Nyt syöksyy Priamon poika Polites sisälle Neoptolemon takaa ajamana, joka vanhempien silmäin edessä surmaa nuorukaisen keihäällään. Epätoivoinen vanhus puhkee vaikerruksiin nähdessään tämän kamalan teon ja viskaa heikolla kädellään murhaajaa kohti peitsensä, joka julmuria haavoittamatta jää kilven kupuraan riippumaan. Raivostuneena huudahtaa Neoptolemus:
"Siis sana vie sekä uutiset joutuhun saata nyt isällein Akilleylle ja kerto'os mun tuhotöistäin, myös kuink' unhotin jo mä kaikk' hänen antamans' ohjeet! Nyt heti kuole! Sen lausuen laahaa hän pojan hurmeess' alttarin juurehen oitis vanhuksen vapisevan, käärivi niin vasempaan kätehens' tukan, oikea nostaa miekan, kahvoa myöten sen upottaa ukon kylkeen. Päättyi niin Priamon elo, niin Osatar hänen päiväns' loppuun surkeahan vei, kun palavan olj nähnyt Troijan, valtans' sortuvan hän, jok' oli valtias muinoin Aasian maiden, kansojen niin useoiden".
Kun kaikki toivo on menetetty, päättää Aeneas yhdessä likeisimpien sukulaistensa ja muiden kokoontuneiden seuralaisten kanssa paeta yli meren uutta kotia etsimään. Hän tekee monta yritystä uutta kaupunkia perustamaan, mutta ilman menestystä, ja ohjaa vihdoin kulkunsa Italiaa kohden, jossa hän ennustusten mukaan vihdoin on saava toivonsa täytetyksi, ja on jo perille saapumaisillaan, kun myrsky viskaa hänet Afrikan rannikolle.
Lemmettären käsivarsilla kahlehdittuna on Aeneas nyt valmis ainaiseksi jäämään Didon luo, mutta silloin saa hän Jupiterilta käskyn lähteä Karthagosta ja purjehtia Italiaan. Taisteltuaan ankaran taistelun itsensä kanssa, tempautuu hän irti ja pakenee. Mielettömän surun sortamana surmasihe silloin Dido.
Myrsky ajaa Aeneaan Siciliaan, jossa hän laatii kuolinuhrin isälleen. Väsyneinä tähän kiertolaiselämään koettavat Troijalaiset naiset polttaa laivat, mutta rankkasade tekee tyhjäksi tämän tuuman. Täten varoitettuna päättää Aeneas Siciliaan jättää vaimot ja ukot; itse lähtee hän täysivoimaisten miesten kanssa edemmäksi ja saapuu vihdoin Italian rannikolle Kumaesen. Sieltä lähtee hän kohta etsimään Sibyllan luolaa. Noita-akka ilmoittaa hänelle, mitä sotia ja vaaroja hänellä vielä on odotettavana, ja opettaa hänelle, kuinka hän on löytävä tien tuonen valtakuntaan. Sibyllan saattamana ohjaa hän kulkunsa alas varjojen maahan, ja näkee siellä Didon, joka vaiti ollen ja suutuksissaan kääntyy hänestä pois. Autuuden valtakunnassa tapaa hän isänsä Ankiseen; tämä näyttää hänelle hänen jälkeistensä sielut sekä Alba Longan ja Roman tulevat hallitsijat, joista runoilija tietysti ylinnä muita mainitsee Auguston. Kun Aeneas jälleen on palannut ylämaailmaan ja tavannut matkakumppaninsa, purjehtii hän Kumaesta Kajetaan.
Sen jälkeen seuraa jälellä olevissa kuudessa runossa pitkä vaan ei juuri huvittava historia niistä monista taisteluista, joita Aeneaan vielä tuli kestää, ennen kuin hän vihdoin, viimeiseksi pantuaan hengiltä sitkeähenkisen Rutuli-prinssin Turnon, pääsi rauhaan uudessa kotimaassaan.
Horatius.
Kuoli vuonna 8 e.Kr.
Se mieltymys, jota lähes kaksi tuhatta vuotta kaikki romalaisen kaunokirjallisuuden ystävät ovat osoittaneet Kvintus Horatius Flakkolle, perustuu hänen syvään ihmisluonnon tuntemiseensa, hänen iloiseen, suruttomaan elonfilosofiaansa ja hänen hienoon, huolelliseen kieleensä, joka on voimakasta ja samalla viehättävää.
Hänen isänsä oli ollut orja, mutta vapautettiin ja osti sen jälkeen pienen maatalon Venosan läheisyydessä Apuliassa, jossa poika kasvoi mieheksi mitä ihanimmassa luonnossa. Runoilija itse kertoo, kuinka huolellisesti isä valvoi hänen opintojaan ja osoittamalla esikuvia teroitti häneen hyvettä ja siveyttä. Sittemmin vietti hän jonkun ajan Athenassa ja tapasi siellä Bruton, joka oli matkalla Syriaan, ja tämä sai hänet rupeemaan yhden legioninsa päälliköksi. Useissa hänen runoelmissaan on sivuviittauksia sotaretkeen Aasiassa, jonka kestäessä hän eräässä käräjätilaisuudessa ensi kerran yritti laatimaan ivallista kirjoitusta. Runoilijan sota-ura loppui Bruton jouduttua tappiolle Filippin luona. Tästä kovan onnen päivästä laulaa hän Pompejolle: