Kappale, joka on saanut tämän nimityksen sentähden että kuorilaulajoina siinä on Trakialaisia impiä, kertoo Herakleen rakkaudesta Deianeiraan, ja tapauspaikkana on Tessalian kaupunki Trakis. Deianeira astuu esille ja kertoo katselijoille huolensa. Monien koettelemusten jälkeen on hän päässyt Herakleen puolisoksi. Herakles on hyvänluontoinen ja heillä on monta lasta; mutta sankari ei koskaan pysy kotosalla: hänen elämänsä on "ikuista menoa ja tuloa", ja nyt hän on jo viisitoista kuukautta ollut poissa. Deianeiran vanhin poika, Hyllos, tulee sisälle ja kehoittaa äitiään rohkaisemaan mielensä: isä on nyt Eyrytossa Eyboian saarella jokseenkin lähellä Trakiin kaupunkia. Hän lähettää poikansa sinne, ja kuori aloittaa laulun auringolle, pyytäen sitä ilmoittamaan, missä Herakles oleskelee. Kuorin koettaessa lohduttaa Deianeiraa, vastaa tämä, että niin nuoret immet, kuin kuorilaulajat ovat, eivät vielä aavistakaan puolison ja äidin nuolia. Sanansaattaja tulee ja kertoo Herakleen loistavana voittokunniassaan olevan matkalla kotiin, ja Likas, sankarin airut, saattaa sisälle joukon vangittuja naisia. Yhä rauhattomampana kääntyy Deianeira useilla kysymyksillä erään orjattaren puoleen. Tämä ei vastaa mitään; Likas selittää, ettei nainen halua puhua, ja viepi vangit pois. Nyt tulee sanansaattaja takaisin ja ilmoittaa Herakleen rakastuneen naiseen, ja kun airut uudelleen esiintyy, houkuttelee Deianeira, ollen säälivinään orjatarta, hänet ilmoittamaan totuuden. Sukkamielisenä muistaa Deianeira itsellään olevan tallella veri, jota Herakleen surmaama kentauri Nessos kehoitti häntä kätkemään rakkautta herättävänä taikakeinona. Tähän vereen hän kastaa uuden puvun ja antaa sen Likaalle ankaralla käskyllä, ettei sitä saa kukaan muu kuin hänen miehensä käyttää. Kuitenkin rupee hän epäilemään Nesson rehellisyyttä ja häntä huolettaa ajatus, että veressä ehkä on Hydran myrkkyä, johon Herakles oli kastanut nuolensa. Äkkiä syöksyy Hyllos sisälle syyttäen äitiään isänsä murhasta. Hyllos on juuri nähnyt ne kauheat tuskat, joita isä kärsi myrkytyksestä, kun tämä paluumatkalla oli pysähtynyt uhratakseen Zeylle. Kykenemättä häätämään pahaa, jonka tietämättänsä on saattanut rakastetulleen, kuuntelee Deianeira äänettömänä poikansa moitteita, peittää kasvonsa ja lähtee, kuten imettäjä sitten kertoo, murhaamaan itsensä. Kuorin surkutellessa hänen kohtaloaan kannetaan sisälle Herakles makaavana paareilla. Hän herää; tuskat palautuvat, ja niiden poltetta kärsiessään käskee hän poikaansa paljastamaan miekkansa ja säälimättä syöksemään sen isänsä niskaan. Kun Hyllos ei suostu tätä tekemään, puhkee Herakles uudelleen valituksiin ja pyytää, että Deianeira tuotaisiin hänen luokseen, jotta hän saattaisi musertaa tämän. Hyllos puolustaa äitinsä viattomuutta, kuvaa kuinka kaikki on tapahtunut ja kertoo Deianeiran hengellään koettaneen sovittaa tietämättömyydessä tekemäänsä rikosta. Nyt Herakles huomaa, että kaikki on tapahtunut jumalten tahdosta. Oli ennustettu, että hänet oli surmaava "synkkään tuonen valtakuntaan kuuluva kansalainen", ja nyt olikin ennustus käynyt toteen, kun hurja Nessos vielä kuoltuaan murhasi elossa olevan sankarin. Nyt Herakles rauhoittuu, pyytää poikaansa käsivarsillaan kantamaan hänen ruumiinsa Oita vuorelle ja siellä polttamaan sen öljypuusta ja tammesta tehdyllä roviolla.

Filoktetes.

Herakles lahjoitti jousensa ja myrkytetyt nuolensa aseenkantajalleen Filokteteelle, joka Kreikkalaisen sotajoukon mukana seurasi Troijaan. Mutta matkalla puri häntä hänen onnettomuudekseen Kryse saarella myrkyllinen käärme jalkaan. Hänen kärsimyksensä olivat niin suuret, että Kreikkalaiset Odysseyn neuvosta veivät hänet maalle ja jättivät Lemnos saareen, joka on kappaleen tapahtumapaikkana.

Koko yhdeksän vuotta oli Filoktetes yksinään oleskellut tällä autiolla saarella, kärsien haavaansa. Ainoastaan silloin tällöin toi hänelle ruokaa ja vaatteita joku ohikulkeva laiva, joista ei yksikään kuitenkaan ottanut viedäkseen häntä takaisin Kreikkaan. Sillä välin oli Priamon vangiksi joutunut poika ilmoittanut oraakelin ennustuksen, ettei Troijaa koskaan voitaisi valloittaa ilman Herakleen jousta ja nuolia. Jotta nämät saataisiin lähetettiin laiva Lemnos saareen, ja laivassa olivat muiden muassa myöskin Odysseys ja Neoptolemos, Akilleyn poika. Kappaleen alkaessa ovat nämät kaksi sankaria nousseet maalle saareen ja löynneet luolan, jossa Filoktetes oleskelee. Odysseys tahtoo lähettää Neoptolemon sinne ja neuvoo häntä käyttämään valhetta ja viekkautta. Nuorukainen ei halua käyttää tällaisia keinoja, mutta Odysseys hänelle vakuuttaa kielen saavan aikaan enemmän kuin parhaatkaan toimet. Valehteleminen ei ole häpeällistä, kun se pelastaa vaarasta. Jousi on saatava, jotta Troija voitaisiin kukistaa, ja jos Neoptolemos voi sen viekkaudella hankkia, niin hän, Odysseyn mielestä, saavuttaa itselleen kaksinkertaisen kunnian, sekä viisaudesta että urhoollisuudesta. Olkoon menneeksi, virkkaa nuorukainen, minä en huoli hävetä mitään! Kuori, jossa on laulajina Neoptolemon seuralaisia, laulaa, vakoellen, laulua juuri kun Filoktetes astuu esille. Riemuissaan nähdessänsä maanmiehiään ja kuullessaan äidinkielensä suloista sointua kertoo hän vaiheensa ja kuuntelee ihastuksissaan uutisia, joita hänelle kerrotaan, erittäinkin sitä että Odysseys, hänen vanha vihamiehensä, oli itselleen anastanut ne aseet, jotka olivat olleet Neoptolemon isän Akilleyn omat. Yhtäkkiä on Neoptolemos haluavinaan taas palata laivoille ja jatkaa matkaa kotiin; hän lausuu Filokteteelle jäähyväiset ja toivottaa hänelle pikaista parantumista. Sairas raukka hätääntyy nähdessänsä uudelleen jäävänsä yksikseen ja hylätyksi, ja pyytää päästä matkaan. Vihdoin suostuukin Neoptolemos. Kulkiessaan laivalle rupee Filoktetes taas tuntemaan haavassaan niin kovia tuskia, että hän jättää jousensa Neoptolemon haltuun siksi kuin ennättäisi lyhyellä unella virkistää vaivoista riutuneita voimiaan. Kun hän herää ja ollaan lähdössä laivalle, lopettaa Neoptolemos teeskentelemisen ja sanoo matkan määränä olevankin Troija, jonne aikovat viedä Filokteteenkin. Filoktetes vihan vimmoissaan herjaa hänen petollisia vehkeitään ja pyytää vihdoin saada jäädä saareen menehtymään kurjuuteen luolassaan. Kun Neoptolemos viimein näyttää myöntyvän, syöksyy sisälle Odysseys. Nähdessään tämän verivihollisensa aikoo Filoktetes, tuntien voimattomuutensa, syöksyä kallion jyrkänteeltä mereen; mutta häntä estää siitä Odysseys, joka ilkkuen selittää hänelle, että hänen apunsa Troijan luona on tarpeeton, kun Kreikkalaisilla jo on hallussaan hänen jousensa; jääköön hän vain Lemnos saareen, se on yhden tekevää. Kuori koettaa lohduttaa kovaonnista, ja samassa Odysseys ja Neoptolemos, jotka ovat poistuneet, tulevat takaisin. Viimemainittu, joka häpee petollisuuttaan, antaa, Odysseyn vastustuksesta huolimatta, kaaren takaisin Filokteteelle, pyytäen häntä vapaaehtoisesti seuraamaan heitä Troijaan. Filoktetes kieltäytyy, ja Neoptolemos on juuri luvannut viedä hänet kotiinsa Kreikkaan, kun Herakles tulee liidellen ilmassa utupilvellä ja käskee Filoktetesta seuraamaan mukana Troijaan, jossa hänen haavansa parannetaan, ja ennustaa, että hän on surmaava Pariin ja että hän tulee luettavaksi Kreikkalaisten mainioimpien miesten joukkoon. Nyt Eiloktetes iloisena suostuu ja lausuu sydämelliset jäähyväiset autiolle rannikolle, jossa kolkkoon luolaan syöksähtänyt laine usein oli kastellut hänen tukkaansa ja vuori kajahdellut hänen vaikerruksistaan, kun hän tuskissaan rukoili jumalten apua.

Elektra.

Tässä murhenäytelmässä käsitellään ainetta, jota jo ennen Aiskylos on käyttänyt: Oresteen palausta kotiin ja kostotyötä, jolla tämä rankaisee äitinsä Klytemnestran ja hänen rakastajansa Aigiston rikoksia.

Tapauspaikka on Agamemnonin palatsi Argossa. Kaksi nuorukaista, Orestes ja Pylades, astuu esiin saman vanhan palvelijan seurassa, joka, silloin kuin Oresteen isä murhattiin, pelasti pojan ja kasvatti hänet mieheksi.

Orestes lausuu ystävilleen tulleensa sinne pyhää kostotyötä varten. Hän lähettää palvelijan tiedustelemaan ja käskee häntä ilmoittamaan, että Orestes on Pytialaisissa leikeissä pudonnut vaunuista ja heittänyt henkensä. Kun nämät ovat poistuneet ensin lähteäksensä Agamemnonin haudalle uhraamaan, astuu ulos Elektra, Oresteen sisar, impiparven (kuorin) seurassa. Vaikka jo monta vuotta on kulunut siitä kuin hänen mainehikas isänsä (Agamemnon) kaatui hänen äitinsä ja Aigiston murhakirveestä "kuten metsän tammi puunhakkaajain iskuista", niin ei Elektra voi unhottaa eikä antaa anteeksi rikosta. Valituksillaan on hän vihoittanut äitinsä ja Aigiston. Turhaan on hän odottanut Orestesta kostajaksi — näyttää siltä kuin jumalat sallisivat rikollisten jäädä rankaisematta. Kuori koettaa turhaan lohduttaa häntä, ja kun hänen sisarensa Krysotemis tulee, aikoen lähteä hautauhria toimittamaan, moittii häntä Elektra kavalluksesta, jonka hän muka tekee isä vainajataan kohtaan istuessaan herkkupöydässä yhdessä murhaajien kanssa. Krysotemis sanoo äitinsä lähettäneen hänet uhria toimittamaan, sentähden että hän unissaan oli nähnyt kuolleen puolisonsa iskevän valtikkansa maahan, ja valtikasta versoi kukoistava lehvä, joka verhosi koko Mykenen. Elektra kieltää sisartaan loukkaamasta vainajata semmoiselta taholta tulleella uhrilla; paljoa parempi olisi, että hän uhraisi kiharoita hiuksistaan ja rukoilisi jumalia, että saattaisivat Oresteen palaamaan. Kuori laulaa oodin, jossa ennustetaan kostoa. Nyt astuu sisälle Klytemnestra ynseänä ja ylpeämielisenä, soimaa Elektraa ja puolustaa kauheaa tekoaan, sanoen sitä Ifigeneian uhraamisen sovitukseksi. Elektra muistuttaa häntä siitä, että Agamemnon oli pakoitettu lepyttämään Artemiin (Dianan) vihaa; mutta jos veri on kostettava verellä, niin nyt olisi Klytemnestran vuoro, ja jos Elektra vain kykenisi, niin hän itse ryhtyisi kostotyöhön. Klytemnestra rukoilee Apollolta suojelusta, ja vastaukseksi siihen tulee samassa palvelija tuoden valheellisen sanoman Oresteen kuolemasta. Kuningatar pyytää syvästi liikutettuna saada lähempiä tietoja poikansa kuolemasta, joka laveasti kerrotaankin. Klytemnestra huudahtaa:

Luja on äidin rakkaus; hänen rinnassaan
Ei vihaa syttymään saa tehty vääryyskään.

Mutta pian haihduttaa huolen tuo mieltä keventävä tunne, että kostaja nyt on poissa, ja kuningatar lähtee iloisena palatsiin sanansaattajan seuraamana.