"Tästä illasta alkaen saa Niani pitää minua isänään, koska hänellä ei ole isää eikä äitiä. Meidän herramme Selim, samoin Abdullah ja Moto ovat hänen ystäviään, ja kun Niani tulee suureksi, antaa Selim hänelle vaimon, talon ja puutarhan, ja siellä hän saa elää pienten Nianiensa kanssa."
Tämä herätti yleistä iloa, ja kaikki laskivat leikkiä Nianin lapsista, kunnes oli aika mennä levolle.
Tulen annettiin nyt sammua. Pimeä yö vallitsi synkässä metsässä, tuuheat oksat huojuivat hiljaa nukkuvien yläpuolella, ja tuikkivat tähdet levittivät valoaan heidän vuoteittensa yli.
Kuusi kokonaista päivää he marssivat etelää kohti, eikä metsä ollut vieläkään loppunut. Joka päivä he ampuivat tuoretta metsänriistaa ja kuivasivat osan lihasta, jotta heillä tarpeen sattuessa olisi ruokaa varattuna.
Seitsemäntenä päivänä arveli Kalulu, että he voisivat nyt kääntää kulkunsa länttä kohti ja kolmen päivän marssin jälkeen varmaankin saapuisivat Liemban rannalle.
Niin pian kuin he alkoivat kulkea länteen päin, joutuivat he aarniometsän ikuisesta varjosta ja rauhasta viidakon kuumuuteen ja vaivoihin. Kaktuskasvien mädännyt haju kiusasi heitä ja oksaiset orjantappurapensaat vaikeuttivat heidän kulkuaan. Ilma oli täynnä hapanta yrttien hajua, joka aiheutti yskää, ja jos he olivat kajonneet johonkin myrkylliseen lehteen ja koskettivat sitten epähuomiossa kasvojaan, paisuivat heidän nenänsä ja huulensa. Okaiset köynnöskasvit pistivät heitä jalkoihin tai takertuivat heidän ruumiiseensa ja saivat aikaan vertavuotavia haavoja. Nämä vastukset olivat kuitenkin vähäisiä verrattuina muihin vastoinkäymisiin. Koko maaperä oli täynnä haljenneitten siemenkotien kuoria, joissa on yhtä runsaasti piikkejä kuin metsäsian harjassa. Ajatelkaahan, miltä tuntuisi kulkea avojaloin sellaisessa metsässä, joka on ikäänkuin kylvetty täyteen pieniä metsäsikoja, ja teidän on pakko myöntää, että tuska on yhtä suuri, kuin jos kävelisi hehkuvilla hiilillä. Ystäviemme oli tuon tuostakin tuskasta irvistäen pysähdyttävä vetämään jaloistaan teräviä okaita.
Kuuma ja haljennut maa tuotti vielä monta muutakin ikävyyttä. Kovan kuivuuden johdosta se oli täynnä teräväreunaisia rakoja ja halkeamia, joihin helposti saattoi kompastua, ja varomattomat arabialaispojat kompastuivat vähän väliä, kun eivät alituisesti katsoneet eteensä.
Kaiken tämän yläpuolella paahtoi aurinko peloittavan kuumana. Ei ainoakaan tuulenhenki raikastuttanut ilmaa eikä ainoakaan ystävällinen puu suonut heille suojaa. Heistä tuntui kuin heidän alastomat ruumiinsa olisivat tulleet eläviltä paistetuiksi heidän yhä kulkiessa eteenpäin. Ja auringon paahde, maan kuumat höyryt, pistävät oksat ja marssin vaivat lisäsivät janoa, joka heitä kiusasi hien valuessa pitkin heidän ruumistaan.
He ajattelivat ihanaa varjoa, jota metsä oli heille suonut, ja he olisivat toivoneet, että sitä yhä olisi jatkunut. He ajattelivat kirjavien lintujen viserrystä ja kaikkia muita iloja, jotka he olivat nyt saaneet vaihtaa kuumaan tasankoon ja viidakon vaivoihin. Mutta kotimatka oli tuottava heille vielä monta koettelemusta, ja heidän täytyi kestää ne, jos he halusivat vielä kerran syleillä ystäviään, jotka odottivat heitä Sansibarissa.
He saapuivat illan suussa lammen rannalle, jonka vesi oli kalkinväristä ja mutaista. Poljettu maa sen ympärillä todisti, että eläinten, jotka kulkivat epäystävällisen tasangon yli pohjoispuolella oleville laidunmaille, oli tapana käydä täällä, ja sen vastenmielinen väri johtui siitä, että nämä janoiset petoeläimet olivat syöksyneet siihen saadakseen sammuttaa janoaan. Jossakin määrin tuo vesi saattoi sittenkin lievittää heidän tuskiaan.