Hänen toisen teoksensa, nimeltä Fasti, tuli luultavasti synnystään kiittää Auguston yrityksiä uudelleen henkiin herättää sisällisten sotien aikana unhotuksiin vaipunutta muinaisromalaista jumalanpalvelusta. Teos on jonkinlainen valaiseva lisäys romalaiseen almanakkaan ja ilmoittaa, missä ja minkä tähden vuoden eri aikoina uskonnollisia juhlia oli vietettävä. Itsestään kuiva aine muuttuu runoilijan vilkkaan käsittelyn kautta hyvinkin miellyttäväksi.
Runoelma alkaa puheenvaihtelulla tekijän ja Janon, Januariota vallitsevan jumalan, välillä. Januarius (Tammikuu) oli Julius Caesarin muuttaman aikaluvun mukaan tullut vuoden ensimmäiseksi kuukaudeksi. Jumala selittää muutamien vertauskuvien ja merkkien tarkoituksen ja osoittaa, minkä tähden hänen temppelinsä on pidettävä suljettuna rauhan aikana ja avoinna sodan aikana. Mainittuaan lyhyesti muutamia tämän kuun juhlia, poikkee hän aineesta ja puhuu uhreista, jotka, mitä eläinuhreihin tulee, olivat syntyneet siten, että jumalia on koetettu lepyttää kun eläimet ovat syöneet jumalten suojeluksen alla olevat laihot tai pyhät yrtit. Helmikuun juhla tarkoitti sarvikarjan ja pienen karjan puhdistamista. Maaliskuulla (Mars) oli nimensä Romulon ja Remon isän mukaan. Nimi Aprilis (Huhtikuu) merkitsee, sanoo hän, kevään eli alun aikaa. Majus-kuun (Toukokuun) alkuperää hän ei saata selittää, vaan mainitsee ainoastaan, että siinä kuussa piti nuoria opetettaman vanhoja kunnioittamaan. Junius (Kesäkuu) oli omistettu Junonille, avioliiton ja perhesiteiden suojelijattarelle. Siihen loppuu esitys; muu kaikki on hävinnyt. Me tulemme nyt aikaan, jolloin Ovidius karkoitettiin Romasta kolkkoon Tomiin. Valitusrunoissa kertoo hän matkastaan sinne ja tuosta kamalasta seudusta, jossa ilmanala oli niin kylmä, että lumikaan ei sulanut kahteen vuoteen ja jossa asukkaiden täytyi nauttia viiniään jäätyneenä, paloittain. Sekä Tonavan virta että meri jäätyivät ja läheiset raakalaiskansat kuljeskelivat läpi maan surmaten kaikki asukkaat myrkytetyillä nuolillaan. Varsin oudoksuttavana seikkana mainitsee hän, että kalat pysyivät hengissä, vaikka olivat jääpeiton alla.
Niiden kahdeksan vuoden kuluessa, jotka hän vietti Tomissa, ennen kuin siellä päivänsä päätti, kirjoitti hän runoelmansa "Valitusvirret", "Kirjeitä Pontosta" ja "Ibis". Valitusvirret (Tristia), joissa on lähes kuusi tuhatta säettä, ovat kirjoitetut enimmäkseen Romassa oleville ystäville, runoilijan rukoillessa heidän apuaan saadakseen lievitetyksi sen ankaran tuomion, joka oli hänen maanpakoon karkoittanut. Ne ovat itsessään ikäviä, mutta niissä on joitakuita voimakkaita piirteitä, joilla hän kertoo kansoista ja valtakunnista. Toisessa kirjassa kääntyy hän suorastaan keisarin puoleen ja rukoilee monella syyllä häneltä armoa. Eräässä kirjassa vertaa hän nykyistä yksinäistä elämäänsä niiden hauskaan elämään, jotka saavat nauttia kevään monia huveja poutaisessa kotimaassa.
Puolisolleen kirjoittamassaan elegiassa kertoo runoilija tarkalleen huonosta terveyden tilastaan ja tuskailee ajatellessaan, että hänen runoelmiaan ei enää lueta ja että hänen maineensa on unhoon joutunut. Hän valittaa myös kirjallisten apulähteitten puutetta sekä kansan raakuutta ja sivistymättömyyttä, jonka luona hänen täytyi oleskella.
Ovidion runoelmat Kirjeitä Pontosta ovat täynnä valituksia maanpaon kurjuudesta; kuitenkin myöntää hän niiden kohtelevan häntä ystävällisesti, joiden parissa hän on pakoitettu elämään ja joiden kielellä, jota oli oppinut, hän kirjoitti kirjankin, vaikka se valitettavasti on hävinnyt. Auguston kuoleman jälkeen kääntyi Ovidius seuraajansa Tiberion puoleen kovin nöyrällä mairittelulla päästäkseen pois maanpaosta. Mutta turhaan; Tiberius oli taipumaton. Myöskin Kotylle, Romalle veroa maksavalle Trakialaiselle kuninkaalle, joka oli olevinaan oppinut ja runoilija, lähetti hän hyvin mielistelevän kirjeen, jossa useissa kohdin mainitaan tuo tunnettu lause, että hyvä kasvatus sieventää tavat ja estää ihmisiä raakuuteen vaipumasta.
Runoelma Ibis on pitkä, ikävä solvausrunoelma muudanta Ovidion vihamiestä vastaan, joka ennen oli ollut hänen uskottu ystävänsä. Esitys on kreikkalaisten mallien mukainen jäljennös, ja se, mitä runoilija toivottaa vihamiehelleen, ei ole mitään varsin tavallista: hän pudota rojahtakoon alas portailta; mehiläinen surmatkoon hänet pistämällä häntä silmään; hevoset nielkööt hänet elävänä ja hypätköön hän mereen.
Ovidion muista kaunokirjallisista teoksista löytyy ainoastaan katkelmia jäljellä runoelmasta "kaunistustaito" ja toisesta runoelmasta "kalastus". Murhenäytelmä "Medea" on kokonaan hävinnyt.
Martialis.
Kuoli noin 101 j.Kr.
Martialis oli syntynyt Bilbiliissä Hispaniassa. Opiskeltuaan oikeustiedettä kotimaassaan tuli hän 22 vuotiaana Romaan, jossa oleskeli puolen neljättä vuosikymmentä ja eli, kuten itse sanoo, "päiväkseen", siitä, mitä mairittelevilla tilapäisillä runoelmilla saattoi houkutella ylhäisiltä suosijoiltaan, joiden joukkoon luki itse keisaritkin. Kun ei siitä tullut sen parempaa, täytyi hänen vuonna 78 palata kotiin omalle maallensa, jossa hän, kovasti ikävöittyään pääkaupungin loistavaa elämää, pian kuoli.