Useat jumalat ja jumalattaret ottavat osaa tähän viimeiseen taisteluun, mikä Kreikkalaisten, mikä Troijalaisten puolella. Keskellä tappelun tuoksinaa riehuu Akilleys uljaissa urotöissä iskien Troijalaisten rivien läpi, nakaten maahan miehiä joukoittain, ajaen toisia Skamander virtaan ja pakoittaen muut pakenemaan vallien suojaan. Ainoastaan Hektor jää seisomaan ulkopuolelle Skaijalaista porttia, jota Apollo vartioi.
Kun Akilleys lähestyy Hektoria, pakenee rohkeus tämän rinnasta, ja kolme kertaa kääntyy hän pakosalle vastustajansa häntä takaa ajaessa. Nyt jättää Apollo Hektorin, jolle sen sijaan Athene tulee avuksi. Hektor asettuu vastarintaan ja vaatii taisteluun Akilleytä, ehdotellen, että voittaja jättäisi voitetun ruumiin hänen sukulaisilleen. Akilleys kieltäytyy rupeamasta sopimukseen ja tekee ensiksi hyökkäyksen. Hektor syöksyy häntä vastaan ja kaatuu Akilleyn raskas-vaskisella peitsellä kuolettavasti haavoitettuna. Kaatunut rukoilee, että hänen isänsä Priamon sallittaisiin lunastaa hänen ruumiinsa, mutta Akilleys vastaa: "Älä polvistu eteeni, sinä koira, äläkä rukoile vanhempieni kautta — — — Koirat ja petolinnut tulevat repimään sinun ruumiisi kappaleiksi!" Kuolevana lausuu Hektor ennustavalla äänellä: "Minä tunsin sinut hyvin, enkä ole koskaan toivonut voivani taivuttaa sinua, sillä todellakin sinulla on rautainen sydän rinnassasi. Mutta varo nyt, ettet herätä jumalten vihaa ja ettei se päivä koita, jolloin Paris ja Foibos Apollo, vaikka oletkin urhoollinen, kaatavat sinut Skaijalaisen portin luona kuolleena virumaan!" Mutta heltymättä kiinnittää julma Akilleys ruumiin sotavaunuihinsa ja antaa sen Priamon ja Andromaken nähden laahata vaunujen jälessä Kreikkalaisten laivaleiriin.
Kun Akilleys on tullut laivojen luo, viskaa hän kuolleen ruumiin tomuiseen maahan Patrokleen paarin viereen. Näiden ponnistusten jälkeen näkee Akilleys yöllä unessa Patrokleen hahmon, joka moittii häntä siitä, että on jättänyt ystävänsä ruumiin niin pitkäksi aikaa hautaamatta. Seuraavana päivänä rakennetaan tulirovio ja hautajuhlallisuudet pidetään. Akilleys teurastaa kaksitoista Troijalaista nuorukaista, ja heidän ruumiinsa ynnä yhdeksän "pöytäkoiraa" ja muita uhriaineita viskataan roviolle, joka sitten sytytetään. Seuraavana päivänä, kun on luotu hautakumpu poltetun luiden peitteeksi, vietetään taisteluleikkejä kuolleen kunniaksi kilvan ajolla, nyrkkitaistelulla, painin lyönnillä, kilpajuoksulla, kaksintaistelulla, jossa aseina on kilpi ja keihäs, diskus(kiekon) heitolla, jousiammunnalla ja peitsen heitolla.
Mutta vielä hehkuu Akilleys vihasta, vielä hän on surusta sortuneena. Kahdentoista päivän kuluessa laahaa hän joka aamu Hektorin ruumista Patrokleen haudan ympäri. Vihdoin tulee Priamos Hermeen seurassa Akilleyn telttaan, ja hänen onnistuu sydäntä särkevillä rukouksilla saada lunastetuksi poikansa ruumis, joka Akilleyn käskystä pestään puhtaaksi, voidellaan öljyllä ja puetaan kauniisen vaippaan ja alusvaatteisin. Itse laskee Akilleys kuolleen paaripatjalle ja auttaa ruumista nostettaessa kirkasloisteisiin sotavaunuihin, joilla se viedään Troijaan. Katkerasti surraan kaikkialla kuollutta, ja Helenakin, tuon onnettoman sodan alkusyy, valittaa surkeasti suruaan.
Runoelma päättyy lyhyellä kertomuksella Hektorin hautajaisista, joidenka viettämistä varten Akilleys itsestään tarjoo kahdentoista päiväistä aselepoa.
Odysseia.
Uroona siinä Homeron kertomarunossa, jota sanotaan Odysseiaksi, on viisas ja urhoollinen Odysseys, eräs osanottajista Troijalaiseen sotaan ja kotoisin kreikkalaisesta Itaka saaresta. Runoelma on siis tavallaan jatkona Iliadiin, vaikka se käsittelee yksinään tämän miehen vaiheita sodan loputtua ja Trojan tultua hävitetyksi. Kreikkalaisten voittoa ei Akilleys saanut nähdä. Hän kaatui Pariin nuolesta, ja Odysseys toi sinne hänen poikansa Neoptolemon, joka johti viimeistä rynnäkköä Trojaan ja kaupungin hävitystä.
Kymmenen vuotta oli kulunut siitä kuin kreikkalaiset soturit työnsä toimitettuaan palasivat kotiin. Odysseyn yksin ei vielä ollut onnistunut saapua pieneen valtakuntaansa Itakaan, jossa häntä niin kauan ovat odottaneet hänen isänsä Laertes, puolisonsa Penelope ja poikansa Telemakos. Sillä aikaa kiusaavat Penelopea hävyttömät kosijat, jotka kutsumattomina tulevat ja nauttivat vieraanvaraisuutta Odysseyn talossa. Kuningatar ei kumminkaan tahdo suostua keneenkään; hän ei voi luopua siitä luulosta, että Odysseys vielä elää.
Ainoastaan jumalat tietävät, että Odysseys, joka on suututtanut Poseidonin, seitsemän vuotta on ollut vankina Ogygian saarella ihanan luonnottaren Kalypson vallassa. Lyhyen alkupuheen jälkeen alkaa runoelma jumalten neuvottelukokouksella Olympossa. Athene käyttää hyväkseen Poseidonin poissa-oloa ja muistuttaa Zeytä siitä turmiosta, johon hänen lemmikkinsä Odysseys on joutunut, ja Zeyn suostumuksella päätetään, että Hermes lähtisi ilmoittamaan kauniskutriselle luonnottarelle, ettei tämä enään saisi pitää luonaan rohkeamielistä Odysseytä. Itse lähtee Athene Menteen hahmossa — Mentes oli Odysseyn perheen vanhoja tuttuja — Itakaan ja neuvoo Telemakoa karkoittamaan pois hävyttömät kosijat ja menemään Pyloon ja Spartaan saadakseen tietoja isästään. Telemakos, näin saatuaan rohkeutta, menee äitinsä luo ja käskee häntä pysymään huoneessaan ja hoitamaan askareitaan; sillä, sanoo hän, "minunhan tässä talossa isännyysvalta on". Sitten käskee hän kosijoita suorastaan menemään tiehensä muiden kestittäviksi. Hävyttömät kestivieraat hämmästyivät nuorukaisen rohkeita sanoja, mutta jäivät kuitenkin taloon ja huvittelivat iltahämärään, jolloin lähtivät kukin kotiinsa.
Aamulla kutsuu Telemakos kansan kokoon ja valittaa, ettei kukaan tahdo auttaa häntä karkoittamaan pois kosijoita, jotka teurastavat ja syövät hänen nautaeläimensä, lampaansa ja lihavat vuonansa sekä häpeämättä juovat hänen säkenöivän viininsä. Itkien vihasta viskaa hän valtikan maahan; kansa tulee liikutetuksi säälistä, mutta ei kukaan uskalla vastata. Silloin rupee julkea Antinoos, eräs kosijoista, puhumaan ja lykkää pakkovierailemisen syyn Penelopen niskoille, joka muka oli pettänyt heitä lupauksilla valita joku heistä puolisokseen niin pian kuin olisi ennättänyt kutoa valmiiksi vanhan appivaarinsa Laerteen kääriliinat; mutta palvelijattarilta ovat he saaneet tietää hänen öisin purkavan mitä päivällä on loitonut. Telemakos vetoo jumaliin, ja ennusmerkkinä näyttää hän kahta kotkaa, jotka raivoisasti tappelevat keskenään. Viisas ennustaja Haliterses ennustaa, ettei Odysseys ole kaukana, vaan on pian palaava kotiin; mutta hänet pakoittaa Eyrymakos vaikenemaan. Mentoria, joka puolustaa nuorta ruhtinasta, kohtelee Leiokritos ivalla. Telemakos lähtee nyt meren rannalle ja rukoilee Athenea, joka ilmestyy hänelle Mentorin hahmossa, hankkii hänelle laivan miehistöineen matkaa varten ja istuutuu hänen viereensä, kun hän yöllä lähtee vesille, varustettuna ruokavaroilla, jotka vanha imettäjä Eyrykleia äidin tietämättä oli hankkinut.