Nuorempaa polvea sofisteja edustaa Hippias, ja Sokrates antaa hänen esittää kysymyksen: mikä on ihanuus? Kun on tehty useampia yrityksiä määritellä, mitä ihanuus ei ole, jätetään aine sikseen ja ruvetaan harkitsemaan Iliadin ja Odysseian sankariluonteita. Hippias väittää Akilleyn olleen Odysseytä jalomman, johon Sokrates vastaa lausuen sen nurinpäisen väitteen, että ne, jotka ehdollaan tekevät pahaa, ovat parempia kuin ne, jotka sitä tietämättömyydestä tekevät.
Keskustelu Eytymedon kanssa ivaa selvien ja helposti vääriksi käsitettävien päätelmien ja ylellisten väitelauseiden käyttämistä. Sokrates on leikillisesti joutuvinaan häviöön niin mahtavasta väittelijäky'ystä, kuin mitä hänen vastustajallaan on.
Puheenvaihtelussa, jolla on nimenä Symposion eli Vieraskemut, tapaamme filosoofin ystäviensä seurassa. Ehdotellaan että jokainen vieraista pitäisi puheen lemmen kunniaksi. Kuunneltuansa heidän mielipiteitään lausuu Sokrates vuorostaan, että rakkaus on henki, joka täyttää välipaikan taivaan ja maan välillä; se ei ainoastaan ole ihanuutta tavoittelevaa kaipuuta, vaan kuolemattomuuden ikävöimistä. Sentähden haluavat vanhemmat lapsia jatkaakseen näissä elämäänsä, ja runoilijat ja soturit pyytävät kuolematonta mainetta. Silloin astuu Alkibiades sisälle ja puhuu, ei rakkaudesta, vaan siitä lumousvoimasta, jolla Sokrates häntä viehättää. Vieraita tulee ja menee, ja pikari kiertää ympäri seuraa. Sillä aikaa vaihtaa Sokrates mielipidettä Agatonin ja Aristofaneen kanssa murhenäytelmästä ja huvinäytelmästä, siksi kuin molemmat viimeksi mainitut nukkuvat ja Sokrates lähtee aamukylpyynsä.
Seuraava keskustelu pidetään kukkien ja vihreän nurmikon keskellä Ilisson rannalla, jonne Faidros oli vienyt filosoofin, yhdessä hänen kanssaan lukeaksensa kappaleen mainiosta kaunopuhujasta Lysiaasta. Sokrates ivaa teoksen kokoonpanoa ja väittää, että totuus ja käsitteiden vakavuus ovat kaunopuheliaisuuden pääainekset. Hänen mielestään on puhutulla sanalla enemmän mahtia kuin kirjoitetulla. Kirjoitus samoin kuin maalauskin ei ilmoita mitään ulkopuolella itseään. Puhuttu sana sitä vastoin saatetaan kylvää herkkään maahan, se saattaa kantaa hedelmää toisissa luonteissa ja tehdä heidät sanomattoman onnellisiksi.
Sokrateella oli monta ystävää, mutta hänen ivansa ja se halveksiminen, jota hän osoitti ulkonaisia tapoja kohtaan, herätti useimmissa suurta katkeruutta häntä vastaan, ja Platon kertoo täydellisemmin kuin Xenofon Sokrateen viimeisistä elinpäivistä, kuinka hänet viedään oikeuden eteen, miten hän puolustaa itseään, hänen käytöksestään vankihuoneessa ja kuolemastaan. Saatuaan tietää viimeisen päivänsä lähestyvän, ja kun häntä kehoitettiin pelastautumaan pakenemalla, kysyi Sokrates, miten voitiin vaatia häntä, joka aina oli kehoittanut lakia tottelemaan, sellaisella teolla kumoomaan omat oppinsa ja kurjana orjana kääntämään selkänsä kaupungille.
"Sitä paitsi", sanoo hän, "olen minä vakuutettu tulevani jumalten luo, jotka ovat viisaita ja hyviä, ja jo ennen tuonelan tuvilla muuttaneiden miesten luo, jotka ovat parempia kuin ne, mitkä jälkeeni jätän". Hän sanoi myöskin uskovansa, että eri kohtalo odotti hyviä ja pahoja, ja että kuolema on sielun onnellinen eroaminen ruumiista. "Vainajat", sanoo hän, "eivät makaa ikuista unta, vaan meidän sielumme syntyvät uudelleen". Esittäessään nämät mielipiteet tulevaisesta elämästä vertasi hän itsensä joutseneen, joka laulaa iloisimmin kuollessaan, ja riemuitsi ajatellessaan että se hetki pian oli lähestymässä, jolloin hän oli eroava maailmasta, luoden luottavasti silmänsä toiselle puolelle hautaa. Niin kerrotaan hänen eronhetkellään keskustelleen vaimonsa ja lastensa kanssa, ja kun vanginvartija oli hänelle antanut myrkkypikarin, jonka hän tyhjensi, iloisesti puhutelleen surevia ystäviään, kunnes meni tainnoksiin, jolloin laskeutui makaamaan heti sen jälkeen rauhallisesti kuollakseen.
Toinen osasto käsittää n.s. dialektilliset puheenvaihtelut. Senlaisia on Lakes; siinä on aineena rohkeus, joka luonnonviettinä ilmaantuu jo lapsessa ja tottumuksena miehessä ja joka Sokrateen mielipiteen mukaan ei rajoitu ainoastaan sotaurheuteen, vaan johon myöskin kuuluu voima kärsivällisesti kestää vaivoja tahi herjauksia.
Karmideessa käsitellään kohtuutta, mutta ei tässäkään onnistu Sokrateen saada käsitteelle mitään varmaa määritelmää. Samoin on laita Lysiissä, joka käsittelee ystävyyttä. Sokrates ei voi antaa mitään varmaa selitystä käsitteille: ystävyys ja ystävä, eikä hän myös voi sanoa, miksi me pidämme jostakin henkilöstä.
Keskustelussa Menonin kanssa, joka kysyy, voidaanko hyvettä oppia, viittaa Sokrates oppiin Muistista, joka on tärkeä perusaate Platonin filosofiassa ja jonka mukaan toisesta ruumiista toiseen kulkenut sielu saattaa muistaa tietoja, joita se on edellisessä olomuodossaan saanut.
Eräässä toisessa keskustelussa esittää Eytyfron kysymyksen: Mikä on hurskaus? Onko sekin hurskautta, kun joku haastaa isänsä oikeuteen murhasta?