— Hän totutti mielellään hevosia.
— Hän ei noussut enää hevosen selkään.
— Hän halusi liikkua vieraissa seuduissa, nähdä kaupunkeja, elossa olevia kuten Damaskus tai kuolleita kuten Palmyra, ja painui aina erämaahan saakka.
— Hänellä ei ollut enää halua sellaiseen.
— Ei ollut halua! Kukapa ihminen onkaan vailla halua?
— Hän.
— Mitä hän siis täällä toimitteli?
— Hän rakasti. Hänen halunansa oli Jamile. Hän oli Jamilen haluna. Mitä merkitseekään maailma, kun ihminen rakastaa? Ja me, puutarhurit ja palatsin palvelijat ja vainioilla työskentelevät talonpojat, rakastamme heitä, koska he rakastavat toisiaan.
Raivo ja mustasukkaisuus saivat minut huudahtamaan:
— Mitä merkitsee meille toisten onni?