Pyloon tullessa tervehtii heitä Nestorin nuorin poika Peisistratos, joka ojennettuaan Mentorille kultaisen pikarin pyytää häntä ensiksi kanssaan rukoilemaan Poseidonia; "sillä kaikki ihmiset tarvitsevat jumalten apua". Nestor kysyy, onko heillä mitään toimitettavaa, vai ovatko he merirosvoja, johon Telemakos vastaa ilmoittamalla asiansa ja pyytämällä tietoja isästään. Sen kautta sai Nestor tilaisuuden kertoa Troijan hävityksestä ja Agamemnonin surullisesta kohtalosta kotiin tulon jälkeen. Valhehahmoinen Mentor ilmaisee nyt jumaluutensa hävitessään kiitävänä kotkana. Nestorin kehoituksesta lähtee Telemakos Peisistraton seurassa Spartaan.
Siellä vietetään juuri suurella komeudella kaksoishäitä Helenan tyttären Hermionen ja Akilleyn pojan Neoptolemon sekä Menelaon erään pojan Megapenteen ja Spartalaisen Alektorin tyttären välillä. Vieraat otetaan ystävällisesti vastaan, ja vaaleatukkainen Menelaos herättää Telemakon mielessä kaipausta ja surua, kun hän tulleita vielä tuntematta kertoo kaivatusta aseveikostaan Odysseystä. Helena astuu sisälle ja tuntee Telemakon Odysseyhyn vivahtavasta ulkonäöstä. Surua lievittääkseen sekoittaa hän viiniin tuskaa haihduttavia yrttejä, joita on saanut Egyptiläiseltä naiselta Polydamnalta.
Seuraavana päivänä kertoo Menelaos, miten hän houkutteli Proteyltä, vanhalta merenhaltijalta, tiedon paikasta, missä Odysseytä pidettiin vankina.
Kun Telemakos on saanut tämän tietää, hehkuu hän halusta palata laivalleen.
Kertomus palaa nyt Penelopeen, joka tuskissaan poikansa poissa-olosta rukoilee Athenen apua; jumalatar vakuuttaa hänelle unessa, että Telemakolla on luotettava seurakumppali. Nyt seuraa kertomuksessa jumalten neuvottelu, jossa Athene ehdottelee määrättäväksi, ettei yksikään valtikkaa kantava kuningas vastedes osottaisi lempeyttä ja oikeamielisyyttä, vaan ennemmin aina olisi julma ja harjoittaisi hävyttömintä väkivaltaa. Sillä Odysseys oli lempeä alamaisilleen kuin isä lapsilleen; mutta minkä palkan oli hän siitä saanut? Zeys lähettää nyt Hermeen Kalypson luo käskyllä, että tämä päästäisi Odysseyn irralleen, niin että hän onnellisesti pääsisi omaistensa luo ja tulisi takaisin korkeaholviseen kotitaloonsa ja rakkaasen isänmaahansa. Hän tottelee ja lähtee etsimään Odysseytä, joka istuu itkein ja valittain meren rannalla. Häntä vaivaa kalvava koti-ikävä, "koska luonnotar ei enään ollut hänelle mieleen".
Vihdoin lähtee Odysseys vesille kaatamistaan puista yhteenliitetyllä lautalla; mutta Poseidon, joka vielä on hänelle vihoissaan, antaa myrskyn raastaa lautan hajalleen. Odysseys, joka on käynyt kiinni irtautuneesen pölkkyyn, ajelehtii nyt kauan ympäri merta ja on jo henkensä heittämäisillään, kun hänen vihdoinkin onnistuu pelastua erääsen saareen. Hän valmistaa itselleen vuoteen lehdistä ja käy siihen nukkumaan. Unestaan hänet herättää huudollaan lauma nuoria tyttöjä, jotka huvitteleivat pallon heitolla. Kun Odysseys astuu esiin alastomuudessaan ainoastaan lehväkkään puunoksan vaillinaisesti suojaamana, pakenevat kaikki tytöt; ainoastaan Nausikaa, jonka isän Alkinoon, Faiakien kuninkaan, alueelle tuuli ja aallot olivat Odysseyn ajaneet, jää seisomaan paikoilleen. Hän huutaa takaisin kauniskutriset immet, muistuttaa heitä, että "kaikki muukalaiset ja kerjäläiset ovat Zeyn suojeluksen alaisia", ja käskee heitä ensin kylvettämään vierasta ja sitten hankkimaan hänelle ruokaa ja juomaa.
Kun Odysseys, saatuaan lainaksi vaatteita varastosta, jonka naiset ovat pestäkseen tuoneet alas meren lahdelmalle, pestynä ja kiiltävällä öljyllä voideltuna uudestaan astuu esiin, hämmästyy Nausikaa hänen jumalallista kauneuttaan ja toivoo saavansa sellaisen puolison. Hän kutsuu Odysseytä kotiinsa isänsä palatsiin, mutta käskee häntä seuraamaan vähän taampana, jotta eivät Faiakit saisi tilaisuutta tehdä ivallisia huomautuksia ja kummeksia, mistä hän lienee tavannut tuon uhkean muukalaisen, josta luultavasti olisi tuleva hänen puolisonsa. Athenen avulla tulee Odysseys utupilveen verhottuna kaupunkiin ja saatetaan sitten kuninkaan palatsiin. Täällä esiintyy hän ensin tuntemattomana, turvaa etsivänä muukalaisena, nauttii sellaisena hyvin ystävällistä kohtelua ja asetetaan kunniasijalle Alkinoon viereen. Vieras miellyttää kuningasta siihen määrään, että tämä ehdottelee Odysseylle, että hän jäisi hänen vävykseen, ja kuningatar Arete käskee palvelijattaria valmistamaan hänelle oivallisen makuusijan pylvässaliin. Seuraavana päivänä pannaan toimeen taisteluleikit, ja Alkinoos ehdottaa että lykättäisiin "synkkä laiva suolavirtaan", miehitettynä kahdellakuudetta reippaalla nuorukaisella, jotka ottaisivat huolekseen laittaa muukalaisen niin pian kuin mahdollista takaisin kotiinsa. Juhla-aterian kestäessä laulaa sokea runolaulaja Demodokos "miesten mainioista uroteoista" ja erittäinkin kiistasta Troijan luona Odysseyn ja Akilleyn välillä. Muistojen voiman valtaamana peittää Odysseys kasvonsa salatakseen kyyneliään. Kun Alkinoos huomaa vieraansa liikutuksen, käskee hän alkamaan kilpaleikkejä. Eyryalon ärsyttämällä, joka Odysseyn antaessa kierteleviä vastauksia sanoo pitävänsä häntä kauppaa harjoittavana laivurina, vaan ei minään kilpataistelijana, sieppaa Odysseys raskaan diskuskiekon ja viskaa sen kauas toiselle puolelle sitä maalia, johon Faiakien reippaimmat miehet jaksoivat kiekkonsa heittää. Sitten vaatii hän kokoontuneista ketä tahansa rupeamaan mihin kilpailuun vain haluaa. Kun kaikki ovat ääneti, huomauttaa Alkinoos yleistä hämmästystä haihduttaakseen, että Faiakit eivät nyrkkitaistelussa ja paininlyönnissä ole mestareja; mutta sitä vastoin ovat he kilpajuoksijoina nopeita kuin tuuliaispää ja oivallisia merimiehiä, jotka muuten pitävät paljon juhlakesteistä, huvinäytelmistä ja tanssista, mielellään pukeutuvat monivärisiin vaatteihin sekä rakastavat lämpimiä kylpyjä ja pehmeitä vuoteita. Nyt pannaan toimeen tanssit, ja sillä aikaa rientää airut hakemaan lyyräsoitinta Demodokolle. Kun tämä laulettuaan Areesta, Afroditesta ja Hefaistosta sittemmin juhla-aterian kestäessä loihe laulamaan Troijan valloituksesta, kuuntelee Odysseys taas liikutettuna kyynelsilmin. Alkinoos huomaa tämän, käskee Demodokoa lopettamaan laulunsa ja pyytää vierasta ilmaisemaan nimensä. Sitten vastaa tämä rohkeasti ja suoraan: "Minä olen Odysseys, Laerteen poika, joka kaikellaisen viekkauden kautta olen hankkinut itselleni arvoa ihmisten kesken ja maineeni kohoaa taivaasen asti". Sitten kertoo Odysseys vaiheensa Troijasta lähdön jälkeen. Ensiksi tuli hän toverineen Kikonien kaupunkiin Ismaroon, joka valloitettiin ja hävitettiin. Mutta Kikonit yllättivät voittajat, jotka taistelun jälkeen olivat juoneet liiaksi simaa, ja karkoittivat heidät tulisen taistelun perästä takaisin laivoille. Kymmenen päivää kestävän myrskyisen merimatkan jälkeen tulivat he lotos-syöjien maahan. Ken vain söi tätä "kukkaisravintoa", se unohti kaiken muun eikä enään tahtonut sieltä lähteä. Väkisin täytyi Odysseyn kulettaa miehistään monta, jotka olivat lotos-ruokaa syöneet, takaisin laivoille, ja niin taas jatkettiin matkaa läheiselle Kyklopien saarelle. Kyklopit olivat julkeaa kansaa ilman mitään lakeja, oikein ihmishahmoisia hirviöitä yksi silmä keskellä otsaa. Yksi niistä, Polyfemos, Poseidonin poika, asui yksin luolassaan, jossa Odysseys ja muutamia hänen toverejansa kerran kävivät hänen luonaan. Vähääkään huolimatta heidän pyynnöstään saada nauttia ystävällistä kohtelua, nielasi hän heti kaksi heistä karvoineen päivineen. Vielä suuruspalakseen seuraavana päivänä söi hän taas kaksi. Sillä välin keksi Odysseys keinon: hän tarjosi Kyklopille muassa tuotua viiniä, ja tämä huumautui sitä juotuaan niin, että kaatui selälleen maahan ja nukkui. Nyt syöksi Odysseys päästä teroitetun palavan puunrungon jättiläisen silmään, ja sillä aikaa kuin hirviö ulvoi tuskasta käyttivät Kreikkalaiset tilaisuutta pelastautuakseen luolasta siten, että asettuivat riippumaan Kyklopin lampaiden mahan alle, kun tämä aamusella laski ne laitumelle. Polyfemos heitti heidän jälkeensä kivenlohkareen, joka ei kuitenkaan ketään vahingoittanut.
Kyklopien saaresta (Siciliasta) tulivat he harhaillessaan saareen, jossa asui Eolus, tuulien kuningas ja kuolemattomien jumalten ystävä. Lähtiessään sieltä sai Odysseys lahjaksi härännahkaisen säkin, johon kaikki tuulet, paitsi se, jota hän tarvitsi kotimatkalla, olivat suljetut. Yhdeksän päivää purjehtivat he suoraan Itakaa kohden ja näkivät jo vartiotulet sen rannalla, kun toverit, Odysseyn kotvaksi aikaa nukahdettua, uteliaisuudesta avasivat säkin. Irtautuneet tuulet alkavat riehua ja raivoisa "tuulenpyöriäinen" kuletti heidät takaisin tuulten jumalan saareen. Hän lähetti heidät luotaan, koska tahtoi pysyä erillään miehistä, jotka nähtävästi olivat jumalten kirouksen alaisia, ja niin tulivat he Lastrygonien maahan, jossa uudestaan joutuivat jättiläisten ahdistettaviksi, jotka syövät heistä yhden, heittelevät heidän laivojaan kivillä ja seivästävät ikäänkuin kaloja tuulastettaissa miehistön, joka koettaa pelastua uimalla.
Odysseys, joka on ankkuroinnut laivansa turvalliseen paikkaan sataman ulkopuolelle, pääsee pakoon ja jatkaa matkaansa erääsen saareen, jossa asuu loitsutaitoinen Kirke. Eyrylokos lähetetään kahdenkolmatta miehen kanssa tiedustusretkelle. He tulevat palatsille, ja kauniskutrinen jumalatar kutsuu heidät sisälle. Kaikki noudattavat kutsumusta, ainoastaan Eyrylokos, joka aavistaa pahaa, jää ulkopuolelle. Kirke muuttaa sisään tulleet sioiksi, sulkee heidät karsinoihin ja ravitsee heitä sellaisella ruoalla, "kuin mitä siat kaikkina aikoina ovat saaneet syödäkseen". Ihmisjärkensä saavat he kuitenkin pitää.
Kun Odysseys saa tämän tietää, rientää hän heidän avukseen ja tapaa matkalla Hermeen, joka antaa hänelle ihmeellisen mustajuurisen ja valkeakukkaisen kasvin, jota jumalat nimittävät moly-yrtiksi, ja tällä hän pelastuu Kirken loitsutempuista. Jumalattaren rakkautta hän ei kuitenkaan voi vastustaa, vaan jää vuodeksi hänen luoksensa. Toverit pääsevät sikana-olostaan heti hänen tulonsa jälkeen.