"Niin, se on varmaa", sanoi Moto, "eikä meidän heimoomme kuuluvia ihmisiä ostettaisi kuin lampaita ja vuohia eikä ajettaisi piiskoilla ja kepeillä markkinoille myytäväksi. Joka ainoa päivä arabit tekevät suurta vääryyttä tässä maassa, eikä ihme, että alkuasukkaat kohtelevat heitä pahoin, kun he saavat heidät käsiinsä. Tifum kohteli Selimiä ja Abdullahia julmasti siksi, että hän oli kuullut, että heidän kansalaisensa kohtelivat mustia samalla tavalla. Sinä ja minä, Simba, emme olisi sellaisia kuin olemme, jos joku muu kuin sheikki Amer ben Osman olisi ollut herramme."
"Se on totta, Moto", sanoi Simba. "Emmekä me olisi nyt matkalla
Sansibariin, jos jalon Amerin poika olisi toisenlainen kuin hän on.
Selim herra on paras arabi koko maailmassa. Mutta kiiruhtakaamme
nyt Unyanyembeen ennenkuin mitään pahaa tapahtuu Selimille ja
Abdullahille, sillä silloin ei meillä enää olisi mitään ilon syytä."
Moto hätkähti ajatellessaankin sitä mahdollisuutta että jotain pahaa voisi tapahtua hänen nuorelle herralleen, ja kiiruhti eteenpäin, kunnes he saapuivat tasangolle, jossa hän lähti etsimään heille ruokaa, ja saikin seepran kaadetuksi.
Kesti kuitenkin kaksi viikkoa, ennenkuin he saapuivat Unyanyembeen. Syynä oli osittain se, että he kaipasivat Kalulun virkistävää seuraa, osittain viivytti matkaa ravinnon hankinta. Mutta kolmannen viikon ensi päivänä tunsivat Simba ja Moto arabialaista siirtokuntaa ympäröivät tutut vuoret.
Vasemmalla kohosivat Zimbilin liuskavuoret, joiden juurella sijaitsi arabialaiskylä Maroro, ja sen tällä puolen laajeni Kwiharan laakso. Pian he näkivät edessään Say ben Salimin, Abdullah ben Saydin, sheikki Nasibin ja pelätyn Kisesan arabialaisasunnot. He kulkivat niiden ohitse ja jatkoivat nopein askelin tietä myöten, joka kulki Kisiwanin ja kahden kukkulan välitse, ja sitten kohosivat heidän eteensä Taboran suuret rakennukset pisangi- ja granaattiomenapuineen.
Kun he kysyivät vastaantulijoilta, jotka tuijottivat Selimiin ja Abdullahiin ikäänkuin he eivät koskaan ennen olisi nähneet arabeja, keitä asui Taborassa, mainittiin heille monien muiden nimien joukossa myös Sultan ben Alin.
"Asuuko hän täällä?" kysyi Selim.
"Tuolla, tuon suuren puun luona."
He päästivät ilohuudahduksen, ja Selim ehdotti, että he menisivät yllättämään vanhuksen, joka varmaankin istui verannallaan ja keskusteli toisten arabien kanssa.
He tunkeutuivat hyvin puettujen sansibarilaisorjien ohi, jotka ihmetellen katselivat arabialaispoikia, mutta siirtyivät heti heidän tieltään. Selim ja Abdullah saapuivat hetken kuluttua perille ja näkivät valkopartaisen sheikin istuvan seinävierustalla kirjavaan tyynyyn nojautuneena. Hänen ympärillään istui useita muita arabeja. Kaikki hämmästyivät nähdessään omituiset arabialaispojat, jotka alastomina — lukuunottamatta likaista ja repaleista lantiovaatetta — astuivat esiin ja puhuttelivat heitä selvällä arabiankielellä.