Kunniasta olla Homeron syntymäseutuna kilpailevat useat kaupungit, vaikka tosin eräässä elämäkertomuksessa, jota sanotaan Herodoton kirjoittamaksi, tämä kunnia suodaan Smyrnalle. Nuoruudessaan kerrotaan hänen matkailleen Egyptissä, Italiassa, Espanjassa ja käyneen Välimeren saarillakin, kunnes joutui sokeaksi, jolloin palasi kotiseudulleen ja sepitti molemmat suuret runoteoksensa, joita hän sitten retkeilevänä runoilijana lauleskeli Vähän Aasian kaupungeissa ja Athenassa. Miten nämät runoelmat ovat saattaneet säilyä aikana, jolloin kirjoitustaito tuskin vielä oli keksittykään, on oppineille antanut paljon ajattelemisen aihetta, mutta kopioita niistä näyttää löytyneen jo kreikkalaisen sivistyksen ensi aikoina, ja niitä on siitä lähtein aina pidetty vanhan ajan historian ja sukututkimuksien vara-aittana, samalla kuin ne ovat olleet kertoma- ja sankarirunouden valtalähteenä, josta romantillinen taide on aina meidän päiviimme asti aineksiansa ammentanut.

Iliadi.

Iliadissa (Ilias) on noin viisitoista tuhatta säeriviä, ja tapausten, joista se kertoo, luullaan tapahtuneen noin kaksi tuhatta vuotta ennen Kristusta.

Iliadi jättää kertomatta syyt Troijan sotaan: Priamon pojan Pariin ilkeä teko, kun hän ryösti Helenan, joka oli Spartan kuninkaan Menelaon puoliso; loukatun Menelaon kehoitus veljelleen Agamemnonille, Argon ja Mykenen kuninkaalle, antamaan apua; varustukset koko Kreikassa retkeä varten Troijaa eli Ilionia ja sen kuningasta Priamoa vastaan; laivaston lähtö; maallenousu Troijan rannikolla — kaikki tämä jätetään kertomatta, mutta ajatellaan tapahtuneeksi.

Yhdeksän vuotta oli jo tuo vaihettelevalla onnella käyty sota kestänyt, kun runoilija, rukoiltuaan "taivaallisen runottaren" apua, alkaa laulunsa kuvaamalla suuttuneen Akilleyn vihaa, kun hän oli Agamemnonin kanssa kiistellyt vangiksi otetusta naisesta, kaunisposkisesta Kryseistä, jonka viimemainittu oli omaksensa anastanut. Tästä suutuksissaan lähettää Apollo Kreikkalaisten leiriin tuhoovan kulkutaudin. Agamemnon suostuu luopumaan saaliistansa, mutta vaatii nopeajalkaista Akilleytä sen sijaan jättämään hänelle kaunisposkisen Brisein, jonka Agamemnon itse lupaa noutaa Akilleyn teltasta, näyttääksensä kuinka paljoa mahtavampi hän on. Vihasta vimmastuen paljastaa Peleyn poika — Akilleys — miekkansa antaakseen Atreyn pojalle — Agamemnonille — kuoliniskun, mutta samassa kirkassilmäinen jumalatar Athene ilmestyy ja hillitsee väkivaltaisen teon. Akilleys työntää mahtavan miekkansa takaisin tuppeen ja menee tapaamaan äitiänsä, meren jumalatarta Thetistä. Tämä neuvoo häntä, ettei hän luopuisi vihastansa, vaan pysyisi erillään taistelupaikasta siksi kuin hän olisi saanut puhutella Olympon kuningasta Zeytä, joka silloin oli juhlailemassa Etiopialaisten luona. Kun Thetis seuraavana päivänä tapaa jumalten valtiaan Ja pyytää häntä suomaan menestystä Troijalaisten aseille kunnes Akaijalaiset — Kreikkalaiset — osoittaisivat hänen pojallensa sitä kunniaa, jota hän ansaitsi, niin vastaa Zeys tyytymättömänä pelkäävänsä soimaavia sanoja puolisoltaan Hereltä, Kreikkalaisten suojelijattarelta, mutta lupaa kuitenkin auttaa Troijalaisia ja vahvistaa lupauksensa "mustia kulmakarvojaan rypistäin" ja päännyökkäyksellä, jolloin ambrosiaväriset kiharat vierähtävät alas kaikkivaltiaan pään ympäri ja koko Olympos perustuksillaan vapisee.

Mutta Heren — Junon — vakoileva silmä oli nähnyt Thetiin Zeyn luona, ja hän ahdistaa korkea-arvoista puolisoansa, pilvienkokoojaa Zeytä, niin pisteliäillä sanoilla, että tämä viimein käskee häntä vaikenemaan ja tottelemaan, uhaten muuten ryhtyä häneen "voittamattomilla käsillään". Nyt Heren täytyi pitää suunsa kiinni; mutta surumielisinä olivat taivaiset jumalat, ja alakuloisuus haihtui vasta kun Hefaistos — Vulkanus — ojensi äidilleen kaksoispikarin ja maljasta kaatoi suloista nektaria muillekin läsnäolevaisille, jotka loppumattomalla naurulla katselivat, kuinka hän ontua linkutti käydessään ympäri salia.

Unessa yllyttää nyt Zeys Agamemnonia rynnäkköön kaupunkia vastaan. Agamemnon neuvottelee ensin muiden valtikkaa kantavien ruhtinasten kanssa ja ehdottaa, paremman puutteessa, että he heti laittaisivat laivansa matkakuntoon ja lähtisivät kotiin. Kreikkalaiset luulevat hänen todella lähtöä hommaavan ja riemuhuudoin syöksyvät he maalle vedettyjen laivojensa luo raahatakseen niitä mereen. Troijan sota olisi nyt saanut kurjan lopun, ellei Here olisi tarttunut asiaan ja lähettänyt Athenea Odysseyn luoksi. Jumalattaren kehoituksesta syöksyi hän Agamemnonin valtikka kädessä alas laivaleirille ja sai pyynnöillä ja pakolla kotiin ikävöivät Kreikkalaiset toisille tuumille. Kaikki vaikenivat vihdoin paitsi Tersites, suurisuinen lörpöttelijä, vääräsäärinen, ontuva ja kyttyräselkäinen mies, joka, oikein mainiona pahannäköisyydestään, oli rumin mies kaikista Troijan luo tulleista Kreikkalaisista. Kun tämä vihdoin puheissaan rupesi käymään liian rivoksi ja kerskaavaksi, löylytti Odysseys valtikalla niin tuntuvasti suulasta kyssäniskaa selkään ja hartioihin, että tämä peloissaan istuutui maahan, vaikeni ja "silmiään pyyhki" kaikkien läsnäolevien nauraessa. Heidän mielestään oli Odysseyn paras työ se, että hän pakoitti herjaavan räyhääjän vaikenemaan. Sen jälkeen puhui ensiksi Odysseys ja sitten Nestor kansalle kiihoittavia sanoja. Viimeiseksi kehoitti Agamemnon sotilaitansa heti aterioittuaan tarttumaan aseisin, ja puheen loputtua kaikui valtava riemuhuuto. Aterian kestäessä valmisti miesten ruhtinas — Agamemnon — polttouhrin, johon oli kutsuttu kuusi ruhtinasta, niiden joukossa myös Menelaos. Mitään voiton ennusmerkkiä ei Zeys antanut, mutta kuitenkin annettiin käsky rynnäkköön. Runoelmassa seuraa nyt pitkä luettelo ruhtinaista ja väestöstä, ensin Kreikkalaisista ja sitten Troijalaisista.

Taistelu alkaa — Troijalaiset ryntäävät eteenpäin mahtavalla sotahuudolla, Kreikkalaiset sitä vastoin äänettöminä. Jumalallisena kauneudessaan astuu Paris esiin Troijalaisten riveistä ja vaatii jaloimpaa vastustajistaan kanssaan miekan mittelöön. Iloisena kuin nälkäinen jalopeura, joka tapaa hirven, hypähtää Menelaos vaunuistaan; mutta nyt Pariin rohkeus murtuu ja hän pistäikse piiloon sotatoveriensa joukkoon. Hektor huomaa tämän ja pakoittaa soimaavilla sanoilla kurjan pelkurimaista veljeänsä suostumaan kaksintaisteluun.

Sillä aikaa istui Helena palatsissaan ja kirjasi kankaasen kuvia taisteluista, joihin hän oli ollut syynä. Äkkiä tulee jumalatar Iris ja kertoo hänelle kaksintaistelusta. Helena rientää heti Skaijalaiselle portille, jossa vanha kuningas Priamos istuu kansan vanhimpain keskellä. Hänen ihanuutensa lumoo vanhukset, jotka kaikki yhteen suuhun virkahtavat, ettei ole häpeällistä taistella moisen naisen tähden. Hän istuutuu kuninkaan viereen ja osoittaa tälle muutamia Kreikkalaisten etevimpiä miehiä, siksi kuin Priamos kutsutaan pois aselepoa vahvistamaan. Kaksintaistelu, joka tapahtuu molempien sotajoukkojen keskellä, alkaa, ja Menelaos, joka on tarttunut vastustajansa jouhitöyhtöiseen kypärään, laahaa paraikaa alle kynsin joutunutta Parista Kreikkalaisjoukkoa päin, kun Afrodite — Venus — katkaisee kypärän leukahihnan, niin että Menelaos seisoo siinä tyhjä rynnäkköhytyrä lujajänteisessä kädessään. Kauniin Alexandros-Pariin jumalatar sitä vastoin verhoo utupilvellä ja vie hänet suojaan sulotuoksuiseen makuukammioon, johon hän myöskin pian johtaa ihanan Helenan, ja tämä lausuttuansa muutamia katkeria sanoja kumminkin vihdoin laskeutuu koruveistoksiselle vuoteelle nauttimaan unen suloutta Pariin rinnalla.

Zeys tahtoo nyt, että Troijaa säästettäisiin, mutta Here on yhä vain vihoissaan, ja hänen pyynnöstänsä lähetetään taivaasta Athene, ja tämä houkuttelee Troijalaisia välirauhaa rikkomaan. Hän viekottelee Pandaron ampumaan Menelaoa, joka varmaan olisi ollut kuoleman oma, ellei jumalatar olisi johtanut nuolta toisanne, niin että uros ainoastaan helposti haavoittui. Nyt herää Kreikkalaisissa halu kostaa kavallusta; väki jakautuu joukkoihin Nestorin neuvon mukaan, ja taistelu alkaa uudelleen. Nyt syntyy jono kaksintaisteluja, joissa molemmilta puolin taistelevat uljaat uroot. Athene kiihoittaa Kreikkalaisia, Apollo Troijalaisia. Pandaros haavoittaa urheaa Diomedestä, mutta kun Athene on parantanut haavan, palaa tämä taas taisteluun, kaataa vastustajansa ja musertaa kivenheitolla Aineaan lannejänteen, ja uroon hänen äitinsä Afrodite kantaa pois taistelutelmeestä. Jumalatartakin Diomedes haavoittaa käteen keihäällään, ja Iriin seuraamana täytyy hänen vaikertain paeta Areen hevosilla Olympoon. Sillä aikaa vie Apollo Aineaan turvaan ja parantaa hänen haavansa. Nyt kutsuu Ares Hektorin avukseen, ja Aineas palaa taisteluun; Kreikkalaiset väistyvät — silloin laskeutuvat Here ja Atene taistelukentälle. Jumalten kuningatar, joka on pukeutunut vaskiäänisen Stentorin muotoon, moittii Kreikkalaisten arkuutta, ja sinisilmäinen Athene etsii taistelusta Diomedeen ja kehoittaa häntä otteluun itse sodan jumalan, Areen, kanssa. Taistelussa sattuu Diomedeen keihäs Areesen ja haavoittaa hänen ihanaa rumistaan niin pahasti vyötäisiin, että jumala tuskissaan päästää niin valtavan karjunnan, jotta se kaikuu kuin kymmenen tuhannen sotilaan sotahuuto. Ares pakenee sen jälkeen Olympoon ja valittaa hätäänsä Zeylle, joka ensiksi sättii häntä aika lailla hänen äidiltänsä peritystä halusta synnyttää riitaa ja tappelua, mutta antaa sitten parantaa hänen haavansa.