Seuraavassa näytännössä nähdään Pallaan temppeli ja Athenan Akropolis linna; Orestes syleilee jumalattaren kuvaa ja rukoilee hänen ratkaisevaa tuomiopäätöstään. Raivottaret, jotka ovat vainuneet hänet siellä, ikäänkuin metsäkoira vainuu haavoittuneen otuksen, saapuvat nyt toinen toisensa perästä paikalle. Pallas Athene tulee ladellen sinne. Pakoittaen raivottaret vaikenemaan kehoittaa hän Orestesta esittämään asiansa, jonka tämä tekeekin. Jumalatar itse ei tahdo lausua mitään tuomiota, vaan asettaa tuomioistuimen Athenan jaloimmista porvareista. Raivottaret alkavat jälleen laulunsa, kuvaten niitä onnettomuuksia, jotka tulevat tapahtumaan, jos heidän vainottavansa rikokset jäisivät rankaisematta.

Kolmas näytäntö tapahtuu Areopagos kummulla Athenassa; Athene astuu sisälle seurassaan kaksitoista tuomaria, jotka istuutuvat alttarin ympäri näyttämön keskelle. Jumalatar käskee airutta vaatimaan hiljaisuutta. Apollo tulee paikalle, ja keskustelut alkavat. Orestes tunnustaa rikoksensa; Apollo rupeaa hänen puolustajakseen. Mahtavilla sanoilla kehoittaa Athene tuomareja ryhtymään ratkaisevaan äänestykseen. Vuoroon nousevat tuomarit istuimiltaan ja ottavat, kuorin uhkaavasti laulaessa, äänestyskivet alttarilta ja panevat ne uurnaan. Kivet luetaan, ja jumalatar itse ilmoittaa päätöksen:

Tään miehen päättää tuomiokunta syyttömäks; molemmin puolin ääniluku tasan on.

Näin sanoen laskee jumalatar syyttömäksi julistavan kivensä muiden joukkoon. Orestes kiittää, lupaa ikuista ystävyyttä Argon ja Athenan välillä ja poistuu. Raivottaret, jotka ensiksi ovat vimmoissaan, rauhoittuvat Athenen kaunopuheliaisuudesta ja saavat häneltä temppelin Athenassa, ehdolla että he vastedes, kirousten asemasta, saattaisivat asukkaille kaikkea hyvää. He toivottavat nyt Athenalle siunausta, ja heidän nimensä muutetaan erinnyistä eymenideiksi, sovintoa rakastavan koston jumalattariksi. Kaikkien riemuitessa saatetaan heitä pyhäkköönsä keskelle Akropolista.

Herodotos.

Kuoli v. 413 e.Kr.

Herodotos, joka on saanut liikanimen "historian isä", syntyi (v. 484 e.Kr.) Halikarnassossa. Hän vietti suuren osan elämäänsä matkoilla vieraissa maissa ja on näistä paljon kertonut historiassaan, jossa kuitenkin ovat pääesiteltävinä ne suuret taistelut, joilla Kreikkalaiset hänen aikanaan onnellisesti puolustivat maatansa Persialaisten hyökkäyksiltä. Herodotos rakastaa totuutta, hänellä on vilkas, terävä käsitysvoima, mutta häntä haittaavat usein aikakautensa esiluulot ja mielipiteet, joten hän toisinaan joutuu harhateille. Hänestä on sanottu, että hänellä oli "viisaan miehen pää, äidin sydän ja lapsen yksinkertaisuus".

Alkaen mytillisten (taru-) aikain taisteluista Euroopan ja Aasian välillä kertoo hän, miten eräs Foinikialainen laivuri ryösti Ion, Argon kuninkaan Inakon tyttären, ja vei sen mukanaan Egyptiin, jonka jälkeen Kreikkalaiset ryöstivät Europan Tyrosta ja Medean Kolkiista. Tämän perästä teki Lydian kuuluisa kuningas Kroisos, joka oli saanut verrattomat rikkautensa Paktolon kultarikkaasta virran-uomasta, hyökkäyksiä useaan Kreikkalaisvaltioon, mutta yhtyi sitten liittoon Spartalaisten kanssa, jotka lupasivat häntä auttaa Persian kuningasta Kyroa vastaan. Päätös tästä oli, että Kroisos joutui vangiksi Sardeessa, tuossa vanhan maailman suuressa markkinapaikassa, jossa ensiksi lyötiin rahaa.

Hän palaa sitten siihen aikaan, jolloin Assyrialaisilla oli valta Aasiassa. Niniven kukistuksen jälkeen saivat tämän vallan Medialaiset, joiden uljas pääkaupunki Ekbatana, Herodoton kertomuksen mukaan, oli pyöreällä kukkulalla seitsemän kehänmuotoisen vallin ympäröimänä, joista kahdella sisimmällä oli hopioitut ja kullatut harjat ja tornit. Hän kertoo myöskin, kuinka Astyageen, Medialaisten viimeisen kuninkaan, joka oli naittanut tyttärensä Persialaiselle Kambyseelle, pani viralta tästä aviosta syntynyt poika Kyros, jonka lapsena pelasti kuolemasta karjapaimen Harpagos ja joka sitten tuli koko Aasian haltijaksi. Hän mainitsee vielä Persialaisilla olleen tapana jättää kuolleensa petojen ja lintujen saaliiksi, kuten vielä nykyaikanakin Indian Parsit tekevät. Harpagos, joka oli kohonnut kenraaliksi, pakoitti tuota pikaa Vähän Aasian kaupungit antautumaan ja peloitti Kreikkalaiset näitä auttamasta. Sillä välin marssi Kyros Babylonia vastaan, jonka ihmeitä Herodotos laveasti kuvaa, ja johtamalla kaupungin läpi juoksevan Eufrat virran toiseen kaivettuun uomaan raivasi hän itselleen tien palatsiin, jonka seinällä profeeta Daniel luki tuon salaperäisen kirjoituksen. Kaupungissa oli tapa sellainen, kertoo Herodotos, että naisia kaupittiin vaimoiksi enimmän tarjooville; mitä siten saatiin maksua kaunottarista, se annettiin palkinnoksi sille, joka suostui ottamaan jolsan naisen. Kyros teki viimeisen sotaretkensä Massageteja vastaan, jotka elivät Kaspian aroilla ja joita hallitsi Amazoni-kuningatar Tomyris. Tämä yllytti joukkonsa niin voimakkaasen vastarintaan, että Kyros voitettiin ja koko hänen sotajoukkonsa hakattiin maahan.

Historioitsija rupee nyt kertomaan ikivanhasta sivistysmaasta Egyptistä. Hän puhuu ensin Nilin lähteistä ja esittää, mitä hän arvelee syyksi virran talvehtimiseen kesällä. Herodotos huomauttaa, että Egyptiläiset uskoivat sielunvaellusta. He luulivat nimittäin vainajien sielun täytyvän vaeltaa kolmetuhatta vuotta eläinten ruumiissa, siten vähitellen taas kehittyäkseen ihmiseksi. Heidän juhlakemuissaan oli aina nähtävänä kuolleen kuva, johon oli liitetty muistutus: "Tällainen sinustakin kerran tulee". Hän johtaa useat kreikkalaiset jumalat egyptiläisestä alkuperästä, kertoo Egyptiläisten pitäneen lehmiä sekä muita nelijalkaisia eläimiä ja lintuja pyhinä olentoina ja viettäneen suruaikaa kissojen ja koirien kuoltua. Pyhää lintua Fenixiä hän ei koskaan saanut nähdä muuten kuin kuvissa, ja niissä se oli puna- ja kullanhohtava sulkaisen kotkan näköinen. Hän puhuu kunnioituksesta, jota nuoret miehet osoittivat vanhemmille, ja Heliopoliin papeilta, jotka olivat hyvin taitavia matemaatikkoja ja tähtien tutkijoita, sai hän tietää ensimmäisten kuninkaiden olleen jumalia ja että viimeisen näistä, Osiriin, kärsimykset ja kuolo olivat heidän uskonsa suuret salaisuudet. Ensimmäinen ihmishallitsija oli Menes, joka perusti Memfiin. Häntä seurasi kolmesataa viisikymmentä ruhtinasta, joista kerrotaan monta merkillistä tarua. Heidän seuraajiaan oli Keops, joka rakensi pyramidit ja käytti sataatuhatta työmiestä neljäkymmentä vuotta. Myöhemmin hallitsi Sethos, alkuaan pappi, jota sodassa Assyrian kuningasta Sanheribia vastaan auttoivat hiiret, nakertain öisin poikki vihollisten jousenjänteet ja kilpirakset. Hänen jälkeensä tuli kaksitoista kuningasta yht'aikaa, ja kun yksi heistä, Necho, oli luovuttanut muut yksitoista, yritti hän kaivamaan kanavaa Punaiseen Mereen. Viimeinen kuningas, jonka hän mainitsee, sääsi lain, joka määrää että jokaisen mieshenkilön Egyptissä piti kerran vuodessa tuleman maakunnan hallitusmiehen luo kuolemanrangaistuksen uhalla näyttämään toteen, että hän kunniallisesti ja rehellisesti hankki elatuksensa. Kuvaus Egyptin oloista päättyy kertomuksella kauniista kreikkalaisesta orjattaresta, jonka toisen kengän kotka ryösti ja vei saaliina kuninkaalle, joka niin ihastui nähdessään pienen kengän, että noudatti luokseen sen omistajan ja otti hänet aviokseen.