Seuraavana keväänä marssitti Mardonius Persialaisen sotajoukon jäännökset uudestaan esiin. Ensi yhteentörmäyksessä voitettiin hänen alapäällikkönsä Maxistios, ja Kreikkalaiset asettuivat yhdistyneine sotajoukkoineen Plataian kentälle. Yksitoista päivää odotettuaan suotuisaa ennusmerkkiä antoi Mardonios Kreikkalaisia kolminkertaisesti lukuisammalle sotajoukolleen käskyn rynnäkköön. Herodotos kuvaa taistelun hyvin tarkasti ja mainitsee, että Kreikkalaisten aluksi oli vaikea kestää Persialaisten hyökkäystä. Vihdoin rukoili Pausanias Hereä, hyviä enteitä ilmestyi, Thebeläiset ja Spartalaiset ryntäävät esiin, ja voitto on Kreikkalaisten. Mardonios taisteli urheasti, mutta kaatui, ja vaikka alussa Kreikkalaisten voittoa viivyttivät vihollisten vallitukset, onnistui kuitenkin Athenalaisten, jotka olivat taitavimmat vallien valloittamisessa, karkoittaa Persialaiset heidän varustuksistaan. Voitto oli niin täydellinen, että ainoastaan 3,000 miestä koko Persialais-sotajoukosta pääsi hengissä pakoon. Pausaniasta kehoitettiin toimittamaan Mardoniolle kunniallinen hautaus, mutta hän vastasi; "Tahdotteko, että niin kovin halventaisin isänmaatani juuri nyt, kun sen olen kohottanut maineesen?"
Samana päivänä kohtasi kreikkalainen laivasto joukon Persialaisia, jotka olivat astuneet maalle Mykalen luona Ioniassa. Kreikkalaiset menivät myöskin maalle, hyökkäsivät Persialaisten kimppuun, karkoittivat heidät leiriin ja tappoivat viimeiseen mieheen.
Herodotos kertoo lopuksi muutamia häväistysjuttuja Susan hovista, mutta kertomuksensa tärkein osa on kuvaus niiden kahden vuoden ikimuistettavista tapauksista, jolloin Kreikkalaisten suuret voitot saattoivat Eurooppalaisen sivistyksen kaikiksi ajoiksi Aasiaa vallitsemaan.
Sofokles.
Kuoli v. 406 e.Kr.
Sofokles, vanhan Kreikan kuuluisin murhenäytelmän kirjoittaja, oli syntynyt Attikalaisella Kolonos alueella v. 496 e.Kr. 28 vuoden ikäisenä kilpaili hän Aiskylon kanssa ja voitti palkinnon. Niin suuressa arvossa piti häntä kansa, että se valitsi hänet yhdessä Perikleen kanssa päälliköksi Samolaiseen sotaan. Hänen murhenäytelmänsä osoittavat Kreikkalaisten mielten luopuneen sokeasti uskomasta kohtaloon ja sen sijaan ruvenneen luottamaan jumalalliseen kostantoon. Ihmisen teot, joihin häntä saattavat taipumukset ja tunteet, esitetään johdonmukaisemmassa yhteydessä ja vapaampina korkeampain voimain hämäristä ja edeltäpäin aavistamattomista määräyksistä.
Kuningas Oidipos.
Tämän murhenäytelmän aine on kauhea: eräs mies on tappanut isänsä ja nainut äitinsä; ja kuitenkin on kappale sellainen, että Aristoteles piti sitä traagillisen näytelmätaiteen mestariteoksena.
Laios, Theben kuningas, jolla ei ollut yhtään lasta puolisostaan Iokastesta, kysyy Delfon oraakelilta neuvoa ja saa vastaukseksi, että hänelle on syntyvä poika, mutta että hän on kuoleva poikansa käden kautta. Välttääksensä tätä onnettomuutta panettaa äiti lapsen erämaahan; mutta eräs paimen tapaa lapsen ja vie sen Korinton kuninkaalle Polybolle, jonka lapseton puoliso ottaa pienokaisen kasvattipojakseen, ja tämä kasvaa mieheksi siinä luulossa, että hän on kuningas Polybon poika. Kolmeakymmentä vuotta myöhemmin lähtee Laios jälleen Delfoon, ja hänet murhaa kotimatkalla tuntematon mies. Hänen jälkeensä tulee valtaistuimelle Kreon, mutta tämä hallitsee vain vähän aikaa. Thebeen ilmestyy nimittäin Sfinx — naiskasvoinen, siivekäs hirviö jalopeuran hännällä ja kynsillä — ja esittää arvoituksen, jota ei kukaan Thebeläinen voi selittää. Ne, jotka turhaan koettavat arvata, menettävät henkensä. Silloin tarjoo Kreon kruunun ja sisarensa Iokasten avioksi sille, joka saattaa arvoituksen selittää. Arvoitus oli tällainen: Nelijalkaisella olennolla on kaksi jalkaa ja kolme jalkaa, mutta vain yksi ääni, mutta jalkojen lukumäärä vaihtelee, ja milloin sillä on useimmat jalat, silloin on se heikoin — mikäpä se on?
Oidipos tulee Korintosta ja selittää arvoituksen: "Sinä olet kuvannut ihmisen, ensiksi pienenä lapsena, kun hän konttaa neljällä jalalla, sitten vanhempana, kun hän käy kahdella jalalla, ja lopuksi iäkkäänä, kun hän käyttää sauvaa kolmantena jalkana".