Keskustelu Kratylon kanssa koskee kauttaaltaan sananjohto-oppia; Sokrates väittää esineillä olevan luonnonmukaiset nimensä, ja että ainoastaan se, joka tämän mielipiteen hyväksyy, saattaa pukea aatemuotonsa sanoihin. Kaikki vanhat sankarinimet ovat, kuten hän näyttää toteen, niiden tunnusmerkkejä, jotka niitä kantoivat. Puhuessaan sanojen synnystä sanoo hän useimmilla kirjaimilla olevan kullakin oma merkityksensä, mutta hän myöntää, että kieli saattaa antaa ainoastaan heikot käsitykset muutamista aatteista.

Teaitetossa vertaa hän itseään kätilöimeen, joka auttaa nuoria miehiä synnyttämään aatteita ja mielikuvia. Ne, jotka kantavat totuuden ja jalouden leimaa, päästetään valoon; muut tukahutetaan syntyessään. Ryhtyen keskusteluun tiedosta käyttää hän kuvannollista lausetta, että meidän sielumme ovat vahataulujen kaltaisia; muutamat niistä ovat leveitä ja syviä, joissa vaikutteet tulevat selviksi ja pysyväisiksi; toiset taas ovat kokoon kutistuneita ja matalia, ja niissä käyvät vaikutteet epäselviksi ja kuluvat pian pois. Ajatukset, sanoo hän, ovat ikäänkuin linnut häkissä; kun ne lentelevät ympäri, on niitä vaikea eroittaa toisistaan. Niin ojentaa myöskin ihminen kätensä ahmiakseen tietoa, mutta tapaa ainoastaan tietämättömyyttä.

Suurin Platonin teoksista on "Tasavalta", jossa hän, tarkastettuaan edellisten filosofien eri järjestelmiä, esittää aatteellisen valtion tahi hallitusmuodon peruspiirteet. Tällainen valtio olisi mahdollinen, jos vain löytyisi kuningas, jolla sitä toteuttaakseen olisi ajattelijan koko viisaus.

Hän käyttää yhä edelleen puheenvaihtelun muotoa, ja Sokrates lupaa näyttää toteen, että oikeamielisyys tuottaa harjoittajalleen siunausta, mutta vääryys kirousta. Hän aloittaa kertomalla, miten valtio syntyy ihmisten yleisistä tarpeista, ensiksi ruoan, vaatteiden ja asunnon, sitten hienostuneemman elämän nautintojen sekä vihdoin alueen sodalla laajentamisen tarpeita. Hän antaa neuvoja nuorison kasvatukseen ja ruumiilliseen kehitykseen ja ilmoittaa, millä tavoin valtion vartijoita valitaan. Kaikki, sanoo hän, ovat yhden äidin, se on maan, lapsia; mutta luoja on sekoittanut kultaa päällikköjen, hopeata soturien, pronssia ja rautaa käsityöläisten ja väkityön tekijäin luontoon. Valtion vartijain onnena olkoon, etteivät itse omista mitään, että säilyttävät valtion yhteyttä, noudattavat kultaista keskitietä rikkauden ja köyhyyden välillä ja aina torjuvat uutuushengen vaatimuksia. Jos sillä tavoin on herätetty viisautta, rohkeutta ja kohtuutta, niin huomataan oikeuden perustuvan siihen, että kukin hoitaa tointaan toisen toimista huolimatta. Hänen järjestelmänsä yksityiskohtiin kuuluu, että lapset kasvatetaan yleisissä lastenkodeissa, niin ettei yksikään äiti tunne omaa lastansa. Sotainen urheus on saava suurimman kunnian; mutta sota Kreikkalaisten heimojen välillä on luonnotonta. — Sitten tulee hän eroitukseen todellisen ja väärän filosofin välillä ja saa tässä tilaisuuden antaa sivu-iskun sofisteille ja samalla laajalti jutella kasvatuksesta, joka hänen mielestään on ehdottomasti tarpeellinen tällaisen aatteellisen valtion hallitsijalle. Kuitenkin myöntää Sokrates niinkin täydellisen hallitusmuodon kuin se, jonka hän on esittänyt, aikojen kuluessa huonontuvan. Ensimmäinen askel vaipumiseen ja kukistukseen on se tarpeettoman suuri merkitys, mikä annetaan sotataidolle. Valtio jakaantuu silloin kahteen toisiansa vihaavaan luokkaan: mahdottoman rikkaasen ja sanomattoman köyhään. Vihdoin oppivat alhaisemmat luokat tuntemaan voimansa, ja silloin syntyy kansanvalta, joka antaa yhtäläiset oikeudet eri henkilöille ja päättyy hallitsijattomuudella. Arvon ja iän kunnioitus lakkaa; yksin eläimetkin syöksyvät ihmistä vastaan, jos hän sattuu niiden tielle tulemaan. Nyt seuraa taantumus, ja sortovaltiuus on valmis. Tyranni ajaa maanpakoon, ottaa omaisuudet takavarikkoon ja murhaa. Niin käyttää hän kansalaisia sodassa heikontaaksensa heidän voimaansa ja päästäkseen mahtavista kansanjohtajista. Sillä tavoin pakoitetaan vapaat miehet ikeen alle, ja tyranni, kaikkien vihaamana, omantuntonsa vaivaamana ja pelon ahdistamana, on itse kaikista kurjin orja. Siis on filosofi ainoa joka saattaa nauttia onnea, jonka perikuvan näkee taivaassa se, ken sitä haluaa nähdä ja päättää asettaa elämänsä sen jälkeen.

Sellainen oli täydellisen tasavallan teoria, jonka Platonin nero oli suunnitellut aikakautena, jota rasitti surullinen todellisuus ja jolloin Athenan tulevaisuuden toiveet olivat kovin synkät. Tämä teoria on aina meidän aikoihimme saakka yleisine piirteineen tenhonut monen ajattelijan mielen ja mahdottomine yksityiskohtineen sanomattoman monta kertaa tullut kumotuksi.

Platonin viimeinen ja pisin puheenvaihtelu, "Lait", on heikompi kuin hänen edelliset teoksensa. Keskustelijoina on kolme vanhusta, eräs Athenalainen, Spartalainen ja Kretalainen, jotka vaihtavat mielipiteitä kotimaittensa hallitusmuodosta ja lausuvat, että pitää kestitä miestä viinillä, jos tahtoo tietää hänen sydämensä ajatukset. Puhuessaan yhteiskunnan synnystä suosii Platon patriarkkaalista teoriaa yhdestä alkuperheestä, joka kehittyy heimoksi, ja useammat yhdistyneet heimot muodostavat sitten valtion. Tämän jälkeen mainitsee hän sen vanhoihin taruihin nojautuvan luonnon-perusaatteen, että vahvempain tulee hallita heikompia ja viisasten vallita tyhmiä. Hän edellyttää myöskin jumalten välitystä, kun valta arvanheitolla annetaan jollekulle. Ruveten puhumaan lainlaadinnan yksityiskohdista tahtoo hän rajoittaa valtion porvarien lukumäärän 5,040:neen, joista jokaisella olkoon niin paljon maata, kuin hän tarvitsee perhettään elättääksensä. Erittäin on julkisista virkamiehistä ja valtion kasvatustoimesta eri huolta pidettävä. Hänen rangaistuslakinsa on väsyttävän laajasti esitetty ja monissa kohdin yhtäpitävä Moseksen lain kanssa. Puhuessaan kaupasta julistaa hän vähittäinmyyjä-toimen Kreikkalaisen porvarin arvoa alentavaksi; se on annettava maahan muuttaneiden muukalaisten huostaan, jotka ovat pantavat ankaran valvonnan alle, jotteivät harjoittaisi väärennystä ja muita konnan koukkuja. Perintöjen ja testamenttien suhteen olkoon valtiolla oikeus järjestää nämät olot kuolevien määräyksistä huolimatta. Kerjuu on kielletty; älköön yhdenkään 40 vuotta nuoremman miehen sallittako matkustaa muille maille. Virkamiehet antakoot vuosittain kertomuksia toimestaan, ja lopuksi korkein neuvosto pitäköön siitä huolta, että tunnustuksen yhteys ja usko hyvään yhteyteen säilytetään.

Eroavaisia Platonin muista mielikuvitus-luomista, ovat hänen "Jumaluustarunsa", joissa hän esiin tuo sen mielipiteen, että "oleminen suhteentuu olemiseen niinkuin totuus uskoon." Ihmisen luomisesta arvelee hän, ettei meillä siitä ole mitään varmaa tietoa; mutta koska olemassa oleva maailma on nähtävä, käsin tuntuva ja katoova, niin sen täytyy olla jonkun suuren Alkusyyn luoma, joka antoi sielulle järjen ja pani sielun ruumiisen sekä muodosti maailmakokonaisuuden luonnon ihanimmaksi työksi. Sitten luotiin aika ja taivaankappaleet, aurinko, kuu ja tähdet. Ensimmäinen ja vanhin oli maa. Sielujen lukumäärä tehtiin yhtä suureksi kuin tähtien ja määrättiin, että hurskaat palaisivat tähtiasuntoonsa, mutta jumalattomat muuttuisivat alhaisemmaksi olomuodoksi, siksi kuin henki voittaisi aineen ja järki saattaisi sielun takaisin alkuperäiseen jaloon tilaansa. Puhuessaan sielun ja ruumiin yhteydestä sanoo hän selkäytimen, joka niitä yhdistää, olevan kolmikulmioista muodostetun; kun nämä ihmisen vanhaksi tultua irtaantuvat, vapautuu sielu ja liitää iloisesti tiehensä. Taudit syntyvät sen kautta, että syntyy häiriötä ruumiimme aineksissa; terveyden ehtona on, että jäsenet varttuvat harjoitusten kautta, ja sielu kehittyy soiton ja filosofian harjoittamisella. Eläimet ovat suvustaan huonontuneita ihmisiä: linnut ovat viattomia, kevytmielisiä ihmisiä, jotka kuvittelivat mielessään, että silmä yksinään saattoi tunkeutua läpi taivaan totuuksien. Nelijalkaiset eläimet ovat suuremmassa tahi vähemmässä määrässä raakoja, ja kalat tunnottomimmat ja tyhmimmät kaikista olennoista.

Toisessa jumaluustarussa kerrotaan vanhan muinaistarun mukaan, että Athenan kaupunki oli ollut olemassa 9,000 vuotta ennen suurta vedenpaisumusta ja kävi sotaa kaupungin kanssa, jonka Poseidon, meren jumala, oli perustanut Atlantis-saareen lähelle Gibraltar-salmea. Suuren tappelun jälkeen syntyy maanjäristys, joka nielee kuiluunsa sekä voittajat että voitetut, ja koko saari katoo meren syvyyteen.

"Sielun vaunut" on runoelma, joka kertoo, miten ihmissielu koettaa seurata jumalia ja puolijumalia siivekkäiden hevosten vetämissä vaunuissa taivasten taivaasen katselemaan totuuden, ihanuuden ja oikeamielisyyden aatosperäisiä ideoita. Mutta ainoastaan harvat sielut pääsevät tähän taivaalliseen seutuun; muut vaipuvat maahan unhotuksen eli rikosten painosta ja saavat ruveta uuden koetuksen alaisiksi kymmeneksi tuhanneksi vuodeksi. Tänä koetusaikana saattaa ihmissielu pukeutua eläimen muotoon ja sitten taas muuttua ihmiseksi. Mutta muisto taivaallisesta näystä ei koskaan katoo niistä sieluista, jotka sen kerran ovat nähneet ja sentähden, että ne räpyttävät siipiään, niinkuin lintu, joka halajaa kohota ylös taivasta kohden, sentähden kutsutaan heitä maailmassa mielettömiksi.

Toinen Platonin mielikuvitus-luoma on Toinen maailma, tuhannen peninkulmaa meidän maailmaamme korkeammalla, kullasta ja jalokivistä heloittava, jossa ihmiset ja eläimet asuvat mitä puhtaimmassa eeterissä, ja jossa heillä on paljoa hienommat aistit kuin täällä alhaalla, sillä he kuulevat jumalten äänet ja näkevät heidät kasvoista kasvoihin. Löytyy myöskin, sanoo hän, maassa Tartaros niminen kuilu, jossa vyöryy tuli- ja vesivirtoja. Se on niiden sielujen olopaikka, jotka ovat pahoin eläneet; siellä se, joka on ollut pitkä täällä, on myös pitkä kuolemansa jälkeen; siellä kiharatukkainen saa pitää liehuvat kutrinsa; siellä orjilla on ruumissaan vielä vanhat ruoskan jäljet ja tyranneilla häpeäleimat tekemistään vääristä valoista ja ilkitöistä. Muutamien rangaistus on ikuinen; toiset lunastetaan, kun vääryyttä kärsineet kuulevat heidän rukouksensa. Mutta ne sielut, jotka ovat eläneet maailmassa hurskaasti ja totuutta harrastaen, pääsevät autuaitten saarille, ylhäälle puhtaampaan maailmaan, asuntoihin, joita kuvaamaan ei pysty yksikään kieli, ja riemuihin, joiden kertomiseen ei mikään aikamäärä riittäisi. Ja kun me nyt näemme että näin on laita, sanoo Platon, emmekö siis koettaisi kaikin voimin harrastaa hyvettä ja totuutta, koska palkka siitä on niin ihana ja toivo niin suuri.