intohimolle…
TOINEN OSA.
JAMILEN TARINA.
Khalil Khurin kertomus.
I
KIHLAJAISET.
Minä olin Jamilen sulhanen. Uskon, että vanhempamme olivat jo aikoja sitten asiasta sopineet. Hänen äitinsä ja minun äitini olivat hellästi toisiinsa kiintyneet ja voivat viettää kokonaisia tunteja keskustellen toistensa kanssa pienistä talousasioista, juoden marjamehuja ja maistellen makeisia. Minä olin menettänyt isäni Deir-el-Kamarin verilöylyssä ollessani tuskin kahdeksan vuoden ikäinen. Myöhemmin sain kuulla hänen sinne lähteneen, koska edeniläinen Josef Karam, maroniittien johtaja, joka oli pikemmin munkki kuin sotilas, oli nukahtanut Kesruaniin sen sijaan että olisi rientänyt druusien uhkaaman kaupunkimme avuksi, ja isäni ei palannut siltä retkeltänsä. Vanhempiemme pellot ja niityt rajoittuivat toisiinsa vuoristossa. Toisinaan vuohet ja lampaat eivät rajoista välittäneet, mutta jos laumain kaitsijat valittivat asiasta isännilleen, heille vain naurettiin. Naapuruussuhde muodostuu vain harvoin sellaiseksi.
Hänen isänsä piti minua kuin omana poikanaan, kenties siitä syystä, ettei minulla enää isää ollut. Rašid-el-Hame oli mahtava ja kunnioitettu šeikki, jonka käskyjä ei ollut hyvä mennä rikkomaan. Hän johti taloansa ja talonpoikiansa oikeamielisesti ja komeasti. Sen seikan, että hän suhtautui kärsivällisesti karjamme aiheuttamiin vahinkoihin, otaksun johtuneen minua koskevista suunnitelmista, sillä tavallisissa oloissa hän vaati oikeuksilleen täyttä tunnustusta. Tulin tuon tietämään eräänä päivänä — kauheana päivänä.
Butros, hänen vanhempi poikansa, oli täsmälleen ikäiseni, vaikka olikin kooltaan, voimiltaan ja päättäväisyydeltään minua melkoisempi. Me olimme kuin veljekset. Ihmisellä on useinkin veljenään henkilö, jota äiti ei ole synnyttänyt. Me leikimme yhdessä, ratsastimme, metsästimme, ammuimme pyssyllä ja pistooleilla. Hän oli minua notkeampi ja voimakkaampi; vain opinnoissa pääsin etusijalle, mutta silloisissa oloissa ei kirjallinen sivistys suuria merkinnyt. Minullakin oli siitä vain se hyöty, että aloin käsittää kaikkea nurinkurisesti. Butros suojeli minua samoinkuin sisariansa Jamilea ja Muntahaa ja pientä veljeänsä Mikhaelia. Suojeleminen oli hänen halunaan samoinkuin johtajana-oleminen. Hän osoitti jo poikaiällään sitä käskemistaitoa, aloitekykyisyyttä ja yritteliäisyyttä, joka luo päälliköitä.
— Jamile on oleva sinun vaimosi, selitti hän minulle eräänä päivänä minun saavuttuani viidentoista vuoden ikään ja Jamilen täytettyä kymmenen.