Vilkas keskustelu syntyi nyt siitä, miten olisi parasta anastaa Katalambulan kylä, syöstä Kalulu vallasta ja pakottaa hänen puoltajansa yhtymään Ferodiaan. Tähän neuvotteluun ottivat kaikki kylän vanhimmat ja arvokkaimmat miehet osaa. Useita ehdotuksia tehtiin, ja lopulta kääntyi Ferodia Tifumin puoleen.
"Mitä sinä sanot, Tifum?" hän kysyi. "Sinä olet viekas kuin hyeena, viisas kuin norsuparven johtaja ja julma kuin musta leopardi, joka ei päästä saalista kynsistään. Puhu, Tifum, sinun neuvosi ovat korvaamattomat."
Tifum paha nousi heti puhumaan: "Kuka on yhtä viisas kuin Ferodia? Hän tietää, että Tifum kykenee neuvomaan häntä, ja heti hän käskee hänen puhua. Kuka voittaa Ferodian taistelutantereella?" Ja kaunopuheisesti hän luetteli Ferodian kaikki ansiot. "Minun neuvoni on seuraava", hän jatkoi. "Katalambulan kylä on vahva, sotilaita on paljon, ja kyliä on suunnaton joukko yltympärillä. Ferodian heimo on pieni ja heikko. Se on kuin kourallinen hiekkaa koko erämaan hiekkaan verrattuna. Yksin me emme voi taistella Kalulun kansaa vastaan. Mutta lähettäkäämme sana kinyalakansalle, jonka päällikön Katalambula tappoi, sekä muiden ympäristöheimojen tyytymättömille päälliköille, niin voimme toivoa menestyvämme. Ottakoon Ferodia sitten kaikki oman heimonsa sotilaat mukaansa, lähteköön Kalulun kylään ja sanokoon, että he ovat tulleet onnittelemaan häntä. Astukoon hän itse sadan parhaan miehensä kera kylään ja hierokoon kaikkien kanssa ystävyyttä, varsinkin Kalulun kanssa, sillä välin kun toiset odottavat ulkopuolella. Kymmenen päivän kuluttua voivat liittolaiset ennättää paikalle eri tahoilta. Sillä välin kun Ferodian sotilaat vangitsevat yöllä Kalulun, Soltalin ja kylän vanhimmat, vartioivat jotkut portteja, kunnes ulkona olevien on aika toimia. Kun kaikki sitten on valmista, hyökätköön koko joukko kylään ja teurastakoon ja tappakoon. Kun watutalaiset aamulla saavat kuulla, että Ferodia on voittanut, pelästyvät he ja kaikki tulevat hänen luokseen ja ovat hänelle yhtä uskollisia kuin Katalambulalle. Mutta Kalulun täytyy kuolla. Rauhaa ei saada, niin kauan kuin hän elää, ja jos Ferodia sallii, niin minä väännän niskat siltä kukolta! Tämä on Tifum pahan neuvo, oi päällikkö."
Sekä Ferodia että kaikki muut tervehtivät Tifumin sanoja riemulla, ja sanansaattajia lähetettiin heti paikalla voitettujen heimojen luo kehottamaan, että kaikki tyytymättömät kerääntyisivät Ferodian johdon alle ja kulkisivat suuren metsän halki öisin viljavainioiden kautta — ja kokoontuisivat kymmenennen yön jälkeisenä aamuna Katalambulan kylän läheisyyteen.
Valittuine sotilaineen, joista Ferodia oli vielä erikoisesti erottanut sata — häikäilemättömiä, urhoollisia ja taistelunhaluisia miehiä —, alkoi Ferodia seuraavana aamuna marssia Katalambulan kylää kohti, samalla kun muut heimot kiiruhtivat yötä päivää eteenpäin ottaakseen osaa suureen taisteluun. Tifumin kantajien joukossa oli pieni orja Niani, josta emme pitkään aikaan ole kuulleet mitään.
Saavuttuaan perille seurasi Ferodia Tifumin neuvoa ja lähestyi vain sadan valitun miehensä kera porteille, missä hänet — hän kun oli tullut onnittelemaan Kalulua — otettiin ystävällisesti vastaan ja saatettiin suurelle torille.
Kalulu oli aluksi epäilevä ja levoton, mutta Ferodian erinomainen kohteliaisuus, ystävällisyys ja hänen sydämelliset onnittelunsa riistivät aseet kokemattomalta nuorukaiselta, joka puolestaan yritti vastata ystävällisesti hänelle ja kohdella häntä mahdollisimman vieraanvaraisesti.
Tifumia Kalulu tervehti kylmästi ja ylpeästi, mutta Tifum oli puhdasverinen diplomaatti ja tekeytyi tavattoman ystävälliseksi ja nöyrän kohteliaaksi. Hän nauroi ja jutteli vuoroin Kalulun, vuoroin Selimin kanssa, joka, niinkuin hän sanoi, oli tavattomasti miehistynyt ja melkein yhtä pitkä ja kaunis kuin Kalulukin, uusi kuningas. Hän lähenteli Simbaakin, joka vähän aikaa sitten oli pehmittänyt perinpohjaisesti hänen luunsa, ja mairitteli ja liehakoi tälle siinä määrin, että Simbaa inhotti, ja hän sanoi tälle, ettei arabialaisten keskuudessa osoitettu muukalaiselle tuollaista tunkeilevaa tuttavallisuutta. Mutta se ei pelottanut Tifumia. Hän löi polviinsa ja nauroi niin äänekkäästi, että Moto luuli hänen kadottaneen järkensä. Ja kun hän näki Abdullahin kauniit kasvot, hyökkäsi hän hänen luokseen ja syleili häntä, ikäänkuin hän olisi löytänyt jälleen kadoksiin joutuneen poikansa. Kun Abdullah punastuen harmista, kun häntä täten hyväiltiin, antoi Tifumille paukahtavan korvapuustin, nauroi tämä vieläkin kovemmin, vaikka Abdullah oli huomaavinaan, että hänen silmänsä säkenöivät vihaa. Ferodia ja Tifum olivat saavuttaneet ensimmäisen päämaalinsa. He olivat kylässä, ja aika kului levollisesti siihen yöhön saakka, jolloin heidän oli määrä panna toimeen uhkapelinsä. Kymmenentenä päivänä saattoi Tifum ilmaista Ferodialle sen ilosanoman, että heidän liittolaisensa olivat saapuneet Meroenin heimon kylään, kolmen tunnin matkan päähän.
Ja sitten saapui onnettomuutta uhkaava yö. Ei ollut syntynyt minkäänlaisia epäilyitä, vaikka Kalulu ja hänen ystävänsä olivatkin levottomalla mielellä. Tämä johtui kuitenkin etupäässä vain siitä ylimalkaisesta inhosta, jota he tunsivat kunnianhimoista Ferodiaa ja hänen viekasta, imartelevaa kätyriään, Tifum pahaa kohtaan. Jos Kalulu vain olisi saanut tietää, mitä suunnitelmia he kaikessa hiljaisuudessa hautoivat ja mikä vaara uhkasi häntä hänen omassa kylässään, niin miten kiireesti hän olisikaan hälyttänyt sotilaansa kokoon, miten kiivaana hän olisikaan hyökännyt vihollistensa kimppuun ja raastanut heidät kappaleiksi!
Mutta Kalulu yhtä vähän kuin hänen ystävänsäkään ei aavistanut vaaraa, vaan vaipui uneen yhtä levollisesti kuin kaikkina muinakin iltoina.