Muutamien minuuttien kuluttua — Simba oli odottanut, kunnes kaikki olivat perillä — kuuli Kalulu vihellyksen ja kohosi pystyyn silmäilläkseen ympärilleen. Simba seisoi hänen oikealla puolellaan ja kauempana samalla puolella Moto. Abdullah oli parin metrin päässä Kalulun takana ja tähtäsi samaa eläintä kuin hänkin. Selim oli kauimpana vasemmalla noin kolmen- tai neljänkymmenen metrin päässä nuoresta puhvelista. Kaiken tämän Kalulu näki yhdellä silmäyksellä ja seuraavassa hetkessä hänen jousensa jänne laukesi ja Selimin, Simban ja Moton pyssyt paukahtivat. Puhvelit karkasivat hämmennyksissään joka puolelle.
Lauman johtaja, jonka kylkeen Kalulun nuoli oli tunkeutunut, oli jo painanut päänsä alas hyökätäkseen vihollisen kimppuun, kun Abdullahin laukaus pamahti aivan Kalulun takaa, niin että tämä painoi vaistomaisesti päänsä alemmaksi. Puhveli horjahti — kuula oli osunut sen otsaluuhun — mutta vain hetkeksi. Seuraavassa silmänräpäyksessä se painoi päänsä alas, raastoi maata sarvillaan ja hyökkäsi hurjasti mylvien nuoren päällikön kimppuun.
Mutta yhtä hyvin olisi peto voinut tavoitella savua. Yhdellä harppauksella oli nuori mtuta väistänyt vaaran, ja kun puhveli hyökkäsi ohi, jännitti Kalulu jousensa ja ampui suoraan sen sydämeen, jolloin eläin kaatui maahan kuolinkouristuksissaan. Simba ja Moto olivat ottaneet osalleen yhteisen puhvelin ja kahdella hyvin tähdätyllä laukauksella he tekivät siitä lopun. Selimin ensimmäinen laukaus oli murskannut hänen puhvelinsa etujalan, toinen oli osunut vatsaan niin pahoin, että eläin mörisi tuskasta ja oksensi verta — varmat merkit siitä, että se oli kuoleman oma. Ennenkuin Selim ennätti ladata uudestaan, horjahti puhveli, kaatui polvilleen ja kierähti kuolleena kyljelleen.
Pikku Niani oli sillä välin puun taakse piiloutuneena seurannut terävin katsein taistelun menoa, ja kun se hänen mielestään oli nyt lopussa, astui hän esiin päästäen äänekkään riemuhuudon, ikäänkuin hän yksin olisi kaatanut kaikki kolme puhvelia. Mutta sen hyvän palveluksen vuoksi, jonka hän oli tehnyt heille, ei kukaan malttanut hillitä hänen ylimielisyyttään, vaan kaikki nauroivat hänelle, kun hän tanssi Kalulun ampuman puhvelin selässä. Mutta eipä kestänyt kauan, ennenkuin tyhjät vatsat alkoivat äänekkäästi vaatia ravintoa. Keihäät ja veitset otettiin esille ja parhaat lihapalaset leikattiin irti. Kun kullakin oli niin suuri kantamus lihaa kuin hän jaksoi kantaa, palasivat he metsään ja etsivät itselleen sopivan piilopaikan, jossa saattoivat kaikessa rauhassa keittää ja syödä. Varovaisuus oli tarpeen, sillä olihan vihollinen voinut kuulla heidän laukauksensa.
Tunnin kuluttua he löysivät melkein samankaltaisen pensaikon kuin se, missä he olivat viettäneet yönsä. Simba ja Moto sytyttivät tulen, ja pojat vuolivat Kalulun johdolla teräviä seipäitä, joiden kärkiin ohuet lihaviipaleet pistettiin. Ne paistettiin sitten tulella kypsiksi. Sammuttaakseen pahimman nälkänsä he heittivät ohuita lihapaloja myös suoraan tuleen, ja niin pian kuin ne olivat hiukan kypsyneet, söivät he ne hyvällä halulla.
Sitten he veistivät vielä lisää seipäitä, rakensivat oikean halstarin tulen yläpuolelle ja kuivasivat siinä runsaasti lihaa matkaeväiksi. Ikäpuolella päivää he päättivät jatkaa taas matkaansa.
Kello kahden aikana lihat olivatkin valmiit, ja kukin otti taakan kantaakseen. Sitten he lähtivät kylläisinä ja tyytyväisinä kulkemaan jälleen etelää kohti.
Auringon laskiessa he pystyttivät leirinsä pienen järven rannalle, rakensivat aitauksen kuivista oksista ja asettuivat ilta-aterialle. Kaikki olivat hyvällä tuulella, ja Simba narrasi toiset nauramaan lystikkäillä puheillaan.
Illallisen jälkeen Moto kaivoi esille lannevaatteensa suuresta taskusta tupakanlehden ja palan kalkkia tarjoten Simballe osan. Sitten hän kehotti Niania kertomaan tarinansa.
Hämmästyneenä ja niin mielissään, että hänen pienet mustat kasvonsa aivan polttivat, vastasi Niani, ettei hän osannut mitään tarinoida. Mutta kun Moto käski hänen kertoa olostaan vankeudessa, oli hän heti valmis seuraamaan kehoitusta.