Katsahtaessaan ihmiskunnan kehityshistoriaan sanoo hän, että ihminen aluksi tuskin erosi alhaisemmista eläimistä; hänellä ei ollut vaatteita, asuntoa, lakeja eikä uskontoa, ja kaikki hänen ajatuksensa tarkoittivat vain ruoan hankkimista ja petojen torjumista. Vähitellen oppivat ihmiset sytyttämään tulta kahta puunkappaletta toisiinsa hankaamalla ja valamaan sulaa metallia eri muotoisiksi esineiksi; samoin myöskin kaatamaan eläimiä, käyttämään niiden nahkoja vaatteiksi ja rakentamaan majoja. Sitten syntyivät avioliitot ja perhesiteet. Älykkäät miehet alkoivat saada vaikutusvaltaa vertaistensa yli; opittiin tuntemaan kullan, hopean ja raudan arvoa ja ruvettiin kutomaan kankaita sekä harjoittamaan muita hyödyllisiä taitoja. Aikojen kuluessa alkoivat kuninkaat rakentaa kaupunkeja ja jakaa maat ja karjat ihmisten ulkomuodon ja sielunlahjojen mukaan; rikkaudet koottiin muutamain käsiin, ja niillä jo oli enemmän vaikutusvaltaa kuin hyveellä ja älyllä. Kieli syntyi vähitellen itsestään, ja tarve pakoitti ihmisen käyttämään eri ääniä, samoin kuin koiratkin ja muut eläimet erilaisella ääntämisellä ilmaisevat vihaansa, rauhattomuuttaan ja nälkäänsä. Soitannon ihmiset oppivat linnuilta ja tuulen suhinasta ruovokossa.
Hyläten sen nykyaikana niin yleisen mielipiteen, että uskonto on syntynyt siitä ihmettelystä, jolla ihmiset katselevat luonnon ilmeitä, väitti Lukretius uskontoa tahallisen ajattelemisen tuottamaksi, ajattelemisen, joka arveli että kaikki tapahtui johtavien jumalten tahdosta. Ihmisten mielikuvattiin vaikuttivat myös, luuli hän, ajatukset ja haaveilut, joiden, kautta jumalat tulivat ihanammiksi luonnoltaan ja mahtavammiksi — korkeammiksi olennoiksi, jotka elelivät avaruuksissa lukemattomain maailmojen välillä, joista he muuten eivät paljoa välittäneet ja joihin he eivät ensinkään vaikuttaneet.
Suuri opetusrunoelma päättyy erittäin liikuttavalla kuvauksella ruton raivoamisesta Athenassa.
Caesar.
Kuoli v. 44 e.Kr.
Useimmat lukijat tuntevat ainakin nimeltä Julius Caesarin, mainion Romalaisen diktaatorin ja imperaatorin. Hänen "Kommentarionsa", ovat muistiinpanoja, jotka hän itse on kirjoittanut sotaretkistään Euroopan eri osissa, ensin Roman vihollisia ja sitten, Rubikonin yli käytyään, kilpailijoitaan vastaan, heidän kanssaan ylivallasta taistellessaan.
Aivan toisin kuin muut historioitsijat kirjoitti hän ainoastaan siitä, minkä itse oli nähnyt tapahtuvan, ja omista teoistaan. Hänen teoksensa on uuden historialajin alkuna.
Syntyisin jalosta suvusta pääsi Caesar järjestään kaikkiin korkeimpiin valtion virkoihin, kunnes 41 vuoden ikäisenä tuli konsuliksi ja yhdessä Pompejon ja Crasson kanssa yhtyi ensimmäiseen triumviraattiin. Seuraavana vuonna (59 e.Kr.) annettiin hänelle Gallian ja Illyrian maakunnat viideksi vuodeksi, ja siitä ajasta hän aloitti muistiinpanonsa, jotka ovat hänen "Kommentarioittensa" pohjana. Hänen kirjoitustapansa on Ciceron arvostelun mukaan yksinkertainen, suora ja miellyttävä, ilman mitään korulauseita; mutta samalla se on hyvin supistettu, ja esittelyssä hän usein tekee suuria hyppäyksiä. Nykyaikuista lukijaa tosin loukkaavat ne monet ihmisteurastukset ja julmuudet, joihin hän alinomaa teki itsensä syypääksi; mutta kuitenkin tulee muistaa, että vanhat Romalaiset yleensä eivät arastelleet verenvuodatuksia, vaan yhtä helposti heittivät vaaralle alttiiksi omat henkensä kuin muidenkin.
Sotaretkiään kuvatessaan hän ei vähääkään ilmaise omia tuumiaan; mutta siitä ei liene epäilystä, että hän sodillaan Galliassa etenkin tahtoi legioneilleen hankkia sitä harjoitusta, jota tarvittiin hänen omien Roman ylivallan anastamiseksi tehtäväin aikeittensa toteuttamiseksi. Hän ei koskaan ylvästele, vaan puhuu samalla järkähtämättömällä tyyneydellä vihollisen hävittämästä legionista, kuin kansanheimon kapinasta tai kaupungin polttamisesta vaimoineen lapsineen. Hän ei koskaan näytä unhottaneen itseluottamustaan, hän ei ketään pelännyt, ja hän saattoi ainoastaan muutamilla sanoilla palauttaa legioninsa kuuliaisuuteen.
Teoksensa ensimmäisessä kirjassa kuvaa hän yleisesti Galliaa ja kertoo sitten, kuinka hän ensi kerran voitti Helvetialaiset eli Sveitsiläiset, jotka olivat pyytäneet lupaa kulkea hänen maakuntansa läpi kotimaansa vuorilta alempana oleviin alankoihin. Sitten lupasi hän auttaa Aedualaisia Germaneja ja muita kansoja vastaan, jotka heitä hätyyttivät. Hän johti sotajoukkonsa esiin nopeissa marsseissa ja asettui lujaan asemaan; mutta hänen sotilaansa pelkäsivät niin suuresti hurjia, vaaleatukkaisia Germaneja, että kyynelet tulivat heille silmiin, ja hänen täytyi rohkaista ja elähyttää heidän mieltään lupaamalla käydä taisteluun ainoastaan mielilegioninsa kanssa. Germanien kuningas ehdotti keskustelukokousta, mutta sen kestäessä hyökkäsi hän Caesarin kaartin kimppuun ja pani sittemmin hänen lähettiläänsä kahleisin. Taistelu syntyi, Romalaiset voittivat, yksi kuninkaan tyttäristä otettiin vangiksi, lähettiläs vapautettiin ja vihollinen ajettiin takaisin Rheinin luo, jonka jälkeen Caesar asettui talvimajoille, pitääkseen käräjiä ja hankkiakseen enemmän sotamiehiä.