Nyt seuraavat ne urostyöt, jotka Kambyses, Kyron poika, teki käydessään sotaa Egyptiläisiä vastaan ja vallottaissaan Memfiin. Herodotos kertoo Kambyseen, Egyptiläisten kauhuksi rääkättyään kuningasvainajan ruumista, tehneen kaksi huono-onnista hyökkäysyritystä, toisen Etiopialaisia, toisen Ammonin temppeliä vastaan. Palattuansa Memfiisen pisti hän omalla miekallaan kuoliaksi Apis härän, jota kansa palveli jumalana. Hän murhautti veljensä Smerdeen, ja saman kohtalon sai hänen sisarensakin, kun tämä suri Smerdeen kuolemaa. Kaksitoista Persialaista ylimystä kaivatti hän rangaistukseksi maahan kaulaan asti ja näännytti heidät siinä nälkään. Väkisin tunkeuduttiin hautoihin, ruumiit — muumiat — viskattiin ulos ja jumalten kuvat poltettiin. Kun Kambyses vihdoin sai tietää pappien hänen kotimaassaan hallitusistuimelle kohottaneen erään miehen, joka sanoi itseään hänen veljekseen, nousi hän ratsaille palataksensa Susaan, mutta loukkasi itseään omalla miekallaan noustessaan niin vaarallisesti, että kuoli Egyptissä jättämättä yhtäkään perillistä.
Kun vale-Smerdes oli hallinnut muutamia kuukausia, kukisti hänet salaliitolla seitsemän Persialaista ylimystä, jotka sopivat keskenään, että se saisi hallituksen, jonka hevonen ensin hirnuisi päivän koittaessa; siten tuli heistä hallitukseen Dareios, Hystaspiin poika. Herodotos luettelee tarkalleen tämän mainehikkaan hallitsijan vuotuiset tulot, jotka hän laskee noin 85 miljoonaksi markaksi. Hän kertoo myöskin laveasti Dareion hallituksesta; muun muassa mainitsee hän tämän lähettäneen vakoojia Kreikkaan ja sen siirtokuntiin. Tärkein tapaus oli kuitenkin Babylonin kapina. Sanottiin, ettei kaupunkia voitaisi valloittaa ennenkuin muuli synnyttäisi varsan. Tuo uskomaton seikka tapahtuikin, ja muulin omistajan, Sopyros nimisen miehen avulla, joka silpoi pois nenänsä ja korvansa pettääksensä Babylonin asukkaita, onnistui Dareion valloittaa kaupunki, johon Sopyros sitten asetettiin kuvernööriksi.
Sitten kääntyi Dareios aseineen Skytialaisia, Pohjois-Wenäjällä asuvaa kansaa vastaan, jonka alkuperää Herodotos seuraa kauas taaksepäin taruaikoihin. Skytialaisista kertoo hän muun muassa, että nämät käyttivät höyrykylpyjä. Täältä täytyi Persialaisten kuitenkin palata takaisin tyhjin toimin.
Vielä saamme tietää, että Dareion erään kenraalin onnistui viedä Peonien koko heimo Makedoniasta Persiaan, joten Persialaiset saivat tilaisuuden oppia käsitöitä. Yritys samoin kohdella erästä toista heimoa, joka eleli keskellä järveä paaluille rakennetuissa asunnoissaan, raukesi tyhjiin. Puhuessaan muista kaukaisista seuduista sanoo Herodotos, ettei hän ole varma, tokko "Tinasaaria" todella löytyneekään, mutta hän oli kuullut kerrottavan tinaa saatavan "maailman loppupäästä."
Kertomuksen näyttämöksi tulevat nyt Kreikan valtiot, ja Herodotos puhuu näiden tyranneista eli yksinvaltiaista, joiden joukossa Polykrates Samos saarella oli kuuluisin. Onni seurasi häntä niin itsepintaisesti, että Egyptin kuningas neuvoi häntä luopumaan rakkaimmasta kalleudestaan poistaaksensa kovaa onnen vaihdosta, joka tavallisesti seuraa liikanaista menestystä. Polykrates viskasi mereen kalliin sormuksen, mutta muutamia päiviä myöhemmin sai hän eräältä kalastajalta harvinaisen kalan, ja kalan vatsasta löydettiin — sormus! Tätä pidettiin uhkaavana ennusmerkkinä. Jonkun aikaa onni vielä kuitenkin yhä hymyili Polykrateelle; mutta vihdoin sai eräs Sardeen satrapi hänet lupaamaan ottaa talletettavakseen aarteen, ja kun hän lähti sitä noutamaan, sai hän siellä surmansa.
Toinen tyranni oli Periander Korintossa, josta puhuessaan Herodotos kertoo sadun eräästä laulajasta ja kitaran soittajasta Arionista, mikä meriretkellä oli vähällä tulla murhatuksi rahojensa tähden, vaan syöksyi mereen ja delfinin selässä pelastui maalle. Seuraa sitten pitkä kertomus Kleistheneestä Sikyonissa; tällä on paljon puuhaa valitessaan miestä tyttärelleen, jonka kosioista yksi on aikansa suurin velttiö, sellainen, että jo voivotteli itsellään olevan paha maata, kun kuihtunut ruusun lehti oli sattunut tulemaan hänen vuoteesensa, ja pyörtyi nähdessään miehen raatavan raskasta työtä. Peisistratoa Athenassa mainitaan kiitoksella siitä, että hän kokosi ja järjesti Homeron runot. Hänen poikansa Hippiaan aikoivat Harmodios ja Aristogeiton murhata. Erehdyksestä tappoivat he hänen veljensä Hipparkon, mutta heitä kunnioittivat kuitenkin kauan suurina isänmaan ystävinä Athenalaiset tasavaltalaiset, jotka pitivät tyrannien murhaamista tarpeellisena ja kiitettävänä.
Ensimmäiset enteet suureen Persialais-sotaan alkoivat jo ilmestyä. Samoin kuin useimpien suurten tapausten oli senkin alkusyynä vähäpätöinen sattuma. Dareios oli vienyt Miletolaisen Histiaion vastoin tämän tahtoa Susan hoviin. Salaa lähetti Histiaios lähettilään vävynsä Aristagoraan luo ja kehoitti häntä kiihoittamaan kreikkalaisia valtioita luovuttamaan hallitsijansa ja vaatimaan kansanvaltaa. Hänen ei onnistunut saada Spartalaisia aseisin tarttumaan, mutta Athenalaiset suostuivat ja lähettivät sotajoukon Sardesta vastaan. Athenalaisten täytyi peräytyä, mutta kapina Persiaa vastaan oli saatu alkuun ja leveni nopeasti. Dareios syytti Histiaioa että tämä oli tietänyt kapinan hankkeista, mutta kavala Kreikkalainen osasi kuninkaan niin pettää ja tekeytyä niin viattomaksi, että tämä vielä lähetti hänet kapinaa tukahuttamaankin. Kun hän tuli Sardeesen, lausui kuninkaan veli Artafernes: "Sinä olet kengän tehnyt ja Aristagoras on sen pannut jalkaansa." Sillä välin onnistui Histiaion täälläkin poistaa, kaikki epäluulot, kunnes omin päin ryhtyi sotapuuhiin, joista seurauksena oli että hän joutui vangiksi ja mestattiin. Nyt tekivät Persialaiset hyökkäyksen Ionialaisia vastaan, aikoen valloittaa koko Kreikanmaan. Syntyi sitten useita taisteluja maalla ja merellä, riitaisuuksia liittolaisten kesken y.m.; Persialaisten laivastokin hukkui, vaan sota ei siitä vähääkään edistynyt.
Mutta tärkeä tapaus maailman historiassa lähestyi. Persian kuningas lähetti 600 laivalla toisen sotajoukon, joka ryöstettyään Naxos saarta ja poltettuaan Eretrian kaupungin nousi maalle Marathonin kentille. Miltiadeen johdolla taistelevilla Athenalaisilla ja Plataialaisilla oli 20,000 miestä Persialaisten 110,000:tta vastaan, mutta sittenkin voittivat he täydellisesti vihollisensa ja karkoittivat heidät 6,000 miehen tappiolla takaisin laivoilleen, kun sitä vastoin Kreikkalaisilta kaatui ainoastaan 200 miestä. Omasta pyynnöstään sai Miltiades 70 soutulaivaa ja lähti niillä ahdistamaan Paros saaren asukkaita, joille hän kantoi yksityistä vihaa. Haavoitettuna palasi hän taas Athenaan, jossa häntä syytettiin isänmaan kavalluksesta ja tuomittiin maksamaan kustannukset hyödyttömästä sotaretkestä.
Dareios varustautui juuri sotaretkelle Athenalaisia vastaan, kun Egyptissä syntynyt kapina käänsi hänen huomionsa toisaalle. Tuumaillessaan, mihin ensiksi tulisi kääntyä joukkoineen, sairastui hän ja kuoli. Hänen poikansa Xerxes oli ensiksi sitä mieltä, että jos hän jättäisi Kreikkalaiset rauhaan, kestäisi kauan ennenkuin he saattaisivat tunkeutua Susaan; mutta vähitellen muutti hän mielipidettä ja keräeli kokonaista neljä vuotta sotajoukkoa, jossa tosin lasketaan olleen kaksi miljoonaa soturia, mutta joka oli huonosti varustettu ja harjoitettu. Komeasti kulki tämä mahtava sotajoukko Hellesponton yli Abydosta Sestoon laivasiltaa myöten, ja sitä seurasi rantaa pitkin 1,200 sotalaivaa. Kreikkalaiset pelästyivät suuresti, ja pohjoiset valtiot heittäytyivät heti valloittajan valtaan. Mutta Athenalaiset, joita oraakeli oli rohkaissut sanoen, että he löytävät turvaa "puisten vallien takana", lähettivät avunpyynnön naapureilleen, ja päätettiin, että he laivaston avulla, joka asetettaisiin läheiseen salmeen, ensiksi asettuisivat vastarintaan Termopylen ahtaassa vuorisolassa. Kun Persialaisten sotajoukko marssi esiin Tessaliasta, hukkui heiltä 400 laivaa kovassa myrskyssä. Mutta Xerxes kulki kuitenkin eteenpäin maa-sotajoukolla vuorisolaa kohti, joka oli niin kapea, että tuskin yhdet sotavaunut mahtuivat siitä kulkemaan. Paikkaa oli puolustamassa 300 Spartalaista kuningas Leonidaan johdolla. Muut Kreikkalaiset — ne viettivät juhlaleikkejään Olympiassa! Persialainen keisarikaartti hyökkäsi ensiksi solaan, mutta urheat Spartalaiset ajoivat heidät pakoon ja hakkasivat maahan joka kynnen. Kolmantena päivänä saivat Persialaiset kuitenkin tietää löytyvän toisen solan, josta saattaisi hyökätä Kreikkalaisten selkään, ja pian ilmestyikin täältä päin uhkaava vihollinen. Päivän koittaessa antoi Xerxes käskyn yleiseen ryntäykseen. Persialaisia kaatui joukoittain. Neljä tuntia torjuivat Kreikkalaiset vielä Persialaisten hyökkäykset ja kantoivat pois kaatuneen kuninkaansa ruumiin; mutta vihdoin pääsi vihollisten ylivoima voitolle. Viholliset kävivät joka taholta Kreikkalaisten kimppuun, ja nämät kaatuivat urheasti taistellen joka mies. Nyt koettivat Persialaiset sulkea saarroksiin Kreikkalaisten laivastoa, jota johti Temistokles, ja taistelu jatkui myöhään iltahämärään. Mutta sydänyön aikana nousi myrsky, ja aallot ajoivat monta Persialais-laivaa Eyboian kiviselle rannikolle. Seuraavana päivänä tekivät Kreikkalaiset hyökkäyksen, ja kolmantena päivänä taas Persialaiset. Ei kummallakaan puolella saatu ratkaisevaa voittoa, mutta Kreikkalaiset kuitenkin vetäytyivät täältä pois. Valloittajat kulkivat nyt eteenpäin kahdessa joukossa, joista toinen kulki Delfoa, toinen Athenaa kohti. Delfon oraakeli lausui: "kykenevänsä omiaan puolustamaan", ja juuri kun Persialaiset olivat päässeet temppeliylängölle, syntyi ukkosen ilma, valtavia kalliolohkareita vieri alas Parnassolta, ja Delfolaiset, jotka olivat saaneet avukseen kaksi taivaallista soturia, syöksyivät esiin piilopaikoistaan ja karkoittivat valloittajat pakosalle.
Kreikkalaiset olisivat voineet asettua vastarintaan Boiotiassa, mutta Spartalaiset, jotka toivoivat Athenan kukistuvan itse päästäkseen ylivaltaan Kreikassa, vetäytyivät Korinton kannaksen taakse, kun sitä vastoin Athenalaiset etsivät turvaa laivastossaan, joka oli ankkuroittuna Salamiin saaren luona. Niin muodoin tapasivat Persialaiset Athenan kaupungin autiona, ja kun he olivat ryöstäneet sen ja polttaneet Athenen temppelin, lähetti Xerxes kotiin sanoman, että hän oli täyttänyt kostotyönsä. Kauhu ja pelko valtasi Kreikkalaiset; vihollisten maa-sotajoukko marssi eteenpäin kannasta pitkin, ja Persialaisten laivasto varustautui rynnäkköön. Temistokles kiihoitti innokkailla puheilla laivaväestöjään, ja Artemisia, Halikarnasson kuningatar, kehoitti rohkeuteen Persialaisia, joiden riveissä hän taisteli. Molemmin puolin upposi laivoja, ja taistelua kesti sydänyöhön saakka: päätökseksi tuli, että Persialaiset joutuivat kokonaan tappiolle, ja jälelle jääneet heistä peräytyivät talveksi Tessaliaan. Xerxes itse palasi kotiinsa.