Runoelmassaan "Teogonia" koettaa Hesiodos yhtäjaksoiseen järjestykseen yhdistää, mitä tarut ja laulut kertovat jumalten alkuperästä. Maailman luomisesta alottain esittää hän kaoksen (järjestämättömän ainepaljouden) ensimmäiseksi olomuodoksi. Sitten tulee Gaia (maa) "leveällä rinnalla", Tartaros, Eros (rakkaus), yö, päivä, tähtitaivas, vuoret, meri, Titanit, joista Kronos (aika) oli viimeinen, Kyklopit j.n.e. Runoelma on itsessään hämärä, mutta siinä on paikoittain kauniita, voimakkaita kuvauksia, niinkuin esimerkiksi taistelu jumalten ja jättiläisten välillä j.m.s.
Kolmas runoteos, "Herakleen kilpi," joka tavallisesti luetaan Hesiodon teoksien joukkoon, nähtävästi ei ole hänen kirjoittamansa. Se kertoo Herakleen taistelusta Kyknos rosvon kanssa, ja runoelman täyttää suureksi osaksi tarkka kuvaus sankarin taitehikkaasti kirjaillusta kilvestä.
Pindaros.
Kuoli 442 e.Kr.
Vaikka Kreikkalaiset pitivät Pindaroa etevimpänä lyyrillisenä runoilijanaan, mainitsevat häntä ainoastaan harvat senaikuiset kirjailijat, ja kaikki mitä me tiedämme hänen elämästään on saatu elämäkertomuksista, jotka ovat kokoon kyhätyt satoja vuosia jälkeen hänen kuolemansa. Hän syntyi noin v. 520 e.Kr. Boiotian pääkaupungissa Thebessä tahi jossakin sen läheisyydessä. Hänen sukunsa jäsenien kerrotaan olleen taitavia huilun soittajia, ja itse kehuu hän, että hänen isänsä synnyltään oli Spartalainen ja äitinsä Arkadialainen luonnotar. Opittuaan eräältä sukulaiseltaan soitannon ensi alkeet tuli hän vielä nuorukaisena Athenaan, siellä täydellisesti harjaantuakseen kielisoitin-taiteesen. Kahdenkymmenen vuotisena palasi hän kotiinsa ja perusti runoilijamaineensa oodilla, jossa hän laulaa erään nuoren Thessalialaisen mainehikkaasta osanotosta Pytialaisiin juhlaleikkeihin. Tämän perästä leveni hänen maineensa ympäri Kreikanmaata ja Siciliaa. Itse oleskeli hän enimmiten syntymäkaupungissaan, sepitellen runoja, joissa tavallisesti ylisti juhlataistelujen voittajoita; niitä pidettiin Olympiassa, Pytossa (Delfossa), Nemeassa ja Istmon kannaksella Korinton luona. Taru kertoo, kerran kun Pindaro lapsena makasi nukkuneena, mehiläisparven laskeutuneen hänen huulilleen ja täyttäneen hänen suunsa hunajalla. Hänen luultiin myös olleen likeisessä yhteydessä Delfon pappien kanssa, ja siellä näytettiin temppelin merkillisyyksien joukossa rautatuolia, jota hänen sanotaan käyttäneen, ja Athenassa hänelle pystytettiin muistopatsas, ja Rodos saarella piirrettiin yksi hänen oodeistaan kultakirjaimin Athenen temppeliin.
Jotta voitaisiin ymmärtää hänen runoelmainsa muotoa ja laatua, on kuorilaulun yleisen luonteen tunteminen välttämätön. Lyhyesti lausuttuna ovat kuorit taiteellisia runouden, soitannon ja tanssin yhdistyksiä, jotka tarkoittivat jumalanpalveluksen juhlallisuuden koroittamista ja ihmisten tekojen ylistämistä ja joita muutenkin juhlamuodon saavuttamiseksi käytettiin yleisissä sekä yksityisissä tilaisuuksissa. "Paion" oli hymni Apollonille, jota lyyrää soittain esitettiin; "dityrambi" oli laulukertomus huilun säestyksellä Dionyson kunniaksi, ja "hyporkema'lla" esitettiin musiikin soidessa miimillisesti joku suurenmoinen tapaus. Laulujen rakennuksessa oli kolme osaa eli sointujaksoa, joista ensimmäistä sanottiin "stroofiksi" (säkeistöksi), toista antistroofiksi (vastasäkeistöksi) ja kolmatta "epoodiksi", joista molemmat edelliset riveiltään ja runojaloiltaan olivat aivan yhtäläisiä, kun sitä vastoin kolmas rytmiltään (poljennoltaan) poikkesi toisista. Tulee myöskin ottaa huomioon, että oodin esittivät tanssijat, jotka lauloivat stroofin ja antistroofin kulkien eteenpäin ja taantuen taaksepäin, kun sitä vastoin epoodi laulettiin istualta. Mitä soitantoon tulee, niin ei tiedetä muuta, kuin että käytettiin sekä kieli- että huulisoittimia. Kreikkalaiset eivät näy tunteneen sointu-oppia, mutta heidän soitannollisissa skaaloissaan oli neljännes-ääniäkin, ja heidän tahtinsa ja rytminsä olivat paljoa monimutkaisempia kuin meidän aikanamme. Oodien aineet otettiin eri tahoilta: melkein mikä tapaus tahansa yksityisessä ja yleisessä elämässä saattoi antaa sellaiseen aihetta, ja useimmissa Kreikan valtioissa elätettiin laulajia ja tanssijoita näiden juhlarunoelmien esittämistä varten. Ne kertovat enimmiten jumalten lempiseikkailuja ja taisteluja sekä vanhojen sankarisukujen mainehikkaita muistoja, ja niihin oli sovitettu hienoja viittauksia sen aikuisiin henkilöihin, joiden töitä ja toimituksia niillä oikeastaan tahdottiin ylistää.
Ainoastaan pieni osa Pindaron oodeista on jälkimaailmalle säilynyt; ne kertovat pääasiallisesti voitoista, joita uljaat kilpataistelijat saivat Kreikkalaisten kansajuhlissa, ja viehättävät meitä enemmän niissä esiintyvän voiman ja laulu-innon kuin niiden historiallisena pohjana olevien tapauksien kautta. Kreikkalaisten keskuudessa oli näillä kilpataisteluilla suuri kansallinen merkitys, ja eipä edes niinkään arveluttavana hetkenä, kuin milloin Kreikkaa uhkasi Persialaisten tuhoava hyökkäys, voitu laiminlyödä Olympilaisten taisteluleikkien viettämistä. Muinais-ajan sodissa oli voiton määrääjänä ruumiin voima ja notkeus, jotka molemmat kehittyivät uutteran harjoituksen kautta, ja suurena kiihoituksena tähän olivat ne julkiset kunnian osoitukset, jotka voittajat saivat osakseen näissä kilpaleikeissä, joita lakkaamatta Kreikassa pidettiin milloin missäkin. Sentähden olivatkin nuot jo ennen mainitut neljä kilpaleikkiä joita vietettiin määrättyihin aikoihin, Kreikkalaisten mieluimmat kansajuhlat, ja niihin kokoontui loistava joukko kilpataistelijoita, joiden taisteluja päivällä ja juhlakemuja yöllä suurella mieltymyksellä katseli lukuisa, kaikista Kreikan valtioista ja siirtokunnista kokoontunut kansan joukko. Voittaja sai astua kolmijalkaiselle pronssituolille öljypuu-lehväinen, kultasirpillä pyhistä lehdoista leikattu seppele käärittiin hänen päähänsä; hänen nimensä, sukuperänsä ja syntymäseutunsa mainittiin julkisesti, ja hänen voittamastaan kunniasta tulivat osallisiksi myöskin hänen isänsä ja kotiseutunsa.
Voittajia näissä kilpailuleikeissä ylistää Pindaros niissä runoissaan, jotka ovat meille säilyneet. Monissa hänen oodeissaan ei ole mitään silmun pistävää yhteyttä jumaluustarullisten tavottelujen ja niiden erityisten tapauksien välillä, jotka ovat laulun aineena. Toisessa jätetään kokonaan mainitsematta sankarin nimi ja kotipaikka, toiset taas vaihtelevat niin ajatusjuoksussaan, että tapauksien juonta runoelmissa on hyvin vaikea seurata. Itse sanookin Pindaros laulustaan, että hän kuten mehiläinen liitelee kukasta kukkaan.
Vaikka Pindaron runoissa löytyy niin monta ihanaa kohtaa, tapaa ani harvoin otteita hänen lauluistaan muiden kirjailijain teoksissa, luultavasti sentähden että hänen neronsa pääasiallisesti kuvastaa ainoastaan piirteitä hänen omasta aikakaudestaan ja kertoo tapauksia, jotka miellyttivät enemmän niitä, joita hän ylisti, kuin nousevia sukupolvia. Hänen tuotteitaan tosin siihen aikaan pidettiin hyvin suuressa arvossa, sentähden että niiden sointuisat rytmit niin hyvin soveltuivat musiikkiin ja tanssiin; mutta nyt, kun ei enään vietetä näitä kansallisjuhlia, joidenka kanssa runous, lyyrä ja tanssi olivat niin likeisessä yhteydessä, ovat ne kadottaneet arvonsa, ja rohkeat käänteet runoilijan ajatusjuoksussa vaikuttivat, kuten äsken jo mainittiin, etteivät hänen tuotteensa muistossa säilyneet.
Anakreon.