Kun Selim vihdoin palasi leiriin huutaen yhä Kalulua nimeltä ja saamatta mitään vastausta, oli hänen sydämensä täynnä surua ja levottomuutta, Hieman myöhemmin palasivat myös Simba ja Moto etsittyään kadonnutta yhtä turhaan, ja he alkoivat surra Kalulua kuin kadotettua ystävää ainakin.
Heidän surunsa oli syvä. Selim vuodatti katkeria kyyneleitä, eikä hän voinut karkoittaa mielestään sitä syvää alakuloisuutta, jonka ystävän kohtalo oli jättänyt häneen. Lakkaamatta hän kysyi itseltään, mitähän hänelle oli saattanut tapahtua, mutta ei löytänyt mitään vastausta. Kalulu oli lähtenyt hymyilevänä ja iloisena, nuoruutensa täydessä voimassa. Terävine päineen, jäntevine käsivarsineen, notkeine jäsenineen ja nopsine jalkoineen hän tuntui voittamattomalta. Ja nyt hän oli kadonnut jäljettömiin!
"Jos voit saada minut uskomaan, että tapaamme vielä Kalulun, niin siunaan sinua, Moto", sanoi Selim.
"Minä en sitä ymmärrä. Jalopeura on voinut hyökätä hänen päälleen takaa ja viedä hänet mukanaan — mutta se ei ole luultavaa. Villit ovat voineet vangita hänet, mutta tässä erämaassa ei kernaasti voi olla ihmisiä. Sinä tiedät, mitä hän jo on saanut aikaan, miten notkea ja nopsa hän on, miten voimakas ja viisas. Hän on oikea metsän poika. Jos vaara ja kuolema on yllättänyt hänet, niin on se tapahtunut kovin äkkiä."
"Entäs mitä sinä luulet, Simba?"
"En tiedä mitään muuta, kuin ettei hän ole täällä, nuori herra, ja ettemme me tiedä, minne nuori päällikkö on joutunut, hän, jonka avutta emme olisi vielä lähimainkaan päässeet näin pitkälle kotia kohti", vastasi Simba ääneensä itkien. Ja hänen kyyneleensä lisäsivät yleistä alakuloisuutta.
"Emmekö me saa koskaan enää nähdä Kalulua?" nyyhkytti Abdullah. Ja sekä hän että Selim muistelivat, miten monta kertaa Kalulu oli pelastanut heidät vaarasta, miten jalo ja hyvä tuo nuori villi oli ollut ja miten suuresti he rakastivat häntä.
"Älkää itkekö noin katkerasti", Moto sanoi. "Ehkei Kalulu ole vielä kadonnut, ehkä hän palaa ikäpuolella. Minä lähden uudestaan häntä hakemaan ja koetan samalla hankkia meille hiukan ruokaa. Älkää heittäkö kaikkea toivoa, kummempaakin on tapahtunut kuin että hän tulisi takaisin."
Pojat ja Simba katsoivat kiitollisina Motoon, joka oli heidän paras metsästäjänsä, ja tämä lähti kulkemaan Unyanyembeen johtavaa tietä myöten.
Hän palasi illalla takaisin antilooppi mukanaan sekä tuoden hämmästyttäviä uutisia.