"Tyytyväinenkö?" toisti Selim. "Sinä olet hyvä, Kalulu. Toista sinun kaltaistasi en koskaan tapaa!" Ja tunteittensa vallassa hän heittäytyi itkien jalomielisen nuoren villin kaulaan muidenkin osoittaessa kaikella tavalla iloaan ja kiitollisuuttaan.
He valvoivat kauan sinä iltana, ja päätettiin, että Selim ja hänen ystävänsä jäisivät vielä kahdeksi kuukaudeksi Kalulun luo.
Sillä välin kun nuori kuningas suunnitteli lähimpää tulevaisuuttaan, oli tyytymätön vähemmistö jo matkalla Ferodian luo. Eivätkä sen jäsenet olleet lausuneet vain tyhjiä uhkauksia! He olivat kaikki sotilaita, jotka olivat seuranneet Ferodian mukana Uririin ja taistelleet Kwikurussa ja saaneet osansa saaliista. He ihailivat uljuutta ja sota-onnea, ja heidän silmissään Ferodia oli sankari, joka paljoa suuremmassa määrässä oli ansainnut heimon kuninkaan aseman kuin poika, joka — vaikka hän olisi ollut miten lupaava hyvänsä — ei ollut kunnostautunut sen enemmän kuin mikä muu poika hyvänsä hänen asemassansa. Ferodia oli päällikkö, joka, jos hän olisi kuningas, voisi hankkia rikkautta jokaiselle sotilaalle, kankaita, norsunluuta, orjia ja karjaa, jota vastoin Kalulu kuninkaana ei vielä moneen vuoteen uskaltaisi ryhtyä mihinkään hyökkäyssotaan.
Ei kestänytkään kauan ennenkuin tyytymättömät päättivät lähteä
Ferodian alueelle — sinne oli vain viikon marssi lounaista kohti
— ja kehottaa häntä julistamaan itsensä kuninkaaksi ja ryntäämään
Kalulun kylään anastamaan vallan poikakuninkaalta.
Viikon kuluttua he olivat Ferodian kylässä ja pääsivät helposti päällikön puheille, jonka rinnalla istui mielistelevä Tifum paha.
"Rauha olkoon teidän kanssanne, veljet!" tervehti heitä Ferodia, joka nousi paikaltaan ja kiireesti syleili toista toisensa jälkeen. Ututassa sekä muissa Tanganjika-järven seuduilla sijaitsevissa maissa vallitsevan tavan mukaan hän hieroi ensin heidän käsivarsiaan ja hartioitaan ja kävi sitten heidän kaulaansa, hiljaa taputellen heitä selkään oikealla kädellään ja mutisten: "Wake, wake, wake, waky" — "terve terve, terve ja rauha."
Niinkuin viisas diplomaatti ainakin hän suoritti tervehdysmenot perinpohjaisesti ja kysyi sitten, mistä he tulivat ja mitä asiaa heillä oh.
"Miksi olisimme tulleet niin pitkän matkan päästä," vastasi se, joka oli valittu puhetta johtamaan, "ellemme tervehtiäksemme sinua, Ferodia, kaikkien watutaheimojen kuninkaana? Katalambula, suuri kuningas, on kuollut. Häntä ei ole enää. Hän makaa maassa. Watutaheimoilla ei ole nyt ylipäällikköä. He kuljeskelevat ympäri kuin lampaat ja seuraavat nuorukaista, joka ei kelpaa heidän paimenekseen. He ovat valinneet Kalulun, joka on vielä lapsi, eikä mikään sotilas. Hän suree vain Katalambulaa eikä tiedä mihin ryhtyä. Siksi olemme tulleet sinun luoksesi, Ferodia, pyytääksemme sinua rupeamaan paimeneksemme, johtajaksemme, kuninkaaksemme. Sano, mikä on vastauksesi?"
"Olet puhunut totta, veljeni", vastasi Ferodia. "Kalulu on tosiaankin vain lapsi ja hyvin hemmoteltu lapsi. Ja ken hän on? Hän ei ole mtuta, ei sotilas, hän ei ole taistelulla saavuttanut oikeutta kantaa keihästä muuna kuin taakkanaan. Hän on mrori, vierasta heimoa. Ja kellä on suurempi oikeus olla watutain johtaja Katalambulan jälkeen kuin minulla, Ferodialla? Kuka saavutti voitot hänen taisteluissaan jollen minä? Olen voittanut monet kansat, ja urhoollisuudellani olen saavuttanut oikeuden olla hänen seuraajansa. Sinun sanasi, veljeni, ovat tosia, ja sinun viisautesi ilahduttaa minua."
"Sano, oi päällikkö, milloin tahdot lähteä meidän kanssamme rankaisemaan Soltalia ja niitä, jotka ovat valinneet toisen sinun sijaasi?" kysyi puhemies.