Sillä välin jatkuu taistelu, ja kun Troijalaisia kovasti ahdistetaan, rientää Hektor kaupunkiin ja lähettää äitinsä Hekahen uhramaan Athenelle sillä aikaa kuin hän itse lähtee etsimään Parista, joka istuu kotonaan palatsissa Helenan rinnalla. Kun Hektor ankarilla sanoilla on kehoittanut veljeänsä palaamaan taisteluun, johon hehkuva halu häntä itseään kutsuu, rientää hän tapaamaan puolisoansa Andromakea, jonka vihdoin löytää Skaijalaisella portilla katselemasta taistelua valittaen ja itkeä vetistellen.
Lujasti pusertaen hänen kättänsä valittaa Andromake:
"Mieletön voi, sinut urhoutes pian kuolohon saattaa. Etkä sä armahda poikaas pientä ja et mua, kurjaa puolisoas, pian leskeä, kun sinut Argivit surmaa."
Muisteltuaan isäänsä, joka korkeaporttisen Theben luona oli sortunut jumalaisen Akilleyn peitseen, seitsemää veljeään, jotka kaikki yhtenä päivänä kaatuivat saman sankarin kalvasta, ja äitiään, joka, palattuaan vankeudesta, heitti henkensä Artemiin nuolista, virkahtaa hän:
"Hektor, sä yksin nyt oot enää taattona, äitinä mulla, yksin sä veikkoni myös, ja puolisoin oot sinä uljas. Jää siis säälistä turvaan tornihin tänne, sä ett'et lastasi turvattomaksi ja leskeksi vaimoas saattais."
Hektor koettaa lohduttaa puolisoaan, mutta tämä lohdutus vain lisää
Andromaken murhetta. Aavistaen tulevaa kohtaloaan virkahtaa tämä:
"Sieluin, mielenikin tää aavistus varma jo valtaa:
kerranpa koittavi päivä, jok' Ilionin pyhän sortaa,
Priamon itse ja kansan tuon ruhtinaan peitseltä kuulun,
Ei toki huoleta nyt mua Troijan turmiopäivä,
— — — — —
vaan sun kohtalos, kun sinut pois vie Kreikkalais-sankar'
vaskehen haarniskoittu ja orjuuteen sinut saattaa."
Kun Hektor oli suudellut ja käsillään keinutellut pientä poikaansa, pani hän taas päähänsä jouhiliehuisen kypärän, jonka oli ottanut päästään, ettei pelottaisi poikaansa, ja erosi puolisostaan, jota hän ei enään koskaan ollut näkevä.
Palattuaan taistelupaikalle vaatii Hektor Kreikkalaisten uljaimpia miehiä kanssansa miekkasille. Yhdeksän ruhtinasta tarjoutuu, niiden joukossa Telemonin poika Aijas, joka arvanheitolla valitaan taistelemaan Hektorin kanssa. He taistelevat uljaasti kunnes pimeä heidät siinä yllättää, jolloin välirauha tehdään kuolleiden hautaamista varten. Alakuloiset Troijalaiset pitävät sotaneuvottelua, jossa Antenor kehoittaa että luovuttaisiin Helenasta ja hänen aarteistaan ja sen kautta tehtäisiin loppu pitkällisestä piirityksestä. Paris suostuu antamaan pois aarteet, vaan tahtoo pitää Helenan, mutta tämän ehdotuksen Kreikkalaiset hylkäävät katsoen sitä solvaukseksi. Zeys kieltää muita jumalia vastedes sekaantumasta taisteluun ja itse katselee hän taistelukenttää Ida vuorelta. Epätietoisena kelle hän apuaan soisi punnitsee hän vaa'assa taistelevien kohtalot, ja päättää auttaa Troijalaisia, sentähden että heidän vaakansa, joka on keveämpi, nousee taivasta kohden. Hän ahdistaa sen vuoksi Kreikkalaisten leiriä salamalla ja ukkosen jyrinällä. Salamanisku pakoittaa Nestorin ja Diomedeen väistämään Hektoria, joka kiitää eteenpäin kaksivaljakollansa ja ajaa heidät varustuksien sisäpuolelle. Teukros, Aijaan veli, surmaa Hektorin vaunujenajajan, mutta kaatuu itse maahan pahasti murskaantuneena kivenlohkareesta, jonka Hektor viskaa voimakkaalla kädellään. Yön tulo pelastaa Kreikkalaisten laivaston hävityksestä, ja Trojalaiset leiriytyvät taistelukentälle odotellen, että vihollinen yön pimeässä purjehtisi tiehensä.
Varsin tyytymättöminä lähettävät Kreikkalaiset Nestorin neuvosta lähetystön Akilleyn luo saadakseen häntä uudestaan ryhtymään taisteluun; mutta tämä kieltäytyy jyrkästi. Vasta kun Hektor miekalla ja tulella on tunkeutunut Kreikkalaisten laivoille asti, rupee hän ajattelemaan verileikkiin ryhtymistä. Sydänyön aikana pitää Agamemnon neuvottelun, jossa Diomedes ehdottelee että hän ja Odysseys yhdessä tunkeutuisivat vihollisten leiriin ja siellä tekisivät mahtavan urotyön, jota Troijalaiset tulisivat surulla muistelemaan. Hektor puolestaan esittää samanlaisen tuuman, ja Dolon, rikas ja ruma, mutta nopeajalkainen mies, suostuu rupeamaan vakoilijatoimeen, ehdolla että hän palkinnoksi saisi Akilleyn mainiot hevoset. Hän joutuu kuitenkin onnettomuudekseen juuri Odysseyn ja Diomedeen käsiin, jotka ottavat hänet vangiksi ja pakoittavat hänet antamaan heille ne tiedot, joita he haluavat, lyövät häneltä sitten pään poikki ja tunkeutuvat Trakialaisten leiriin, jossa surmaavat nukkuvan kuninkaan ja kaksitoista soturia sekä vievät mukanaan heidän lumivalkeat hevosensa.