— Minä surmaan hänet.
Jusef Abbud heittäytyi sanaakaan vastaamatta ystävänsä eteen ja alkoi huokailla ja valittaa.
— Mitä huudat? Nouse!
— Minä itken itseäni ja täkäläisiä maroniitteja, jotka joutuvat kaikki surmatuiksi. Huomaan, että olette tulleet tänne meidän tuhoksemme.
— Minä olen vain omilla asioillani. Nouse. Minä säästän Mohammedin teidän tähtenne. Minulle kuuluu toinen uhri. Jatka selityksiäsi!
Ukko, joka ei paljoakaan rauhoittunut, yritti jatkaa kertomustaan:
— Vanhempien antaman selityksen jälkeen avioliiton solmimista koskeva asiakirja allekirjoitetaan kokouksen kestäessä ja lähetetään kadille luetteloonmerkitsemistä varten.
— Entä sitten?
— Sitten? Sitten tulee epäilemättä toimeenpantavaksi juhla tansseineen ja lauluineen. Torilla olivat parhaat palat jo tilatut, ja minä näin liikkeellä soittoniekkoja. Omar tekee hyvin, minkä tekee; hän ei pidä väliä kustannuksista.
— Mutta, jatkoi Butros kyselyään, eikö kihlautuneita itseään kutsuta naittamistilaisuuteen?